Ihme kynnyksellä

Gracie söi viimeisen pannukakkupalan, laittoi astiat tiskialtaaseen ja nappasi reppunsa.

”On perherukouksen aika”, isä sanoi.

Kaikki polvistuivat olohuoneessa. Gracien kaksoisveli George piti rukouksen. ”Autathan meitä viettämään hyvän koulupäivän”, hän sanoi. ”Ja siunaathan äitiä niin, että hän tulee kuntoon. Siunaathan lääkäreitä, jotta he tietäisivät, kuinka auttaa häntä.”

Gracien äidillä oli aivokasvain. Hän tarvitsisi leikkauksen. Lääkärit suhtautuivat toiveikkaasti siihen, että kaikki menisi hyvin, mutta he eivät voineet tietää varmasti.

Rukouksen jälkeen äiti halasi kaikkia. ”Menen lääkäriin jälleen tänään. Toivottavasti saamme lisää vastauksia.”

Mitä jos äiti kuolee enkä voi enää puhua hänelle? Gracie mietti. Hän oli hyvin peloissaan. Hän ei voinut kuvitella sitä, ettei voisi halata äitiä tai nähdä häntä koulun jälkeen.

Sinä päivänä Gracie meni luokkaan, välitunneille ja ruokailuun aivan kuten tavallisesti. Mutta hän ajatteli äitiä. Kun häntä pelotti, hän ajatteli suosikkilauluaan Alkeisyhdistyksessä. Perhe voi aina yhdessä olla, niin Isä päätti sen, hän lauloi mielessään.

Kun Gracie ja George tulivat koulusta kotiin, he juoksivat sisään ja halasivat äitiä lujasti. ”Miten lääkärissä meni?” Grace kysyi.

”Siellä meni hyvin”, äiti sanoi. ”Emme vieläkään tiedä paljon. Käyn lääkärissä vielä muutaman kerran ensi viikolla ennen leikkausta.”

Gracie oli iloinen siitä, että hän näki äitinsä. Mutta hän oli yhä huolissaan.

Muutamaa päivää myöhemmin ovikello soi. Kun äiti avasi oven, Gracie kuuli laulua.

Hän seisoi äidin kanssa kynnyksellä ja katseli joukkoa perheystäviä kirkosta ja koulusta. He lauloivat Alkeisyhdistyksen lauluja. ”Olemme ajatelleet teitä ja halusimme tuoda hieman lohtua”, yksi heistä sanoi. Sitten he alkoivat taas laulaa.

Myös George tuli ovelle. Hän kääntyi Gracien puoleen. ”Lauletaan heidän kanssaan!”

Gracie ja George nappasivat takkinsa ja juoksivat ulos liittyen muiden seuraan. He lauloivat niin lujaa kuin pystyivät:

Gracie näki äidin pyyhkivän kyyneliä. Hänen pikkusiskonsa Rosie tarttui äidin jalkoihin ja kuunteli myös.

Rauhallinen tunne valtasi Gracien. Hän oli yhä huolissaan äidistä. Mutta hän tiesi, että Jeesus Kristus rakasti heitä. Hän on ihmeiden Jumala. Ja jotenkin Gracie tiesi, että asiat järjestyisivät.

Kuvitus Bethany Stancliffe