”Valhe gepardijahdissa”, Ystävä, helmikuu 2026, sivut 34–35.
Valhe gepardijahdissa
Kukaan ei saisi tietää, jos hän jatkaisi. Se ei ollut iso juttu, eihän?
Tosikertomus Yhdysvalloista.
Emma tarttui kynäänsä lujasti, kun hänen opettajansa jakoi paperit.
”On gepardijahtimme aika, opettaja Malcolm sanoi. ”Teillä on viisi minuuttia aikaa suorittaa 93 laskutehtävää. Jokainen, joka saa ne tehtyä ajoissa, voi lisätä geparditarran taulukkoonsa.”
Emma halusi kovasti geparditarran. Jos saa viisi tarraa, voittaa palkinnon! Mutta gepardijahdin laskutehtävät olivat tosi vaikeita.
”Ovatko kaikki valmiita?” opettaja sanoi. ”Nyt!”
Emma käänsi paperinsa toisin päin ja alkoi vastata kysymyksiin. Hänen täytyi miettiä huolellisesti jokaista. Se oli vaikeaa!
PRRRRR! Ajastin soi ja sai Emman säpsähtämään.
”Lyijykynät alas!” opettaja sanoi.
Emma piilotteli paperiaan käden alla ja jatkoi vastausten kirjoittamista. Se ei ollut iso juttu, jos hän jatkaisi, eihän? Hän oli tehnyt niin aiemmin, eikä kukaan huomannut.
”Antakaa paperinne vierustoverille tarkistamista varten”, opettaja sanoi.
Emma kirjoitti viimeisen vastauksensa ennen kuin ojensi paperinsa.
Kun Emma sai paperinsa takaisin, hän näki, että sen yläosassa luki punaisella 100 %. Mutta hänestä ei tuntunut kovin hyvältä.
”Tulkaa kaikki näyttämään paperinne ja hakemaan tarranne”, opettaja sanoi.
Emma käveli opettajan työpöydän luo paperinsa kanssa.
”Emma, voitko jäädä tänne hetkeksi?” opettaja kysyi.
Kun kaikki muut juttelivat keskenään, opettaja kääntyi Emman puoleen. ”Jatkoitko kysymyksiin vastaamista senkin jälkeen kun ajastin oli soinut?”
Emman kasvoja alkoi kuumottaa kovasti. Hän nyökkäsi katse maahan luotuna. ”Joo.”
”Oletko tehnyt niin ennenkin?”
Emma pudisti päätään. ”En.” Mutta hän tunsi kasvojensa kuumenevan entisestään. Hän oli huijannut aiemminkin. Ja nyt hän oli valehdellut.
”En voi antaa sinulle geparditarraa, ellet noudata sääntöjä. Ymmärrätkö?”
Emma nyökkäsi. Sitten hän käveli paikalleen katse maahan luotuna.
Koulupäivän loppuun asti Emma tunsi epämiellyttävää kipristelyä vatsassaan. Hänestä tuntui pahalta, koska hän oli huijannut. Hänestä tuntui pahalta, koska hän oli valehdellut. Hän ei pitänyt tästä tunteesta!
Koulun jälkeen Emma jutteli äidin kanssa. ”Minusta tuntuu pahalta”, hän sanoi.
”Mikä hätänä?” äiti kysyi.
Emmaa hermostutti yhtäkkiä. Pitäisikö hänen kertoa äidille, mitä hän oli tehnyt?
Hän veti syvään henkeä. ”Huijasin tänään koulussa.” Se oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi sen ääneen. Tuntui kuin kipristely hänen vatsassaan alkaisi hellittää. ”Ja olen tehnyt sen ennenkin. Minusta tuntuu pahalta.”
Äiti halasi Emmaa. ”Kiitos, että kerroit minulle. Tiedät, että huijaaminen on väärin. Miksi teit niin?”
”Koska halusin kovasti geparditarran, mutta en saanut laskutehtäviä valmiiksi ajoissa.”
Äiti nyökkäsi. ”Mitä sinun mielestäsi pitäisi nyt tehdä?”
Emma mietti asiaa. ”Minun pitäisi rukoilla taivaallista Isää ja pyytää anteeksi sitä, etten ollut rehellinen. Ja kertoa sitten opettajalle.”
”Se kuulostaa hienolta.” Äiti hymyili. ”Voin auttaa sinua harjoittelemaan laskemista enemmän, jotta olet valmis seuraavaan gepardijahtiin.”
”Kiitos, äiti”, Emma sanoi. Sitten hän ja äiti polvistuivat rukoukseen. Emmalla oli lämmin tunne. Hän oli iloinen siitä, että hän oli päättänyt tehdä parannuksen.
Rukoiltuaan Emma kirjoitti sähköpostiviestin opettajalleen. Hän kertoi totuuden ja pyysi anteeksi huijaamista. Hän lupasi, ettei enää tekisi niin.
Kun Emma napsautti Lähetä-painiketta, hänestä tuntui paljon paremmalta. Hän tiesi, että opettaja todennäköisesti piirtäisi taulukossaan rastin hänen geparditarransa yli. Mutta se ei haitannut. Tästä lähtien hän ansaitsisi ne rehellisesti.
Kuvitus Anny Chen