Jeesuksen Kristuksen elinikäisiä opetuslapsia

Olen hyvin kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne. Haluan kiittää Gayeta (Strathearn) tuosta lempeästä alkurukouksesta; sisar Ellen Amatangeloa, joka säestää aina kauniisti pianolla ja veli Kevin Oviattia, joka auttoi meitä musiikin ja tämän upean kuoron kanssa. Kiitän teitä kaikkia osallistumisestanne.

Kuulin maininnan tulkeista ja tämän kääntämisestä eri kielille, joten en voi vastustaa pientä humoristista tarinaa, jonka voitte jättää pois uusintalähetyksissä, koska sitä on vaikea kääntää. Olin vuosia sitten Tempessä Arizonassa, ja tuo konferenssi, vaarnakonferenssi, tulkattiin espanjaksi tulkin välityksellä, joka luullakseni oli toisessa huoneessa kuulokkeet päässä. Hän oli jättänyt minulle lapun. Lapussa luki: ”Puhu hitaasti, kun nouset ylös.” [Naurahdus] Niin ei käynyt. Teidän täytyy siis kuunnella minua tänä iltana.

Aloitan esittämällä ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin – ja itse asiassa koko kirkon – kiitokset työstä, jota teette oppilaidemme parissa eri puolilla maailmaa. Te olette etulinjassa luomassa pohjaa tämän kirkon – Jumalan maanpäällisen valtakunnan – tulevaisuudelle ja puolustamassa sitä. Kiitos pyhittäytymisestänne. Uskon vakaasti, että teidän työllänne on merkittävä hyvää aikaansaava vaikutus.

Kirkon johtohenkilöt ovat tähdentäneet sitä, miten tärkeää on kehittyä Jeesuksen Kristuksen elinikäiseksi opetuslapseksi. Tähdennämme tätä esimerkiksi lähetystyönjohtajien sekä nuorten miestemme ja nuorten naistemme paikallisten johtajien koulutuksessa kaikkialla kirkossa. Tähdennämme tätä teemoissa, joita pyydämme johtavia auktoriteetteja käsittelemään, kun he matkustavat paikasta toiseen, samoin kuin ylimpiä virkailijoita.

On selvää, että Vapahtajan elinikäiseksi opetuslapseksi kehittyminen on myös aivan keskeistä meille kirkon koululaitoksessa. Kirkon koululaitoksen Uskonnonopetuksen vahvistaminen -aineistossa meille opetetaan:

”Uskonnonopetuksen tavoitteena on opettaa Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia pyhien kirjoitusten ja nykyajan profeettojen sanojen pohjalta tavalla, joka auttaa oppilaitamme

1. kasvattamaan uskoa taivaalliseen Isään ja Hänen ’suurenmoiseen suunnitelmaansa’ sekä saamaan todistuksen Hänestä ja Hänen suunnitelmastaan – –

2. tulemaan Jeesuksen Kristuksen elinikäisiksi opetuslapsiksi, jotka solmivat liittoja ja pitävät ne [ja]

3. vahvistamaan kykyään löytää vastauksia, ratkaista epäilyksiä, toimia uskoa osoittaen ja antaa syy heidän sisimmässään olevalle toivolle kaikissa kohtaamissaan haasteissa.”¹

Samalla tavoin seminaarien ja uskontoinstituuttien tavoitteessa sanotaan: ”Päämääränämme on auttaa nuoria ja nuoria aikuisia syventämään kääntymystään Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa, tulemaan kelvollisiksi saamaan temppelin siunaukset sekä valmistautumaan itse ja valmistamaan perhettään ja muita iankaikkiseen elämään taivaallisen Isänsä luona.”

Elinikäinen opetuslapseus on keskeinen puoli Kristuksen oppia. Kristuksen oppi ilmaisee, kuinka me tulemme Kristuksen luo ja otamme vastaan Hänen sovittavan armonsa lahjan. Me käytämme tahdonvapauttamme osoittamalla uskoa Häneen, tekemällä parannuksen, menemällä kasteelle ja ottamalla vastaan Pyhän Hengen. Mutta se, että Kristuksen sovituksella olisi täydellinen, muutosta aikaansaava vaikutuksensa meissä, edellyttää sitä, että me jatkamme tällä liittopolulla – opetuslapseuden polulla – kuolevaisen elämämme loppuun asti. Nefin sanoin: ”Ja minä kuulin Isältä tulevan äänen sanovan: Totisesti, minun Rakkaani sanat ovat todet ja luotettavat. Se, joka kestää loppuun asti, se pelastuu. Ja nyt, rakkaat veljeni, minä tiedän tästä, että ellei ihminen kestä loppuun asti noudattaen elävän Jumalan Pojan esimerkkiä, hän ei voi pelastua.”²

