Lauloin varjot pois

”Aika mennä nukkumaan”, mamá sanoi hymyillen.

Logan meni huoneeseensa. Hän piti rukouksensa ja kömpi sänkyyn. Sitten mamá luki hänelle sadun. Hän sulki hitaasti silmänsä. Pian hän oli unessa.

Mutta Logan näki pelottavaa unta. Hän oli yksin pimeässä paikassa. Hän näki suuren, piikikkään hirviön, jolla oli valtavat hampaat. Se murisi hänelle. Sitten se alkoi juosta häntä kohti!

Logan yritti juosta karkuun. Mutta hän liukastui ja kaatui! Hirviö tuli lähemmäksi ja isommaksi, kunnes…

Logan heräsi ja nousi istumaan. Hän pyyhki kyyneleet silmistään ja näki, että ulkona oli vielä pimeää.

Hän halusi puhua unesta vanhemmilleen. Mutta hän ei halunnut lähteä pois sängystä. Pimeys sai hänet tuntemaan, että hirviö piileskeli jossakin. Jokainen varjo näytti pelottavalta. Ulkona haukkuva koira kuulosti siltä kuin hirviö olisi murissut.

Logan veti lakanat nenään asti. Hän pelkäsi niin paljon, ettei uskaltanut liikkua.

Hän halusi nukahtaa uudelleen. Mutta joka kerta kun hän sulki silmänsä, hän näki hirviön vihaiset kasvot ja terävät hampaat. Hän ei voinut olla katsomatta pelottavia varjoja.

Sitten hän näki pöydällä vuoteensa vieressä kuvan. Se oli valokuva hänestä, hänen kahdesta veljestään sekä papásta ja mamásta temppelin ulkopuolella Monterreyssä Meksikossa. He näyttivät hyvin onnellisilta.

Äkkiä hänen Alkeisyhdistyksen lempilaulunsa sanat tulivat hänen mieleensä. ”Kun kasvan, käydä saanhan”, Logan alkoi laulaa hiljaa. ”Mä kerran temppeliin. Mua Pyhä Henki kutsuu Huoneisiin hiljaisiin.”*

Laulaessaan Logan ajatteli sitä päivää temppelissä perheensä kanssa. Hän oli tuntenut olonsa hyvin rauhalliseksi. Temppelin ansiosta hän voisi olla perheensä kanssa ikuisesti.

Logan ei kuullut koiran haukuntaa äänensä yli. Hän sulki silmänsä ja jatkoi laulamista. ”Opin, että valtakunnassaan Myös perheet jälleen kohtaa.” Hän tunsi sydämessään rauhaa, mikä sai hänet hymyilemään. Hän tiesi, ettei mitään hirviötä ollut.

Huone oli ollut pimeä ja pelottava. Mutta nyt se oli rauhallinen, turvallinen paikka. Logan nojautui vasten tyynyään ja nukahti rauhallisesti.

Kun hän heräsi, ulkona oli aurinkoista. Hän nousi ja katsoi auringonpaistetta, joka heijastui hänen temppelikuvastaan. Hän hyräili lempilauluaan valmistautuessaan kirkkoon.

Matkalla kirkkoon hän kertoi perheelleen painajaisestaan ja laulamastaan laulusta. Hän kuunteli puheita ja lauloi kirkon lauluja kappelisalissa. Sitten oli aika mennä Alkeisyhdistykseen.

Logan piti pianomusiikin kuuntelemisesta. Ja nyt hän tiesi, että jotkin laulut ovat tarpeeksi voimakkaita karkottamaan jopa pelottavat hirviöt.

”Tervetuloa laulutuokioon”, sanoi Alkeisyhdistyksen johtohenkilö. ”Mikä laulu meidän pitäisi laulaa ensimmäisenä?”

”Minä tiedän!” Logan sanoi ja nosti kätensä korkealle ilmaan. ”Lauletaan ’Saan käydä temppeliin’.”

Kuvitus Carolina Farías