Syvemmälle Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan

Kertomuksessa Jaakobista, Esausta ja ”keitosta” on meille opetuksia.

Jakeiden 1. Moos. 25:29–34 mukaan Esau tuli kotiin nälkäisenä raskaan työpäivän jälkeen ja pyysi ”keittoa” eli muhennosta, jota hänen veljensä Jaakob oli keittämässä. Jaakob sanoi vaihtavansa keiton Esaun ”esikoisuuteen”, syntymäoikeuteen – eli erityiseen perintöosaan, vastuuseen ja valtuuteen, johon Esaulla oli oikeus Iisakin esikoispoikana.

Esau vastasi käytännössä: ”Hyvä on, minulla on kova nälkä. Mitä hyötyä syntymäoikeudesta on nälkää näkevälle miehelle?” He tekivät vaihtokaupan. Näin tekemällä Esau osoitti, ettei hänen syntymäoikeudellaan ollut hänelle mitään arvoa.

Meiltä saattaa jäädä huomaamatta joitakin yksityiskohtia tästä kertomuksesta (ks. Moos. 1:23, 41; UK 1:8). Ei ole selvää, miksi Jaakob ei halunnut jakaa ruokaansa veljensä kanssa.

Asian ydin on, ettei Esaun ollut sopivaa vaihtaa syntymäoikeuttaan kulholliseen muhennosta – tai mihinkään.

Voit asettaa ”syntymäoikeuden” tilalle ”nuhteettomuuden” tai ”kunnian”. Vaihtaisitko sinä sen muutaman minuutin tyytyväisyyteen tai tyydytykseen? Luopuisitko sinä iankaikkisuudesta hetkellisen nautinnon vuoksi?

Kuulostaa naurettavalta vaihtaa perintösi keittoon. Mutta todellisuudessa olisi naurettavaa vaihtaa iankaikkinen onni mihinkään.

Herra lupasi Abrahamille, että tästä tulisi ”monien kansojen kantaisä” (1. Moos. 17:4). Nyt oli niin, että Abrahamilla ja hänen vaimollaan Saaralla ei ollut koskaan ollut lapsia ja molemmat olivat hyvin vanhoja.

Abraham oli iloinen ajatuksesta, että Saara saisi nyt lapsen, mutta epäili. ”Voiko satavuotiaalle miehelle muka syntyä lapsia, ja voisiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen, vielä synnyttää?” hän kysyi (1. Moos. 17:17).

Saara sai tietenkin lapsen – Iisakin, jonka poika Jaakob (eli Israel) oli kahdentoista heimon isä.

Herra antaa usein lupauksia, jotka tuntuvat kuolevaisesta mielestämme mahdottomilta. Ja silti, kun olemme uskollisia, Hän pitää ne aina!

Älä ole huolissasi siitä, ”kuinka”. Jätä se Hänelle.

Kun Herra käski Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin, se oli vertauskuvana Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, joka tapahtuisi monia vuosia myöhemmin (ks. MK Jaak. 4:5). Voit miettiä näitä asioita:

• Herra käskee Abrahamia viemään Iisakin ”Morian maahan” (1. Moos. 22:2), joka on paikka, jonne Jerusalem myöhemmin rakennettiin ja jossa Vapahtaja ristiinnaulittiin.

• Iisak kantaa polttouhripuita (ks. 1. Moos. 22:6), aivan kuten Jeesus kantaisi omaa ristiään (ks. Joh. 19:17).

• Kun Iisak kysyy, missä uhrikaritsa on, Abraham vastaa: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi” (1. Moos. 22:8). Lyhyellä aikavälillä Jumala antoi heille oinaan uhrattavaksi Iisakin sijaan (ks. 1. Moos. 22:13). Pitkällä aikavälillä Jehova itse tuli maan päälle, ja Hänet uhrattiin meidän puolestamme.