Kuinka suhteeni Jumalaan johti minut vaikeasta lapsuudesta esittämään Kristuksen roolia

Asuessamme kodittomien yömajassa tutustuimme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Minä rakastin evankeliumia. Vaikka meillä oli yhä vaikeuksia muutaman seuraavan vuoden ajan, niin mitä enemmän keskityin rakentamaan suhdettani Jumalaan, sitä keveämmiksi kuormani kävivät.

Minulla ei ollut yhteyttä isääni, ja koska äitini kamppaili hoitamattomien mielenterveyden häiriöiden kanssa, kodissamme oli usein vihaa.

En pystynyt hallitsemaan haasteitani, mutta suhteeni Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen oli aina turvanani. Siihen ei mikään maailmassa voinut vaikuttaa. Arvostin hiljaisia hetkiä, jolloin rukoilin, luin pyhiä kirjoituksia ja kirjoitin päiväkirjaa, ja kun tilanne kävi kotona todella vaikeaksi, minulla oli tapana vetäytyä luonnon hiljaisuuteen.

Kuten vanhin Sandino Román seitsemänkymmenen koorumista on opettanut:

”Rukoile taivaallista Isääsi kuin ensimmäistä kertaa. Ilmaise rakkautesi ja kiitollisuutesi Hänen siunauksistaan. – –

Jos olet vilpitön ja nöyrä, sinä kuulet Hänen vastauksensa ja aloitat henkilökohtaisen ja kestävän suhteen taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen kanssa.”

Kun vietin aikaa Jumalan kanssa, näin välähdyksiä Hänen kätensä vaikutuksesta elämässäni, ja se oli toivoni lähde. Joskus kun suhteeni äitiini oli tuskallinen ja tulevaisuuteni näytti synkältä, rukoilin apua ja Henki rauhoitteli minua.

Tuosta jumalallisesta suhteesta tuli elämäni – ja myös näyttelemiseni – liikkeellepaneva voima. Kun olin 12-vuotias, tunsin innoitusta pyrkiä nuoren Jeesuksen rooliin Raamatun videoihin. Enemmän kuin mitään muuta halusin esittää rakastamaani Vapahtajaa. Tallensin koe-esiintymiseni rikkinäisellä digitaalikameralla ylläni äitini vaaleanpunainen kylpytakki ja lähetin hakemuksen.

En saanut haluamaani osaa, mutta en koskaan luopunut toivosta, että voisin vielä palvella Herraa näyttelemällä. Olin kiitollinen siitä, että sain pienempiä rooleja muissa kirkon hankkeissa. Lopulta kävin koe-esiintymisessä esittääkseni jälleen Vapahtajaa – tällä kertaa nuorena aikuisena kirkon ”Suurempaa rakkautta” -pääsiäiskampanjassa.

Kun paastosin ja valmistauduin hengellisesti koe-esiintymiseeni, ajattelin kaikkea, mitä Vapahtaja on tehnyt hyväkseni. Esitin parhaan tulkintani siitä, kuka Vapahtaja on aina ollut minulle, ja keskityin iloon, rakkauteen, rauhaan ja epäitsekkyyteen, joita tiedän Hänen ilmentävän täydellisesti.

Ja sain osan. Sinä hetkenä ympyrä sulkeutui, kun ajattelin, kuinka olin tuntenut innoitusta pyrkiä toiseen rooliin nuorempana. Näin, kuinka taivaallinen Isä oli mukana elämäni yksityiskohdissa ohjaten minua aina eteenpäin.

Suhteeni Vapahtajaan vaikutti siihen, kuinka esitin Häntä – koska minä tunnen Hänet. Hän haluaa tuoda rauhaa ja parantumista niille, jotka kärsivät ja tarvitsevat Hänen valoaan.

Tiesin, ettei tulkinnassani Vapahtajasta ollut lainkaan kyse minusta. Autoin ihmisiä näkemään Jeesuksen Kristuksen ja tuntemaan Hänet tavalla, jonka toivon sytyttävän heidän uskonsa ja toivonsa Häneen, Rauhan Ruhtinaaseen.

Elämän haasteet voivat saada sinut tuntemaan, ettei sinulla ole toivoa ja että olet irrallasi korkeammasta tarkoituksestasi. Mutta jos muistat jumalallisen identiteettisi ja suhteesi Kristukseen, niin jokainen vuorovaikutus muiden kanssa, jokainen hanke, jonka parissa työskentelet, ja jokainen ottamasi askel voivat viedä sinut lähemmäksi Vapahtajaa.

Vaikka todennäköisyydet olisivat sinua vastaan, niin silloin, kun olet yhteydessä taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen, voit tuntea iloa, löytää merkitystä ja suuntaa kaikissa olosuhteissa. Sinulla voi olla ”täydellinen toivon kirkkaus” (2. Nefi 31:20). He rakastavat sinua täydellisesti. Ja He kulkevat kanssasi.

Sillä tavoin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat aina näyttäytyneet minulle. Ja tiedän, että Heidän ansiostaan asiat todella järjestyvät.