Presidentti Nelson on opettanut: ”Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapset ovat halukkaita erottumaan joukosta, puhumaan rohkeasti ja olemaan erilaisia kuin maailman ihmiset. He ovat pelottomia, omistautuneita ja rohkeita.”³ Kuinka tällainen opetuslapseus saavutetaan? Mitä tämä merkitsee meille uskonnonopettajille? Kuinka voimme tehokkaammin opettaa niin, että nuoristamme ja nuorista aikuisistamme tulee Jeesuksen Kristuksen elinikäisiä opetuslapsia?

Tänä iltana aloitan pohtimalla, kuinka henkilökohtaisen tahdonvapauden käyttäminen syventää kääntymystä ja johtaa elinikäiseen opetuslapseuteen. Seuraavaksi kutsun miettimään, kuinka näiden ajatusten tulisi vaikuttaa siihen, millä tavoin opetamme uskonnonopettajina, keskittyen siihen, kuinka Vapahtaja itse opetti opetuslapsiaan. Päätän sitten huomioihin siitä, kuinka se, että annamme oppilaille entistä enemmän tilaisuuksia ottaa vastuuta omasta oppimisestaan, auttaa heitä myös vastaamaan presidentti Nelsonin pyyntöön ottaa vastuu todistuksestaan.

Ensiksi, tahdonvapauden rooli opetuslapseudessa. Yksi tärkeimpiä lahjoja, mitä Jumala on antanut lapsilleen, on moraalinen tahdonvapaus. Tämä voima ja etuoikeus – ja vastuu – toimia omasta puolestamme on välttämätön, jotta voimme toteuttaa täydet mahdollisuutemme Jumalan lapsina. Se on keskeistä edistymisellemme liittopolulla. Jumalan suunnitelmana, kuten tiedätte, ei ollut tehdä kaikkea meidän puolestamme vaan luoda rakenne, joka sallii meidän tehdä omia valintoja ja kasvaa yksilöinä. Tahdonvapaus oli avain edistymiseemme henkinä menneisyydessä, ja se on avain siihen, mitä meistä voi tulla Jumalan onnensuunnitelman mukaisesti nyt ja iankaikkisuudessa.

Vastustaja tietää tämän ja pyrkii vaarantamaan tahdonvapautemme. Mooseksen kirjassa sanotaan:

”Ja nyt, koska Saatana kapinoi minua vastaan ja pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden, jonka minä, Herra Jumala, olin antanut hänelle, ja koska hän myös pyrki siihen, että antaisin hänelle oman voimani, Ainosyntyiseni voimalla minä käskin syöstä hänet alas;

ja hänestä tuli Saatana, niin, nimittäin Paholainen, kaikkien valheiden isä, eksyttämään ja sokaisemaan ihmisiä ja johdattamaan heitä vankeina tahtonsa mukaan, vieläpä kaikkia, jotka eivät kuule minun ääntäni.”⁴

Sota taivaassa voidaan nähdä suurelta osin taisteluna ihmisen tahdonvapauden säilyttämisestä. Tuo taistelu jatkuu tässä kuolevaisessa maailmassa. Saatana hyökkää tahdonvapautta vastaan ainakin kahdella rintamalla. Toisaalta hän innoittaa poliittisia oppeja ja liikkeitä, jotka vähentävät henkilökohtaista vastuuta tai käyttävät vaatimuksia ja pakkokeinoja. Herra sanoo esimerkiksi, että pääsyy siihen, että Hän sai aikaan Yhdysvaltain perustuslain laatimisen ja ylläpitämisen, on ”kaiken lihan oikeuksien ja turvan vuoksi – – niin että jokainen voi toimia – – opissa ja periaatteessa moraalisen tahdonvapauden mukaan, jonka minä olen antanut hänelle, niin että jokainen voi olla vastuussa omista synneistään tuomiopäivänä”⁵. Sitten Hän mainitsee erityisen räikeän esimerkin tahdonvapauden loukkaamisesta julistamalla: ”Sen tähden ei ole oikein, että kukaan olisi toisen orjuudessa.”⁶ Lusiferin suunnitelmana on aina ollut orjuuttaminen tavalla tai toisella.

