Nuorten voimaksi
Vapahtajamme voitto
Nuorten voimaksi, huhtikuu 2026


Vapahtajamme voitto

Vapahtajamme Jeesus Kristus voitti synnin ja kuoleman, ja Hän voi siunata elämääsi juuri siinä, missä olet tänään.

Jeesus Kristus

Ylösnoussut Kristus, Wilson J. Ong

Vuosien vieriessä olen tuntenut oloni yhä nöyremmäksi, kun olen ajatellut ja tutkinut Vapahtajamme lahjaa – Jeesuksen Kristuksen sovitusta – ja saanut siitä lohtua. Ihmismieli voi tuskin alkaa käsittää, miten perinpohjaisesti ihmiskunnan kohtalo muuttui sen vuoksi, mitä tapahtui Getsemanessa, ristillä ja haudalla.

Jeesus Kristus opettaa

Vapahtaja auttaa ja lohduttaa meitä

Tehtävässäni apostolina olen matkustanut laajasti ja minulla on ollut etuoikeus tavata lapsia, nuoria ja aikuisia suuressa osassa maailmaa. Elämässä on suuren ilon hetkiä, mutta yksi asia, jonka olen nähnyt omin silmin ja tuntenut syvällä sydämessäni, on se, että onnellisuuden ja ilon lisäksi elämään sisältyy murheen ja kärsimyksen hetkiä.

Tunnen yhä enemmän vetoa Vapahtajan rakkauteen ja niihin päättymättömiin siunauksiin, joita Hänen sovituksensa lupaa meille. Koettelemuksissamme Vapahtaja auttaa meitä (ks. Alma 7:12). Hän ei suojellut meitä elämän vaikeilta kokemuksilta, mutta Hän varjeli meidät ikuiselta kärsimykseltä ja vieraantumiselta taivaallisesta Isästä. Kaiken kattavan kärsimyksensä kautta Hän salli meidän saada mahdollisuuden täydelliseen iloon ja iankaikkiseen onnellisuuteen Jumalan luona.

Jeesus Kristus

Sinun tahtosi, Dan Wilson

Vapahtaja kärsi meidän puolestamme

En osaa millään tuntemillani sanoilla kuvailla sydämessäni olevia tunteita siitä, mitä on täytynyt tapahtua Vapahtajan sydämessä, mielessä, kehossa ja sielussa Hänen pyhinä hetkinään, jolloin Hän kärsi kaikenkattavasti koko ihmiskunnan syntien ja tuskan tähden.

Se alkoi, kun Jeesus meni ”Getsemane-nimiseen paikkaan” (Matt. 26:36). Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan” (Matt. 26:38). Sitten Hän rukoili kolme kertaa, että Hänen Isänsä antaisi tämän maljan mennä Hänen ohitseen. Hän sanoi kuitenkin: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” ”Toteutukoon sinun tahtosi.” (Matt. 26:39, 42, 44.)

Synnitön Jeesus joi katkeran maljan. Hän otti kantaakseen kaikki meidän syntimme ja kärsi yli kuolevaisen käsityskykymme, niin että kun me tulemme Hänen luokseen ja teemme parannuksen, niin meidän syntimme ja taakkamme nostetaan meidän harteiltamme (ks. 2. Kor. 5:21). Hän teki sen, mitä kukaan muu ei voinut tehdä, jotta me voisimme palata Isämme luo.

Getsemanessa tapahtuneen kärsimisen jälkeen Hänen piinansa jatkui – Hänen kanssaan kulkenut kavalsi Hänet, Häntä pilkattiin epäoikeudenmukaisten vallanpitäjien edessä, Hän kärsi ruumiissaan ruoskimisen aiheuttamaa tuskaa, julmat ja armottomat sotilaat painoivat orjantappurakruunun Hänen päähänsä (ks. Joh. 18:12; Mark. 15:16–20), ja raskas ristinpuu painoi Hänen pahasti haavoitettua selkäänsä, kun Hän kulki kohti Golgataa (ks. Joh. 19:16–17).

Ristillä Hänen Getsemanessa kokemansa äärimmäinen tuska palasi. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, täytti yksin Isänsä antaman jumalallisen tehtävän antaa henkensä. Sotilaat ja vallanpitäjät eivät voineet ottaa sitä Häneltä. Kunnioittavasti ja nöyrästi Jeesus painoi päänsä ja sanoi: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30).

Jeesus Kristus miehen ja tytön kanssa

Gileadin balsamia, Annie Henrie Nader

Vapahtaja elää!

Suoritettuaan jumalallisen tehtävänsä Hän oli nyt koko ihmiskunnan historiassa ensimmäinen, joka nousi haudasta kuolemattomuuteen.

Jeesus Kristus katkaisi kuoleman ikuisen orjuuden kahleet jokaisen ihmisen puolesta, joka on elänyt tai tulee elämään maan päällä. Hän voitti kaiken kattavan vihollisemme. Vihollinen nimeltä kuolema oli ikuisesti voitettu.

Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Jeesus Kristus otti kantaakseen teidän syntinne, teidän kipunne, teidän murheenne ja teidän heikkoutenne. Teidän ei tarvitse kantaa niitä yksin! Hän antaa teille anteeksi, kun teette parannuksen. Hän siunaa teitä sillä, mitä tarvitsette. Hän parantaa haavoittuneen sielunne.”

Yhtenä Hänen asetetuista apostoleistaan olen kokenut hengellisiä ja henkilökohtaisia hetkiä, jotka ovat tuoneet minulle varman ja kiistattoman todistuksen siitä, että Hän elää. Tänä pääsiäisaikana pysykööt mielessämme ja sydämessämme lempeinä nämä sanat: ”Poikas kärsi, auta meitä Häntä aina muistamaan, suurta veriuhriansa ristinpuulla Golgatan”, kun riemuiten laulamme ”Hän on noussut! Hän on noussut! – – Kuolon kahleet katkesi, Kristus voiton saavutti.”

Viitteet

  1. Edellä olevat seitsemän kappaletta ovat julkaisusta Neil L. Andersen, Jesus Is the Christ, 2023, s. 28–35.

  2. Russell M. Nelson, lokakuun 2024 yleiskonferenssi, Liahona, marraskuu 2024, s. 122.

  3. ”Nöyrästi Sua rukoilemme”, MAP-lauluja, 102.

  4. ”Hän on noussut!” MAP-lauluja, 123.