”Pääsiäisen toivo”, Ystävä, huhtikuu 2026, sivut 22–23.
Pääsiäisen toivo
Jeesuksen Kristuksen ansiosta hän voisi jonakin päivänä jälleen halata isäänsä.
Tosikertomus Brasiliasta.
Melissa istui Alkeisyhdistyksessä innokkaana oppimaan uuden laulun. Hänen opettajansa sisar Costa sanoi, että laulun nimi oli ”Getsemanessa”.
”Tämä laulu kertoo siitä, kuinka paljon Jeesus Kristus rakastaa meitä ja mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme. Kuunnelkaa tarkasti ja yrittäkää laulaa mukana.”
Sisar Costa näytti videon, jossa oli laulun sanat ja kuvia näytöllä.
Melissa lauloi, vaikkei osannut vielä kaikkia sanoja. Hänestä tuntui sisimmässään hyvin rauhalliselta, kun hän kuunteli sanoja: ”Getsemanessa – –. Niin rakastaa Vapahtaja.”
Kun laulu oli ohi, sisar Costa piteli kuvaa, jossa Jeesus Kristus tulee ulos haudasta. ”Jeesus kuoli, mutta sitten Hän heräsi jälleen eloon! Hänen ansiostaan kaikki mekin elämme jälleen”, hän sanoi.
Melissalle tuli rauhallinen tunne, aivan kuin hän olisi saanut ison halauksen. ”Siis… jos joku kuolee, se ei ole ikuista?” Melissa kysyi.
”Aivan oikein, Melissa”, sisar Costa sanoi. ”Koska Jeesus Kristus nousi kuolleista, jonakin päivänä kaikki mekin nousemme kuolleista.”
Sinä sunnuntaina Melissa lähti kotiin iloisin sydämin. Hän ajatteli Vapahtajan rakkautta häntä kohtaan.
Jonkin ajan kuluttua Melissan koti hiljeni ja muuttui surulliseksi. Hänen isänsä oli ollut sairaana jonkin aikaa ja kuoli. Hänen äitinsä itki useammin. Ihmiset halasivat pidempään. Melissasta tuntui, että jotakin hyvin tärkeää oli muuttunut.
Hautajaispäivänä oli hyvin kylmä, ja aurinko tuskin näyttäytyi taivaalla. Arkun ympärillä oli kukkia. Ihmiset seisoivat hiljaa, ja jotkut itkivät.
Melissa piti tiukasti kiinni äitiään kädestä. Kun hän meni arkun luo ja muisteli isäänsä, hän muisti kuvan, jossa Jeesus Kristus astui ulos haudasta. Hän muisti myös sisar Costan sanoneen, että Vapahtajan ansiosta me kaikki elämme jälleen jonakin päivänä.
”Äiti, Jeesus elää. Hän kuoli, mutta Hän nousi kuolleista. Jonakin päivänä isäkin nousee kuolleista, eikö niin?” Melissa kysyi.
”Kyllä, kulta”, äiti sanoi. ”Jeesuksen ansiosta jonakin päivänä me kaikki näemme isän jälleen.”
Melissa kaipasi isäänsä. Hän halusi halata isää, kuulla hänen äänensä ja leikkiä jälleen hänen kanssaan. Jeesuksen Kristuksen ansiosta hän voisi tehdä niin jonakin päivänä. Mutta hänen pitäisi odottaa. Melissa asetti kätensä arkun päälle ja kuiskasi: ”Nähdään myöhemmin, isi.”
Vaikka se oli hyvin surullinen päivä, Melissa tunsi samaa rauhaa kuin oli tuntenut Alkeisyhdistyksessä. Hän tiesi, että se oli Pyhä Henki.
Seuraavina päivinä, aina kun Melissa kaipasi isäänsä, hän lauloi hiljaa itsekseen ”Getsemanessa”-laulun sanoja. Ja joka kerta laulaessaan hän tunsi saavansa lohtua.
Kun pääsiäissunnuntai koitti, Melissasta tuntui erilaiselta.
Sen sijaan että hän olisi ajatellut suklaamunia tai -pupuja, hän ajatteli enemmän Jeesusta Kristusta ja isäänsä. Hän tiesi, että hän kaipaisi yhä isäänsä. Mutta hän tiesi myös, ettei kuolema ollut loppu.
Hän tiesi, että Jeesus oli noussut kuolleista ja että jonakin päivänä hänen isänsäkin eläisi jälleen.
Ja kunnes se päivä koittaisi, hän voisi laulaa, muistaa ja tuntea rauhaa.
Kuvitus Teresa Alberini. Saa kopioida vain kirkon käyttöön.