Toinen painopiste vastustajan hyökkäyksessä tahdonvapautta vastaan on erityisen merkityksellinen meille opettajille. Kuten juuri lainatussa pyhien kirjoitusten kohdassa mainitaan, Saatana, ”kaikkien valheiden isä”, pyrkii ”eksyttämään ja sokaisemaan ihmisiä”.⁷ Tahdonvapaudesta tulee merkityksetöntä, ellemme tiedä, mikä on totta ja mikä ei ole, emmekä siksi voi tehdä tietoon perustuvia, älykkäitä valintoja. Eksyttämisen vastalääke on totuus. Kuten Vapahtaja on julistanut: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”⁸ Luulen Hänen tarkoittavan vapautta synnin ja erheen orjuudesta, mutta myös vapautta käyttää tahdonvapauttamme ymmärryksen avulla – olla vapaita ja kykeneviä tekemään viisaita valintoja. Juuri siinä me tulemme kuvaan mukaan Jumalan sanan opettajina. Saatanalla voi olla valtaa vain siinä määrin kuin emme kuule Herran ääntä. Jumala lähetti Poikansa olemaan ”tie, totuus ja elämä”⁹. Hän antaa meille profeettoja opettamaan ja johdattamaan meitä totuuteen. Hän on antanut Pyhän Hengen lahjan vahvistamaan tuon totuuden, ja meidän tehtävänämme on auttaa oppilaita kuulemaan totuus ja ottamaan se vastaan.

Mutta tahdonvapaus uskonnonopetuksen yhteydessä edellyttää enemmän kuin vain evankeliumin totuuksien välittämistä. On välttämätöntä, että opetamme tavalla, joka kutsuu oppilaita käyttämään tahdonvapauttaan oppimisprosessissa. Haluamme auttaa heitä tulemaan aktiivisiksi osallistujiksi oppimisprosessiin ja ottamaan vastuun omasta oppimisestaan. Oppilaiden tahdonvapauden aktivoiminen niin, että he ottavat itse vastuun oppimisesta, vaikuttaa kestävän uskon ja todistuksen kehittymiseen. Niin heistä voi tulla Jeesuksen Kristuksen aktiivisia ja elinikäisiä opetuslapsia. Puhun tästä lisää myöhemmin, mutta saanen tässä lisätä huomion, joka liittyy liittoihin.

Se, että valitsemme itse, on yhtenä syynä siihen, miksi presidentti Nelson on keskittynyt niin paljon liittoihin. Kun päätämme solmia liittoja ja pitää ne, me teemme ainutlaatuisen henkilökohtaisia valintoja seurata Vapahtajaamme. Presidentti Nelson selittää:

”Tämän elämän aikana me saamme valita, mitä lakeja olemme halukkaita noudattamaan – selestisen valtakunnan lakeja vai terrestrisen vai telestisen – ja sen myötä missä kirkkauden valtakunnassa tulemme elämään ikuisesti. Jokainen vanhurskas valinta, jonka teette täällä, tuottaa valtavia osinkoja nykyään. Mutta vanhurskaat valinnat kuolevaisuudessa tuottavat käsittämättömiä osinkoja iankaikkisesti. Jos päätätte solmia liittoja Jumalan kanssa ja olette uskollisia niille liitoille, teille luvataan, että teille ’annetaan lisää kirkkautta [teidän päänne] päälle aina ja ikuisesti’.”¹⁰.

Vastuun ottaminen valinnoista syventää henkilökohtaista vakaumusta. Kun emme toimi omasta puolestamme, me saatamme tahtomattamme huomata, että uskostamme puuttuu syvyyttä, jota vaaditaan elämän kysymysten ja haasteiden voittamiseen ja Jeesuksen Kristuksen elinikäisenä opetuslapsena olemiseen. Herra itse on sanonut:

”Sillä niitä, jotka ovat viisaita ja ovat ottaneet vastaan totuuden ja ovat ottaneet Pyhän Hengen oppaakseen eivätkä ole eksyneet – totisesti minä sanon teille, ettei heitä kaadeta maahan eikä heitetä tuleen, vaan he kestävät sen päivän.”¹¹

