Hän ei unohda meitä

Ensimmäinen lukiovuoteni oli hyvin vaikea. Kävin verkkokoulua koronapandemian vuoksi. Sinä vuonna isäni sai koronan ja kuoli. Minun oli käsiteltävä sitä menetystä koko vuosi. Tasan vuotta myöhemmin isoisäni kuoli. Kolmantena lukiovuotena isoäitini kuoli. Olin huoneessa hänen kanssaan, kun hän siirtyi rajan taa.

Nämä elämässäni tapahtuneet asiat olivat jättäneet minuun alituisen tyhjyyden tunteen. Minusta tuntui, että ehkä tein jotakin väärin tai maksoin virheistäni tai jotakin sellaista. Tuona aikana en itsekään tehnyt parhaita asioita. En antanut Kristuksen valon loistaa lävitseni.

Eräänä päivänä, kun luin laulun ”Oi Jeesuksen laupeus” (MAP-lauluja, 116) sanoja, minua kosketti syvästi säe ”Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa”. Kun luin sen, tunsin tyhjyyteni täyttyvän. Sanat saivat minut pysähtymään ja ajattelemaan. Koko elämäni ajan, kaikkien niiden asioiden vuoksi, joista olin kärsinyt ja joita olin käynyt läpi, olin halunnut unohtaa Jeesuksen Kristuksen. Halusin löytää helpomman tavan, pitää hauskaa ja tehdä asioita, jotka eivät olleet oikein, lainkaan turvautumatta Jeesukseen.

Vaikka olin pimeydessä ja yritin kulkea harhaan, Jeesus Kristus ei antanut minun unohtaa laupeuttaan ja rakkauttaan. Kun olin onneton, Hän ei unohtanut minua. Jos Hän ei siis unohtaisi minua, minun ei pitäisi unohtaa Häntä.

Uskon, että vaikka olisit pimeydessä ja ajattelisit, ettei Jumala anna sinulle toista mahdollisuutta, Hän antaa sen. Hän rakastaa sinua ja välittää sinusta.