NA-viikkojulkaisusta
Etsin ystävyyttä vääristä paikoista, mutta minulla oli vastaus kaiken aikaa
Minulla oli vastaus yksinäisyyden ongelmaani, mutta en pystynyt näkemään sitä.
Varttuessani Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon parissa olin yksinäinen.
Se, että olin yksi harvoista kirkon jäsenistä koko lukiossani, sai minut tuntemaan, etten kuulunut muiden joukkoon. Moni ei ollut edes kuullut kirkosta aiemmin, joten minusta tuntui, ettei minulla ollut moniakaan tilaisuuksia puhua siitä. Joskus en halunnut, koska pelkäsin tulevani hyljeksityksi ja tuntevani olevani entistäkin enemmän eristyksissä.
Aloin tuntea katkeruutta evankeliumia kohtaan, kun monet ystävistäni näyttivät olevan paljon onnellisempia kuin minä.
Heillä näytti olevan todella hauskaa juhliessaan, ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Kieltäydyin aina heidän kutsuistaan, ja minusta tuntui, että torjuin mahdollisuuden heidän ystävyyteensä ja onnellisuuteen.
Niinpä yhtenä päivänä en kieltäytynyt heidän kutsustaan.
Katsoa ohi maalin
Vietin yhä enemmän aikaa näiden ystävien kanssa. Minusta tuntui, että olin viimeinkin osa yhteisöä, ja lopulta lakkasin käymästä kirkossa.
Jonkin ajan kuluttua tunsin kuitenkin olevani loppuun palanut ja yksinäisempi kuin koskaan. Tunsin tulevani riippuvaiseksi nikotiinista ja menettäväni elämäni hallintaa.
En ymmärtänyt, mikä ongelmani oli. Minulla oli vihdoin ystäviä ja yhteyksiä, joita olin kaivannut, joten miksi en voinut vain olla onnellinen, kuten he olivat?
Noihin aikoihin yksi ystävistäni menetti rakkaan ihmisen. Kun puhuin hänen kanssaan ja yritin auttaa, aloin kertoa kaikkea, mitä tiesin pelastussuunnitelmasta, selittäen, että hän voisi jonakin päivänä nähdä rakkaansa jälleen.
Siis mitä?
En voinut uskoa, mitä sanoin! En ollut ajatellut evankeliumia vuosiin.
Mutta tunsin toivoa selittäessäni tätä oppimaani totuutta ja tajusin, ettei uskoni ollut kadonnut täysin.
Pohdin niitä uskon palasia, joita minulla vielä oli. Ajattelin sitä, kuinka kirkko oli aina tarjonnut minulle paikan, jossa voin olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa – jotka kaikki pyrkivät seuraamaan Jeesusta Kristusta, palvelemaan muita ja kokemaan evankeliumin iloa ja lupauksia.
Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Me voimme olla alttiita katsomaan ohi maalin. Meidän pitää varoa tätä taipumusta, jotta emme elämässämme sivuuttaisi Jeesusta Kristusta ja jättäisi huomaamatta niitä monia siunauksia, joita Hän meille tarjoaa. Me tarvitsemme Häntä”
Käsitin, että olin etsinyt onnea aivan vääristä paikoista.
Te ette ole yksin
Tämän kokemuksen jälkeen aloin tavata lähetyssaarnaajia, jotta oppisin jälleen tuntemaan Jeesuksen Kristuksen. He auttoivat minua sitoutumaan enemmän evankeliumiin. Aloin rukoilla enemmän ja keskittyä löytämään jälleen jumalallisen identiteettini. Luovuin jopa nikotiinista. Tiesin, että Jumala oli kanssani, kun pyrin muuttamaan elämääni.
Ajan mittaan tunnistin yhteyden, joka minulla oli muihin Kristuksen opetuslapsiin seurakunnassani. Aloin myös puhua uskostani ystävilleni ja vastata heidän kysymyksiinsä, ja se teki minut onnelliseksi.
Suuri osa aiemmasta yksinäisyydestäni johtui itseluottamuksen puutteestani. Mutta kun siirsin huomioni siitä, että yritin sopia joukkoon, siihen, että olin oma itseni – Jumalan poika – ja kerroin uskostani, koin iloa ja yhteenkuulumista elämällä täysin evankeliumin mukaan.
Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on luvannut:
”Jumalalla on annettavana jotakin enemmän. Korkeampaa ja syvällisempää iloa – iloa, joka ylittää kaiken, mitä tämä maailma tarjoaa. Se on iloa, joka kestää sydämen murheet, työntyy läpi surun ja vähentää yksinäisyyttä.
Maallinen onnellisuus ei sen sijaan ole kestävää. Se ei voi olla. Kaikkien maallisten asioiden luonteeseen kuuluu ikääntyä, rapistua, kulua tai pilaantua. Mutta jumalallinen ilo on iankaikkista, koska Jumala on iankaikkinen.”
En enää tunne olevani eristyksissä kirkon jäsenenä. Keskittyminen Jeesukseen Kristukseen on poistanut kuorman harteiltani ja sallinut minun taas hengittää! Kun seuraan Häntä, ymmärrän, etten todellakaan ole yksin. Liittojen siunauksen, Pyhän Hengen lahjan ja kaikkien Kristuksen lupausten ansiosta tiedän, että Hän on kanssani.
Kestävä ilo, jota tämä totuus tuo elämääni, on suurempaa kuin mikään hetkellinen, mitä tavoittelin ilman Häntä.