Tämä tahdonvapauden perustavaa laatua oleva rooli omassa henkilökohtaisessa kehittymisessämme vaikuttaa siihen, kuinka me uskonnonopettajat opetamme. Pyydämme lähetystyönjohtajia muistamaan tämän, kun he antavat lähetyssaarnaajilleen tilaisuuksia johtaa ja ohjata lähetystyötä. Pyydämme nuorten johtohenkilöitä antamaan nuorille tilaisuuksia ”kantaa [johtajuuden] iestä” aikuisten opastajiensa rinnalla. Ja pyydämme teitä, uskonnonopettajiamme, opettamaan tavoilla, jotka kutsuvat oppimiseen liittyvään henkilökohtaiseen sitoutumiseen ja vastuuseen. Kussakin näistä tilanteista todellista kasvua tapahtuu tehokkaimmin, kun nuorille annetaan tilaisuuksia toimia eikä vain olla toiminnan kohteina.

Muistelen mielelläni aikaani aamuseminaarin opettajana. Opin kokemuksesta, että se on ehdottomasti kadehdittava tehtävä. Kahtena niistä seminaarinopettajavuosistani opiskelin oikeustiedettä. Koska halusin oppilaideni saavan kokemuksen siitä, millaista on elää rohkeasti uskonsa mukaan, kutsuin yhden luokkatovereistani, joka oli uskovainen mutta ei kirkkomme jäsen, puhumaan luokalleni eräänä aamuna. Ystävälläni Richardilla oli vakavia näköön liittyviä ongelmia, jotka vaativat säännöllisiä, kivuliaita hoitoja, joihin kuului, voitteko kuvitella, silmämunien nostaminen syrjään kuopistaan lääketieteellisten toimenpiteiden ajaksi. Oikeustieteellisessä vaadittiin paljon lukemista, mutta hän ei nähnyt tarpeeksi hyvin voidakseen lukea. Niinpä hän palkkasi useita perustutkintoa suorittavia opiskelijoita lukemaan hänelle päivittäin oppituntien ulkopuolella. Näistä vakavista haasteista huolimatta hän oli hyväntuulinen ja opiskelutoveriensa suosiossa. Hänen esimerkkinsä innoitti meitä kaikkia.

Richard kertoi tarinastaan seminaariluokassani, sekä uskostaan Jumalaan ja siitä, kuinka hän tunsi Jumalan vastaavan hänen rukouksiinsa. Oppilailla oli tilaisuus nähdä ja kuulla häntä läheltä ja esittää hänelle kysymyksiä. Se avasi heidän silmänsä todelliselle uskon voimalle ja sille, mitä se voi tarkoittaa heidän elämässään. Samalla kokemus kuvaannollisesti avasi Richardin silmät näkemään kallisarvoisten seminaarioppilaideni hyvyyden. (Yksi asia, joka teki häneen vaikutuksen, oli nähdä teini-ikäisiä aamukuudelta.)

Miettikää, kuinka Vapahtaja opetti. Jeesus ei vain kertonut opetuslapsilleen, mitä heidän pitäisi tehdä, eikä Hän tehnyt kaikkea heidän puolestaan. Hän opetti tavoilla, jotka vaativat heitä ajattelemaan, osallistumaan, keskustelemaan ja soveltamaan Hänen opetuksiaan käytännössä. Tämän vuoksi, kun Vapahtaja ei ollut enää henkilökohtaisesti opetuslastensa luona, nämä olivat valmiimpia vastaanottamaan Pyhän Hengen ja saamaan ohjausta Pyhältä Hengeltä toimiessaan itse.¹² Julkaisussa Opettaminen Vapahtajan tavalla sanotaan: ”Oli varmasti ällistyttävää nähdä Vapahtajan kävelevän vettä pitkin. Mutta se ei riittänyt Pietarille. Hän halusi [ja hänen tarvitsi] tehdä, mitä Vapahtaja teki, olla siellä, missä Hän oli, ja saada saman kokemuksen itse.”¹³ Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että Pietari tekisi virheitä, mutta Vapahtaja antoi Pietarille – samoin kuin meille kaikille – toistuvasti tilaisuuksia toimia ja vahvistua ponnistelujensa, myös epäonnistumistensa, kautta.¹⁴

Luodakseen tällaisia oppimiskokemuksia opetuslapsilleen Vapahtaja löysi tapoja auttaa heitä ottamaan vastuun omasta oppimisestaan. Miettikää näitä kolmea tapaa, joilla Vapahtaja otti opetuslapsensa mukaan: Hän 1. käytti vertauksia, 2. esitti innoitettuja kysymyksiä ja 3. esitti henkilökohtaisia kutsuja.

