Kello-ongelma
”Sinä et enää milloinkaan pelaa meidän kanssa!” Liam sanoi.
Tosikertomus Yhdysvalloista.
William repi paketin auki ja otti uuden kiiltävän kellonsa käteensä. Tässä se vihdoinkin oli! Hän oli aivan innoissaan. Hän oli tehnyt lujasti töitä ansaitakseen rahat sen ostamiseen, ja se oli sen arvoista.
Hän kiinnitti kellon ranteeseensa ja alkoi selata sen näyttöä. Siinä oli tosi paljon hienoja pelejä! Hän napautti dinosauruspeliä ja alkoi pelata.
Seuraavana päivänä välitunnilla William näytti kelloaan ystävälleen Liamille. ”Oho, siistiä!” Liam sanoi. Hän katseli vähän aikaa, kun William pelasi kellolla pelejä. Sitten hän kysyi: ”Haluatko pelata nyt potkupalloa?”
”Ehkä myöhemmin”, William sanoi. Liam juoksi pelaamaan, ja William istahti puun alle pelaamaan dinosauruspeliä.
Seuraavana päivänä välitunnilla William pelasi taas kellollaan. Liam juoksi hänen luokseen. ”Aiotko tulla pelaamaan?”
William nosti katseensa kellostaan. ”Ei, haluan jatkaa tätä peliä. Ehkä myöhemmin.”
Liam kurtisti kulmiaan. ”Mutta välitunnilla pelataan aina potkupalloa!”
”Haluan vain pelata tämän pelin loppuun”, William sanoi.
Liam kääntyi ja käveli pois.
Sama toistui seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Bussimatkalla kotiin Liam istuutui Williamin viereen. ”Miksi sinä et pelannut meidän kanssa tänään?”
”Halusin vain pelata nopeasti yhden pelin kellollani”, William sanoi. ”Olen tosi lähellä seuraavalle tasolle pääsemistä.”
Liam risti käsivartensa. ”Pelaat aina kellollasi. Sinä et enää milloinkaan pelaa meidän kanssa!”
William tunsi kasvojensa punehtuvan. ”Voin pelata peliäni koulussa vain välitunnilla”, hän sanoi. Hänen äänensä voimistui. ”Minä saan tehdä välitunnilla ihan mitä haluan!”
Liam näytti järkyttyneeltä. ”No, sitten emme ole enää ystäviä!”
William ei sanonut sen jälkeen mitään. Hän kääntyi kohti ikkunaa, niin ettei Liam nähnyt hänen kasvojaan. Kyyneleet kirvelivät hänen silmissään.
Kun bussi tuli Williamin pysäkille, hän juoksi kotiin niin nopeasti kuin pystyi. Hän lysähti sohvalle ja alkoi itkeä. Hän toivoi, ettei olisi koskaan ostanut kelloaan.
”Mikä hätänä?” äiti kysyi.
William niiskutti. ”Liam sanoi, ettei me voida olla kavereita, koska minä pelaan aina kellollani.”
Äiti istuutui hänen viereensä. ”Kuulostaa siltä, että hän luulee sinun välittävän enemmän kellostasi kuin hänestä.”
”Eihän se ole totta!”
”Tiedän, että välität Liamista.” Äiti halasi häntä. ”Mutta se, mihin käytämme aikaamme, voi osoittaa, mikä mielestämme on tärkeintä.”
William mietti hetken. ”Ihmiset ovat tärkeämpiä. Mutta enkö voi pelata myös kellollani?”
”Keksitkö tavan tehdä niin?” äiti kysyi.
William nyökkäsi. ”Ehkä voin pelata potkupalloa Liamin kanssa välitunnilla ja pelata kellollani vähän aikaa vain, kun tulen koulusta kotiin.”
”Sehän on hieno ajatus.”
Seuraavana päivänä koulussa William etsi Liamin välitunnilla. ”Anteeksi, että pelasin liikaa kellollani”, hän sanoi. ”Saanko taas pelata potkupalloa sinun kanssa?”
Liam virnisti. ”Sopii!”
Kun tuli Williamin vuoro, hän potkaisi palloa ja juoksi niin lujaa kuin pystyi. Hän kuuli Liamin hurraavan.
Hänen kellonsa voisi odottaa. Tuntui hyvältä olla ystävän kanssa.
Kuvitus Melissa Manwill Kashiwagi