”Kuinka pääsiäisviikko opetti minulle: Aina on syytä huutaa ’Hoosianna!’”, Liahona, huhtikuu 2026.
NA-viikkojulkaisusta
Kuinka pääsiäisviikko opetti minulle: Aina on syytä huutaa ”Hoosianna!”
”Hoosianna” on ilmaus uskosta Jumalan kykyyn pelastaa meidät, Hänen liittokansansa.
Palmusunnuntai, joka aloittaa pääsiäisviikon vieton, on iloinen päivä. Se merkitsee Jeesuksen Kristuksen saapumista riemusaatossa pyhään kaupunkiin, ja kristityt juhlivat sitä Israelissa tänäkin päivänä.
Tuona päivänä he ”ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” (Joh. 12:13.)
Ollessani Jerusalemissa opiskelijavaihdossa osallistuin tähän juhlatapahtumaan. Seisoessani palmunoksa kädessäni minua innoitti se, kuinka monet muut kristityt olivat matkustaneet pyhään kaupunkiin, koska he rakastivat Jeesusta Kristusta ja halusivat juhlia Häntä.
Ihmiset lauloivat, hurrasivat, ylistivät ja tanssivat. Aivan kuten Jeesuksen aikaan, he heiluttivat lehviään Öljymäen huipulta alas Kidroninlaaksoon, ohi Getsemanen puutarhan ja vanhaankaupunkiin. Koko kulkueen ajan kuulin jatkuvia ”Hoosianna!”-huutoja.
Se oli kokemus, jota en koskaan unohda.
Muutama vuosi myöhemmin, eräänä toisena palmusunnuntaina, olin paljon vähemmän iloinen. Sen sijaan että olisin heiluttanut palmunlehvää, makasin sairaana vuoteessa. Mietin, kuinka onnellinen olin ollut huutaessani Israelissa ”Hoosianna!” Mutta en sinä aamuna.
Jossakin sisäisten valitusteni keskellä mieleeni tuli ajatus: ”Eikö sinulla ole yhä suuri syy huutaa ’Hoosianna!’?”
”Hoosianna!” on palvonnan huudahdus. Mutta se voi olla myös pyyntö: ”Jumala, pelasta meidät. Autathan minua.” Ja toisinaan ”Hoosianna” on ilmaus uskosta Jumalan kykyyn pelastaa liittokansansa.
Pääsiäisviikon tapahtumien muisteleminen on opettanut minulle, kuinka nämä ”Hoosianna!”-huudahdukset ovat voimallisia – sekä epätoivossa että voitossa. Tämän viikon neljän ratkaisevan päivän aikana opin paremmin ymmärtämään niiden tunteita, jotka olivat läsnä Hänen tullessaan riemusaatossa kaksi tuhatta vuotta sitten.
Torstai: Hän opetti minulle lunastuksesta
Torstaina Jeesus kokoontui apostoliensa kanssa viimeiselle aterialle ja asetti sakramentin (ks. Matt. 26:26–29).
Minusta on hienoa, että Kristuksen elämän viimeisellä viikolla tuhansia vuosia sitten asetettu sakramentti on nyt osa jokaista viikkoamme. Presidentti Jeffrey R. Holland, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut: ”Tämä Herran asettama hetki on pyhin hetki viikossamme.”
Olipa kyse sitten Israelista kaksituhatta vuotta sitten tai paikallisen seurakuntanne kirkonpenkeistä tänä päivänä, Jumalan voima pyhittää, vapauttaa ja lunastaa on muuttumaton.
Sen vuoksi voin huutaa ”Hoosianna!” Joka viikko voin pyytää apua Jumalalta, ja Vapahtaja voi tehdä minut jälleen eheäksi.
Pitkäperjantai: Hän voitti kuoleman tuskat
Pitkäperjantaina me muistamme Kristuksen oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen tapahtumia (ks. Alma 7:11–12).
Sain hiljattain kuulla eräästä nuoresta vaimosta ja äidistä, joka menehtyi järkyttävässä onnettomuudessa. Vaikka tuskin tunsin häntä, itkin tätä menetystä. Itkin kaiken epäoikeudenmukaisuuden vuoksi ja sen ihmeen vuoksi, jota ei tapahtunut.
