Hallaca-kääryleitä sitomassa

Ivette juoksi etuportaita ylös abuelan (isoäidin) talolle. Hänen vanhempansa tulivat hänen perässään. Oli joulu, ja he aikoivat juhlia koko suvun kesken.

Talo oli täynnä väkeä ja melua. Kaikkialla hänen ympärillään Ivetten sukulaiset nauroivat ja vitsailivat keskenään. Heistä oli mukavaa kokoontua yhteen valmistamaan hallaca-kääryleitä, venezuelalaista jouluruokaa. Tänä vuonna abuela oli luvannut Ivettelle, että tämä saisi auttaa niiden valmistamisessa. Ivette pujotteli setien, tätien ja serkkujen keskellä etsien abuelaa.

”Ivette?” abuela kutsui. ”Ivette, missä sinä olet?”

”Olen tässä, abuela!” Ivette kipitti abuelan luo ja halasi häntä. Sitten hän kohotti katseensa ja hypähteli varpaillaan jännittyneenä. ”Mikä on minun erityinen työni tänä vuonna?”

”Katsotaan!” abuela naurahti. ”Ensiksi haluaisin näyttää sinulle kaikkien muiden työt, jotta näet, miten hallaca-kääryleitä tehdään.”

Ivette seurasi abuelaa pöydän ääreen. Sipulien, lihan ja mausteiden herkullinen tuoksu täytti ilman. Hän malttoi tuskin odottaa, että pääsi aloittamaan!

”Ensiksi”, abuela sanoi, ”Carmen-täti valmistaa masan eli taikinan.”

Carmen-täti asetti vihreän banaaninlehden päälle pehmeän maissitaikinapallon. Sitten hän litisti sen litteäksi kiekoksi.

”Seuraavaksi Ana lisää täytteen”, abuela sanoi.

Ivetten vanhempi serkku Ana annosteli taikinan päälle kauhallisen lihapataa. Hän lisäsi päälle oliiveja, paprikaa, rusinoita ja pieniksi paloiksi pilkottua kanaa.

”Nyt äitisi taittelee lehdet.”

Äidin sormet kietoivat lehdet hellästi täydelliseksi suorakulmioksi.

”Meidän tehtävämme on seuraavana, Ivette.” Abuela antoi taitetun hallacan Ivettelle. ”Me sidomme sen kiinni.”

Abuela otti palan puuvillalankaa. Varovaisesti hän kiersi narun ristiin rastiin hallacan ympärille. ”Pidä sormea sen päällä, jotta se pysyy paikallaan, kun sidon solmun.”

Ivetten hartiat vajosivat pettymyksestä. He vain keksivät tämän työn, hän ajatteli. He eivät oikeastaan tarvitse minua.

”Miksei minulla voi olla tärkeää työtä niin kuin sinulla tai äidillä?” hän kysyi turhautuneena.

”Sinun työsi on erittäin tärkeää, Ivette.” Abuela asetti varovasti Ivetten sormen narun päälle. ”Ilman sitä, että olet täällä pitämässä narua paikallaan, emme voisi sitoa hallaca-kääryleitä kiinni. Sitten ne hajoaisivat paistuessaan. Kaikkien kova työ menisi hukkaan. Meillä kaikilla on erityinen osa hallaca-kääryleiden tekemisessä – aivan kuten meillä kaikilla on erityinen osa taivaallisen Isän perheessä.”

Erityinen osa vain häntä varten? Ivette ajatteli sitä, kun abuela sitoi solmua hänen sormensa päällä. Hän sujautti sormensa solmun alta, jotta abuela voisi vetää sen tiukalle.

”Meitä kaikkia tarvitaan tässä perheessä”, äiti lisäsi. ”Näin pysymme vahvoina.”

Ivette katsoi pöydän ympärille kokoontunutta sukuaan. Jokainen oli erilainen. Hänen tätinsä kertoi parhaat vitsit. Hänen äitinsä antoi uskomattomia halauksia. Ja abuela tiesi aina, mitä sanoa tilanteen korjaamiseksi. Taivaallinen Isä oli antanut heille kaikille erilaisia lahjoja, mutta juuri se teki heistä erityisiä.

Abuela pani hallacan koriin muiden kanssa. Ivetten perheenjäsenet olivat täyttäneet, taitelleet ja sitoneet ne täydellisesti, ja jokainen auttoi eri tavoin.

Ivette hymyili. Jokaisella hänen sukunsa jäsenellä oli erityinen paikka taivaallisen Isän perheessä, aivan kuten heillä oli erityinen osa jouluisten hallaca-kääryleiden valmistamisessa. Jopa Ivettellä!

Hän asetti sormensa seuraavan hallacan päälle samalla kun abuela solmi solmua.

Kuvitus Denise Damanti