”Tarpeeksi rohkea”, Ystävä, joulukuu 2024, sivut 40–41.
Tarpeeksi rohkea
Terry jähmettyi paikoilleen. Hän ei ollut tajunnut, että näytelmäharjoituksissa olisi lapsia, joita hän ei tuntenut.
Tämä kertomus tapahtui Taiwanissa.
”Oletko valmis?” Terryn isosisko Hailey kurkisti hänen huoneeseensa. ”On aika mennä joulunäytelmän harjoituksiin.”
Joo! Terry ja Hailey olivat seurakuntansa joulujuhlassa erityisessä näytelmässä.
”Melkein valmis!” Terry puki takin ylleen ja meni etuovelle. ”Keitä muita siellä on?”
”Mia ja Jake. Ja joitakin lapsia Jaken koulusta”, äiti sanoi. ”Muut lapset eivät käy kirkossamme, mutta he auttavat mielellään.”
Terry jähmettyi paikoilleen. Hän ei ollut tajunnut, että harjoituksissa olisi lapsia, joita hän ei tuntenut. Hän ei mitenkään olisi tarpeeksi rohkea sanoakseen vuorosanansa heidän edessään.
”Minua ei enää huvita lähteä”, Terry sanoi.
”Miksei?” äiti kysyi.
”En tunne niitä muita lapsia”, Terry sanoi. Häntä aina jännitti puhua uusille ihmisille.
”Mutta voit saada uusia ystäviä. Ja minä olen siellä kanssasi”, Hailey sanoi.
Terry pudisti päätään. ”Ehkä ensi kerralla. Voidaanko harjoitella minun vuorosanojani vielä kotona?”
Äiti nyökkäsi. ”Hyvä on. Mutta jos haluat olla mukana näytelmässä, sinun täytyy pian harjoitella muiden lasten kanssa.”
Terry piti harjoittelusta kotona. Se oli helppoa! Mutta hän tiesi, että hänen piti harjoitella muidenkin lasten kanssa.
Perherukouksessa muutamaa iltaa myöhemmin Terry sai ajatuksen.
”Voidaanko rukoilla, että minulla olisi rohkeutta mennä mukaan harjoituksiin?” Terry sanoi. ”Ehkä taivaallinen Isä voi auttaa minua.”
”Tietysti”, isä sanoi. ”Hyvä ajatus.”
He kaikki sulkivat silmänsä ja panivat kätensä ristiin.
”Rakas taivaallinen Isä”, isä rukoili, ”autathan Terryä saamaan rohkeutta mennä näytelmäharjoituksiin.”
Seuraavana harjoituspäivänä Terry käveli kirkolle äidin ja Haileyn kanssa. Hänen sydämensä jyskytti kovasti, mutta hän halusi yrittää. Hänestä tuntui, että hän oli valmis. Taivaallinen Isä ja Jeesus varmaankin auttavat minua! hän ajatteli.
”Terry! Onpa kiva nähdä sinut”, sisar Tee sanoi.
Terry nyökkäsi hymyillen. Paikalla oli jo monia muita lapsia juttelemassa ja nauramassa. Hän näki Jaken ja Mian. Mutta hän ei tuntenut muita.
Sisar Tee kertoi harjoituksissa lapsille, missä heidän tuli istua ja milloin puhua. Terryä jännitti yhä istua tuntemattomien lasten vieressä, mutta hän yritti muistaa isän rukouksen. Se auttoi häntä tuntemaan olonsa paremmaksi.
He harjoittelivat lauluja ja niiden sanoja yhä uudelleen. Terryn vieressä istuvat lapset olivat hauskoja. He saivat hänet nauramaan paljon!
Muutama päivä myöhemmin oli esityksen aika. Kirkko oli koristeltu monilla joulukuusilla, valoilla ja nauhoilla. Kaikki pukeutuivat punaiseen ja vihreään.
Terryä ei enää juurikaan hermostuttanut. Hänestä oli mukavaa olla muiden lasten kanssa – niidenkin, joita hän ei ollut tuntenut aiemmin!
Näytelmän aikana Terrystä tuntui hyvältä. Ja kun tuli hänen vuoronsa puhua, hän lausui vuorosanansa kuuluvalla äänellä ja selkeästi.
Näytelmän jälkeen Terry löysi perheensä.
”Hienoa!” isä sanoi.
Äiti hymyili. ”Näytit siltä, että sinulla oli hauskaa.”
”Niin olikin! Olen iloinen, että olin tarpeeksi rohkea tekemään sen”, Terry sanoi.
Terry ei olisi pystynyt siihen ilman äitiä, isää, Haileyta ja taivaallista Isää. Avun rukoileminen ja rohkeana oleminen tosiaan kannatti!
Kuvitus Lisa Hunt