”Temppelin ansiosta”, Ystävä, syyskuu 2025, sivut 30–31.
Pioneereja jokaisessa maassa
Temppelin ansiosta
Tosikertomus Vanuatusta.
”Lähetyssaarnaajat ovat täällä!” Graham huudahti. Hän vilkutti lähetyssaarnaajille, kun nämä kävelivät hänen kotiaan kohti.
Äiti, isä ja Grahamin isoveli Nunu oli kastettu viime vuonna. Graham ja hänen pikkuveljensä Job olivat vielä liian nuoria menemään kasteelle. Mutta heistä oli silti mukavaa kuunnella, kun lähetyssaarnaajat opettivat.
”Tänään haluamme puhua temppelistä”, vanhin Hale sanoi. ”Se on erityinen rakennus, jossa voi antaa lupauksia Jumalalle ja tulla sinetöidyksi omaan perheeseen. Se tarkoittaa sitä, että perhe voi olla yhdessä ikuisesti!”
”Lähin temppeli on Uudessa-Seelannissa.” Vanhin Singh piteli kuvaa kauniista valkoisesta rakennuksesta. ”Matka on pitkä. Mutta siunaukset ovat sen arvoisia.”
”Me haluamme mennä”, äiti sanoi.
Grahamin vanhemmat suunnittelivat temppelimatkaansa yhdessä toisen kirkkoon kuuluvan perheen kanssa. He olisivat ensimmäiset kaksi vanuatulaista perhettä, jotka menisivät temppeliin!
Muutamaa kuukautta myöhemmin tuli päivä, jolloin he lähtivät matkalleen. Se oli Grahamin ensimmäinen kerta lentokoneessa, ja se oli hauskaa. Hän katseli ulkona näkyviä pilviä ja merta niiden alla. Hän kuvitteli mielessään korkean valkoisen rakennuksen. Hän malttoi tuskin odottaa sen näkemistä!
Kun he olivat laskeutuneet, he nousivat bussiin. Se oli kuoppaista kyytiä, ja Graham oli väsynyt. Mutta he olivat melkein perillä.
”Katsokaa!” Graham osoitti ulos ikkunasta. Siinä se oli! Se oli vielä kauniimpi kuin kuvissa.
Temppelin sisällä oli hiljaista ja rauhallista. He pukeutuivat kokonaan valkoisiin. Jonkin aikaa Graham ja hänen veljensä istuivat odotushuoneessa ja katselivat kuvia Jeesuksesta Kristuksesta.
Sitten temppelityöntekijä johdatti heidät sinetöimishuoneeseen. Grahamin vanhemmat polvistuivat pehmeällä kankaalla peitetyn alttarin ääreen. He näyttivät hyvin onnellisilta!
Graham ja hänen veljensä polvistuivat äidin ja isän viereen. He katsoivat seinillä olevia suuria, korkeita peilejä. Peilikuvat heijastuivat loputtomiin.
”Peilien on tarkoitus muistuttaa teitä siitä, että voitte olla yhdessä ikuisesti”, temppelityöntekijä sanoi.
Graham tunsi olonsa onnelliseksi ja turvalliseksi. Aivan kuin Vapahtaja olisi halannut häntä lujasti.
Pian oli kotiinlähdön aika. Bussissa ja lentokoneessa Graham ajatteli yhä sitä erityistä tunnetta, joka hänellä oli ollut temppelissä.
Muutamaa päivää myöhemmin puhkesi voimakas myrsky. Palmut näyttivät siltä kuin ne voisivat napsahtaa poikki!
Grahamia pelotti. ”Selviydytäänkö me?”
”Kyllä”, isä sanoi. ”Mutta nämä tuulet ovat voimakkaita. Lähetyssaarnaajat kehottivat ihmisiä kokoontumaan kirkkorakennukseen, kunnes myrsky on ohi.”
Graham auttoi äitiä kantamaan ruokaa ja huopia kirkolle. Tuuli puhalsi tosi hurjana!
Sisällä Grahamista tuntui hieman paremmalta. Kaikki heidän ystävänsä kirkosta olivat siellä. Mutta hän kuuli yhä tuulen ulvovan.
”Entä meidän koti?” Graham kysyi.
”Meidän pitää odottaa, kunnes myrsky on ohi.” Äiti halasi häntä lujasti. ”Tärkeintä on, että perheemme on turvassa. Muistatko, miltä sinusta tuntui temppelissä?”
Graham nyökkäsi. ”Minusta tuntui lämpimältä ja turvalliselta.”
Isä hymyili. ”Ja Jeesuksen Kristuksen ja temppelisinetöimisemme ansiosta me voimme olla yhdessä ikuisesti.”
Graham ajatteli lämmintä, rauhallista tunnetta, joka hänellä oli ollut temppelissä. Isä oli oikeassa. Jeesuksen Kristuksen ja temppeliliittojen ansiosta he voivat olla perhe ikuisesti. Ja koska hän tiesi sen, kaikki kyllä järjestyisi.
Kuvitus Eduardo Marticorena