Pitääkö minun olla täydellinen?

Henry asteli hitaasti Alkeisyhdistyksen huoneeseen. Hänen jalkansa tuntuivat raskailta, kun hän pääsi paikalleen.

Hänen opettajansa veli Rass hymyili hänelle. ”Oletko valmis puhumaan temppeleistä?” hän kysyi.

”Joo”, Henry vastasi.

Miksi sanoin niin? Henry mietti istuutuessaan. Hän ei tuntenut olevansa valmis. Ei ollenkaan.

Henryn Alkeisyhdistyksessä opeteltiin laulua ”Saan käydä temppeliin”. Hänen luokkaansa oli pyydetty puhumaan temppeliin menemisestä.

Mutta Henry oli surullinen. Hän halusi mennä temppeliin, kun hän olisi riittävän vanha, mutta hänestä tuntui, että hän teki liikaa virheitä.

Yksi kerrallaan Henryn ystävät nousivat seisomaan. He olivat iloisia ja innoissaan puhuessaan siitä, että he menisivät jonakin päivänä temppeliin. Henrystä tuntui yhä pahemmalta.

Sitten oli aika laulaa. Henry lauloi muun Alkeisyhdistyksen mukana: ”Kun kasvan, käydä saanhan Mä kerran temppeliin.”

Kuinka voin valmistautua menemään temppeliin, kun teen niin paljon virheitä? Henry pohti. Hän lysähti alemmas tuolissaan.

Kun laulu päättyi, veli Rass kumartui hänen puoleensa. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi Henryltä.

Henry katsoi käsiään. Sitten hän sanoi hiljaa: ”Haluaisin mennä temppeliin, mutta pelkään, etten ole kelvollinen.” Hän veti syvään henkeä. ”En aina tule toimeen perheeni kanssa. Unohdan tehdä kotitöitäni. Teen liikaa virheitä. Pitääkö minun tosiaan olla täydellinen?”

Veli Rass hymyili lempeästi. ”Se, että on kelvollinen menemään temppeliin, ei tarkoita, että on oltava täydellinen. Me voimme olla kelvollisia luottamalla Jeesukseen Kristukseen ja yrittämällä vilpittömästi pitää käskyt. Me kaikki teemme virheitä, mutta me voimme tehdä parannuksen ja olla jälleen puhtaita.”

Henry istui nyt hieman ryhdikkäämmin.

”Olen varma, että taivaallinen Isä on ylpeä siitä, että yrität olla hyvä”, veli Rass sanoi.

Henry ajatteli joitakin hyviä asioita, joita hän oli tehnyt sillä viikolla. Hän oli laittanut päivällistä äidin kanssa, auttanut siskoaan läksyissä ja tervehtinyt erästä uutta poikaa koulussa.

Henryn huolien paino alkoi helpottaa. Hän tiesi, että Pyhä Henki auttoi häntä tuntemaan rauhaa.

Kun oli Henryn vuoro puhua, hän nousi hymyillen seisomaan. ”Haluan jatkaa parannuksen tekemistä ja tulla enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi, jotta voin jonakin päivänä mennä temppeliin”, hän sanoi.

Henry tunsi itsensä onnelliseksi istuutuessaan. Jonakin päivänä hän voisi solmia pyhiä liittoja Jumalan kanssa temppelissä. Hän halusi yrittää valmistautua parhaansa mukaan!

Kuvitus Gail Armstrong