”Kadonneet silmälasit”, Ystävä, tammikuu 2025, sivut 44–45.
Kadonneet silmälasit
Tositarina Boliviasta.
Oli ensimmäinen koulupäivä. Andrés oli hyvin innoissaan! Hän oli nyt ensimmäisellä luokalla. Hän oli iso poika!
Mutta kun hän pääsi koululle, se näytti liian isolta ja pelottavalta, jopa isolle pojalle. Hän piti tiukasti kiinni mamin kädestä.
”Hyvin se menee.” Mami hymyili. ”Tervehdi opettajaasi. Ole ystävällinen luokkatovereillesi. Ja muista pitää huolta silmälaseistasi.”
Andrés oli saanut ensimmäiset silmälasinsa viikko sitten. Hänen vanhempansa muistuttivat häntä aina pitämään huolta niistä.
Mami vilkutti hyvästiksi. ”Mukavaa päivää!”
Mutta Andrésilla ei ollut mukava päivä. Tapahtui jotakin kamalaa!
Koulun jälkeen hän juoksi mamin luo. ”Hukkasin silmälasini!” hän huudahti. ”Etsin kaikkialta, mutta en löydä niitä!”
”Voi ei!” Mami näytti huolestuneelta. ”Pyydetään apua taivaalliselta Isältä.”
”Luuletko, että se toimii?” Andrés kysyi.
”Kokeillaan niin nähdään. Taivaallinen Isä kuulee aina rukouksemme”, mami sanoi.
Andrés ja mami pitivät rukouksen. He pyysivät taivaallista Isää auttamaan Andrésia löytämään silmälasinsa.
Seuraavana päivänä koulussa Andrés oli yhä surullinen. Sitten hänen luokseen tuli eräs poika.
”Nämä taitavat olla sinun.” Poika ojensi silmälasit. ”Löysin ne jalkapallokentän vierestä.”
Andrés otti lasit. Ne olivat hänen! Hän ei voinut uskoa sitä.
Koulun jälkeen hän juoksi mamin luo ja halasi tätä lujasti.
”Löysit silmälasisi!” mami sanoi. ”Olet varmasti iloinen, että sinulla on ne.”
”Niin olenkin!” Andrés sanoi. ”Mutta olen vielä iloisempi sen ansiosta, mitä opin.”
”Ja mitä se on?”
Andrés hymyili leveästi. ”Rukous tosiaan toimii!”
Kuvitus Susanna Teodoro