”Lenkanan murtunut käsivarsi”, Ystävä, helmikuu 2026, sivut 38–39.
Lenkanan murtunut käsivarsi
Kuinka voin pelata pelejä? Kuinka voin pitää hauskaa?
Tositarina Keniasta.
”Jatka vain, Lenkana!” Gideon huusi.
Lenkana virnisti ja juoksi nopeammin pitäen silmänsä jalkapallossa.
Lenkana rakasti pelejä. Pelasipa hän sitten ulkona ystäviensä kanssa koulun jälkeen tai tietokoneellaan kotona, hän ei voinut olla hymyilemättä ja nauramatta. Lenkanalle pelit olivat paras tapa olla onnellinen. Kuinka hän edes voisi tuntea itsensä onnelliseksi, jos hänellä ei ollut hauskaa?
Lenkana juoksi niin lujaa kuin pystyi saadakseen pallon kiinni. Mutta äkkiä – TÖMPS! Hän kompastui ja rämähti maahan. Kipu viilsi hänen käsivartensa läpi.
”Aiii!” hän huudahti. Hänen ystävänsä kokoontuivat hänen ympärilleen.
Gideon pyysi Lenkanan äitiä tulemaan ja auttoi Lenkanan istumaan. Lenkanan käsivarteen sattui niin paljon, ettei hän voinut estää kyyneliä vierimästä. Hänen äitinsä kiiruhti hänen luokseen ja vei hänet nopeasti sairaalaan.
Sairaalassa lääkäri tarkasti hänen käsivartensa. ”Sinulla on pieni murtuma”, hän sanoi. ”Me kipsaamme käsivartesi, niin se paranee pian.”
Lenkana tunsi olonsa surulliseksi. ”Kuinka voin pelata pelejä? Kuinka voin pitää hauskaa?”
Äiti piteli häntä terveestä kädestä ja hymyili. ”Sinä paranet. Mutta keksitään nyt jotakin muuta, mikä tekee sinut onnelliseksi.”
Sinä iltana Lenkana istui turhautuneena vuoteellaan. Hänen käsivarteensa sattui, eikä hän pystynyt edes pelaamaan lempipelejään tietokoneella.
Sitten hänen mieleensä juolahti jotakin. Kun olen surullinen, voin lukea Jeesuksesta.
Hän otti pyhät kirjoituksensa ja kääntyi Matteuksen evankeliumin puoleen. Hän luki Jeesuksen Kristuksen syntymästä. Sitten hän jatkoi kertomukseen siitä, kuinka Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Nämä olivat hänen lempikertomuksiaan Raamatussa. Niiden lukeminen toi hänelle lämpimän tunteen.
Juuri silloin hänen pikkuveljensä tuli huoneeseen.
”Hei, Lenkana!” hän sanoi. ”Arvaa, mikä minä olen?”
Hänen veljensä teki hassuja ilmeitä. Pian Lenkana nauroi, kun he leikkivät arvausleikkiä. Hänestä tuntui paremmalta.
Seuraavana sunnuntaina Lenkana näki Gideonin kirkossa.
”Kuinka käsivartesi voi?” Gideon kysyi.
”Se on vielä vähän kipeä”, Lenkana sanoi. ”Mutta olen silti onnellinen.”
Gideon kallisti päätään. ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?”
Lenkana virnisti. ”Minun perheeni, veljeni ja Jeesus!”
Gideon nauroi. ”Tuo on hyvä vastaus.”
Kun he istuivat Alkeisyhdistyksessä, Lenkana kuunteli oppiaihetta Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Hänen opettajansa selittivät, kuinka Jeesus kärsi, jotta jokainen voisi olla jälleen taivaallisen Isän luona jonakin päivänä. He sanoivat, että Jeesus ymmärtää kaikkia tunteitamme – niin surullisia kuin myös onnellisia.
Lenkana tunsi olevansa vieläkin onnellisempi, kun hän kuunteli. Hän tiesi, että silloinkin kun elämä ei ollut kovin hauskaa, hän voisi jatkaa eteenpäin. Hänen perheensä piristäisi häntä, ja Jeesus Kristus auttaisi häntä olemaan vahva. Hän ei ollut koskaan yksin.
Kuvitus Kimberlie Clinthorne-Wong