”Iloiset auttavat kädet”, Ystävä, helmikuu 2026, sivut 18–19.
Iloiset auttavat kädet
Oli kiinalainen uusivuosi, ja tytöt olivat valmiita palvelemaan!
Tosikertomus Taiwanista.
Yu-Qian ja Yu-He olivat innoissaan. Oli aika juhlia kiinalaista uutta vuotta! He olivat odottaneet koko vuoden tätä erityistä päivää.
Sinä iltana koko heidän sukunsa kokoontuisi suuriin juhliin. Siellä olisi herkullista ruokaa, ja taivaalla näkyisi kaunis ilotulitus. Sekä Yu-Qian että Yu-He saisivat punaisen kirjekuoren, jossa olisi onnea tuovaa rahaa.
Mutta kaikki eivät pääsisi juhlimaan tänä iltana heidän laillaan. Oli monia ihmisiä, joilla ei ollut kotia eikä edes perhettä. Tämä sai Yu-Qianin ja Yu-Hen surullisiksi. He halusivat auttaa. Niinpä he olivat päättäneet valmistaa ruokaa sitä tarvitseville. He odottivat innokkaina, että äiti tulisi kotiin tarvikkeiden kanssa.
Viimein äiti ja hänen ystävänsä Mavis saapuivat ruokaostosten kanssa. Yu-Qian kiirehti auttamaan heitä laukkujen kantamisessa.
”Te tulitte!” sanoi Yu-He. ”Saitteko kaiken?”
”Kyllä!” äiti sanoi. ”Keitämme paljon taropuuroa ja munatorttuja jaettavaksi.”
Muutaman seuraavan tunnin ajan Yu-Qian, Yu-He, äiti ja Mavis ahkeroivat ruokaa tehdessään. Kun he olivat valmiita, heillä oli 20 astiallista taropuuroa ja 30 munatorttua! Heillä oli myös paljon pakkauksia, joissa oli paperinenäliinoja, sidetarpeita, kosteuspyyhkeitä ja sukkia.
”Voimmeko me auttaa kaiken jakamisessa?” kysyi Yu-He.
”Me vain jätämme ne rautatieasemalle”, Mavis sanoi. ”Hyväntekeväisyysryhmä jakaa kaiken ihmisille, jotka niitä tarvitsevat.”
”Se ei haittaa”, Yu-Qian sanoi. ”Haluamme silti tulla!”
Äiti hymyili. ”Olen ylpeä teistä tytöistä, kun käytätte juhla-aikaanne tämän tekemiseen.”
Kun he olivat jättäneet tarvikkeet, Mavis sanoi hyvästit ja lähti kotiin.
”Meidänkin on aika lähteä kotiin”, äiti sanoi.
”Odota”, Yu-He sanoi. ”Voimmeko odottaa ja katsoa, kun he jakavat ruokaa?”
Äiti mietti asiaa. ”Hyvä on, meillä on vähän aikaa. Katsellaan täältä.”
Tytöt ja äiti odottivat rautatieaseman ulkopuolella. He katselivat, kun hyväntekeväisyysjärjestön jäsenet antoivat ruokaa ja pakkauksia ihmisille, jotka olivat kokoontuneet ulos. Ihmiset olivat todella iloisia!
Yu-Qian osoitti sormellaan. ”Katsokaa! Siellä on meidän munatorttuja!”
”Ja meidän tarvikepakkauksia!” Yu-He sanoi.
Tytöt hiljenivät. Tuttu tunne pyyhkäisi heidän ylleen saaden heidän sydämensä lämpenemään. He tiesivät, että se tuli Pyhältä Hengeltä.
Kotimatkalla Yu-Qian ja Yu-He eivät ajatelleet ruokaa, lahjoja, ilotulitusta ja pelejä, jotka odottivat heitä. He ajattelivat ihmisiä, joita he olivat auttaneet.
”Äiti, minkä pyhien kirjoitusten kohdan sinä aina mielelläsi sanot?” Yu-Qian kysyi. ”Se, jossa Jeesus sanoo ’vähäisimmistä veljistäni’?”
”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, äiti lausui.*
Yu-Qian ja Yu-He hymyilivät toisilleen. He olivat onnellisia siitä, että he voivat tehdä jotakin erityistä Jeesuksen Kristuksen hyväksi tänä erityisenä iltana.
Kuvitus Valentina Fontana