Murheeni keskellä mieleeni tulevat yhä uudelleen nämä sanat:
”Kristus voi parantaa tämänkin.”
Niinpä sanon: ”Hoosianna! Jeesuksen Kristuksen ja pitkäperjantain tapahtumien ansiosta en ole yksin järkytyksessäni. Hoosianna! Jeesus Kristus on kantanut minun murheeni. Hoosianna! Hän voi parantaa minut kokemastani tuskasta riippumatta.”
Lauantai: Hän tukee minua odotuksessa
Muinaisten opetuslasten tavoin olen kokenut päiviä, jolloin olen tuntenut toivottomuutta. Olen jopa tuntenut Jumalan hylänneen minut. Anelin monta vuotta, että löytäisin jonkun, jonka kanssa solmia avioliiton. Ja sitten vuosia naimisiinmenoni jälkeen anelin, että pystyisimme jotenkin saamaan lapsen kohtaamistamme haasteista huolimatta.
Yhä vieläkin tunnen syvää tuskaa ja kaipausta lupauksista, jotka tuntuvat tällä hetkellä jäävän täyttymättä ja Jumalalta näkemättä tai kuulematta. Olen kokenut yksinäisyyttä ja epävarmuutta, joita en ole osannut käsitellä.
Mutta minulle pääsiäisviikon lauantai merkitsee odottamisen päivää. Päivää, jolloin tunnen, etteivät odotukset täyty. Päivää… siinä välissä.
Valmistautuessaan jokaiseen sapattiin Israelissa monet juutalaisista ystävistämme kokoontuvat Länsimuurin luo. Siellä perinteiseen asuun pukeutuneina he seisovat kunnioittavasti rukoukset kädessään.
He kirjoittavat rukouksia paperilapuille ja asettavat ne muurin kivien väliin. Vuosi toisensa jälkeen he odottavat Messiasta.
Se, kun olen nähnyt heidän omistautumisensa tuossa pyhässä paikassa, on muuttanut sen, mihin itse keskityn ”välissä” olevina lauantaipäivinä. Kun palvelen Jumalaa temppelissä ja rukoilen, opin, ettei Jumalan hiljaisuus tarkoita sitä, että Jumala olisi poissa tai kieltäytyisi vastaamasta rukouksiimme.
Lauantaipäivinä meidän elämämme pyhittyy sen ansiosta, mitä tulee sen jälkeen.
Opettelen sanomaan ”hoosianna”, kun yhä odotan kiihkeästi sitä, mitä Jumala on luvannut antaa.
Pääsiäissunnuntai: Hän voitti kaiken, joten minäkin voin
Rakastan Magdalan Mariaa ja sitä, miten hän edustaa meitä kaikkia siinä, kuinka hän tarvitsee Jeesusta Kristusta, kuinka hän murheellisena odottaa Häntä haudalla, kuinka hän ei heti kykene tunnistamaan Häntä ja kuinka Jumala tuntee hänet nimeltä (ks. Joh. 20:11–16). Ja minusta on hienoa, että hänestä tuli ensimmäinen muistiin merkitty todistaja Kristuksesta ylösnousseena Herrana.
Jerusalemissa sen puutarhahaudan ylle, jonka uskotaan olevan Kristuksen hautapaikka, on kaiverrettu tämä kirjoitus: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”
Tämä on sanoma, joka on mielestäni kaikkein arvokkain syy huutaa ”Hoosianna!”
Tyhjä hauta muistuttaa siitä, että Jeesus Kristus pelastaa minut. Hän pelastaa minut synnin tuskista, tuhoisista epäonnistumisista, rakkaiden menettämisistä, yksinäisyydestä, masennuksesta, epätoivosta ja kaikesta, mikä elämässä on epäoikeudenmukaista.
Sen sijaan Hän siunaa minua. Hän siunaa minua kaiken kattavalla rauhalla, kannattelevalla toivolla, lupauksella parantumisesta, iloisella odotuksella, voitolla ja täydellisellä rakkaudella.
Rukoukseni on, että riippumatta siitä, missä vaiheessa olemme pyrkiessämme uskomaan Jeesukseen Kristukseen, sinä ja minä löydämme syyn suhtautua tähän pääsiäisviikkoon samalla tavalla kuin ensimmäinen niistä alkoi:
”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” (Joh. 12:13.)