Kristus-lapsi
Mihin keskityt tänä jouluna?
Valokuva Christy Powell
Ylijohtaja Freemanin seimiasetelma, jonka hänen silloin kolmivuotias poikansa Caleb järjesti uudelleen, jotta kaikki hahmot voisivat ”nähdä Jeesuksen”.
Yhtenä vuonna tein hieman töitä useana iltapäivänä säästääkseni rahaa seimiasetelman ostamiseen. Ostin erittäin edullisen asetelman, jonka mukana tuli pieni puinen talli. Hahmot esittivät seimiasetelman vaatteisiin pukeutuneita lapsia. Ne olivat vajaat kahdeksan senttimetriä korkeita, ja ne oli valmistettu valkoisesta posliinista. Valitsin juuri tuon asetelman, koska meillä oli kaksi pientä poikaa – Caleb, joka oli kolmivuotias, ja Josh, joka oli vähän yli vuoden.
Toin seimiasetelman kotiin ja asettelin sen huolellisesti olohuoneemme sivupöydälle. Caleb halusi heti nähdä uuden koristeen. Selitin hänelle kärsivällisesti, kuinka helposti särkyvä kukin esine oli ja ettei hän saanut koskea seimiasetelmaan vaan ainoastaan katsoa sitä silmillään. Osoitin hetken Joosefia paimensauva vierellään ja Mariaa, joka oli polvillaan Jeesus-lapsen kätkyen vieressä. Siellä oli pikkuinen enkeli, kolme tietäjää ja paimen kahden karitsan kanssa. Asetin jokaisen hahmon huolellisesti paikalleen. Sitten Caleb ja minä istuimme ihailemaan ylpeinä uutta koristettamme.
Seuraavana aamuna Caleb ehti ennen minua alas portaita. Noin varttituntia myöhemmin seurasin häntä alas pysähtyen katsomaan uutta aarrettani matkalla keittiöön. Yllätyin huomatessani, että se oli aivan epäjärjestyksessä! Kaikki hahmot oli sullottu yhdessä talliin. Niiden sijoittelussa ei näyttänyt olevan mitään rytmiä tai ymmärrystä, ja tiesin, että Caleb oli varmasti ollut asialla.
Asetin jokaisen hahmon varovasti takaisin paikoilleen ja lähdin etsimään Calebia. Selitin jälleen kärsivällisesti, kuinka tärkeää oli olla koskematta pieniin hahmoihin, koska ne saattaisivat rikkoutua. Caleb oli todella kuuliainen lapsi – hän oli aina ollut – ja tiesin, ettei niin kävisi uudelleen.
Kuvittele yllätystäni, kun seuraavana aamuna kävelin portaita alas ja huomasin seimiasetelman olevan yhtä sekaisin kuin edellisenä aamuna. Tällä kertaa menin suoraan olohuoneeseen ja tavoitin Calebin. Asetin hänet epäjärjestyksessä olevan seimiasetelman eteen ja kysyin: ”Koskitko seimeen?” Hän katsoi minua pyöreillä sinisillä silmillään ja vastasi: ”Kyllä.”
”Muistatko, ettei sinun pitäisi koskea äidin seimeen?” kysyin. Vastaus oli jälleen sama: ”Kyllä.”
”Miksi sitten koskit siihen?” kysyin.
”Koska kaikki eivät näe Jeesusta”, oli hänen yksinkertainen vastauksensa.
Katsoin seimeä tarkoin ja tajusin, että kenties sekasorrossa olikin jokin järjestys. Hänen kömpelöt pikku kätensä olivat yrittäneet laittaa jokaisen hahmon ympyrään asetelman tärkeimmän osan ympärille – seimessä olevan pienokaisen. Ahtautuneina pieneen talliin jokaisella oli täysi näkymä lapseen. Kaikki näkivät Jeesuksen.
Se oli voimallinen opetus.
Tarpeetonta sanoakaan, että asetelmamme pysyi sellaisena koko joulunajan ja on pysynyt joka vuosi siitä lähtien.
Mielenkiintoista kyllä, kun jokainen hahmoista oli asetettu huolellisesti ympyrään lapsen ympärille, Caleb ei enää koskaan koskenut esineisiin. Hän oli tyytyväinen järjestelyyn. Tärkein hahmo oli päässyt keskipisteeksi.
Mihin sinä keskityt tänä jouluna?
Näetkö sinä Jeesuksen?