Vertausten käyttäminen. Kommentoin niitä kaikkia. Ensiksi, vertaukset. Ajatelkaa Kristuksen tapoja käyttää vertauksia. Sen sijaan että Vapahtaja olisi aina esittänyt heti selityksen tai selkeän julistuksen, Hän kehotti seuraajiaan usein etsimään Hänen opetuksensa syvällisempää merkitystä. Se vaati heiltä ponnistelua. Mieleeni tulee tapoja, joilla ymmärrykseni kuuliaisuudesta on vahvistunut tutkiessani vertausta kylväjästä.¹⁵ Ymmärrän paremmin anteeksiantoa, kun olen tutkinut vertausta tuhlaajapojasta.¹⁶ Haluni tuntea rakkautta ja osoittaa sitä kaikkia kohtaan on laajentunut, kun olen tutkinut vertausta laupiaasta samarialaisesta.¹⁷

Samalla tavoin minusta on tullut parempi opetuslapsi ja johtaja, kun olen pohtinut taloudenhoitajuutta, josta puhutaan vertauksessa talenteista.¹⁸ Yksi asia, joka tuli mieleeni pohtiessani tätä vertausta, oli se, että kaksi ensimmäistä palvelijaa – se, joka oli saanut viisi talenttia ja se, joka oli saanut kaksi, ja jotka kumpikin kasvattivat talenttiensa lukumäärää – saivat saman kiitoksen ja palkinnon, vaikka heidän talenttiensa lukumäärä olikin erilainen. Ensimmäinen, jolla oli viisi talenttia, kuten muistatte, kaksinkertaisti kokonaismääränsä kymmeneen, ja toinen, joka aloitti kahdella, palautti neljä. Kumpikin palvelija sai samanlaisen vastauksen isännältään: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!”¹⁹ Ymmärrän tämän tarkoittavan sitä, ettei meidän kaikkien tarvitse saavuttaa samaa tasoa ja edistyä samassa aikataulussa saadaksemme Herran siunauksen ja lopulta iankaikkisen elämän lahjan. Meidän tulee yksinkertaisesti olla uutteria omien lahjojemme, kykyjemme ja tilaisuuksiemme mukaisesti. Uskon, että sekin palvelija, jolla oli yksi talentti – jos hän olisi tehnyt työtä ja palvellut saadakseen toisen eikä olisi kätkenyt talenttiaan – olisi myös saanut saman palkan, joka annettiin hänen kahdelle veljelleen. Opetan johtohenkilöille ja muille, että jos he vain tekevät voitavansa, Herra suurentaa ja palkitsee heidän ponnistelunsa ja aikanaan he saavat Hänen siunaustensa täyteyden.

Innoitettujen kysymysten esittäminen. Mitä tulee innoitettujen kysymysten esittämiseen, Vapahtaja opetti myös sillä tavoin. Esimerkiksi kun Hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Hän selvästikin tiesi vastauksen selkeämmin ja syvällisemmin kuin Hänen opetuslapsensa, mutta Hän antoi Pietarille tilaisuuden pohdiskella ja sitten vastata kysymykseen itse. Uskon, että Pietarin sanat syvensivät hänen omaa todistustaan, kun hän julisti: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”²⁰ Ylösnousemuksensa jälkeen Vapahtaja esitti Pietarille toisenlaisen kysymyksen kolme eri kertaa: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua?” Pietari vastasi joka kerta: ”Rakastan, Herra. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Tällä kertaa kysymys antoi Vapahtajalle tilaisuuden opettaa Pietaria, kun Hän vastasi joka kerta: ”Ruoki minun lampaitani.” ²¹

Kutsujen esittäminen. Lopuksi, kutsujen esittäminen. Oli muitakin tilanteita, jolloin Vapahtaja vastasi esittämäänsä kysymykseen, mutta Hän teki sen tavoilla, jotka toimivat kutsuna. Puhuessaan opetuslapsilleen läntisellä pallonpuoliskolla Vapahtaja kysyi: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla?” Sitten Hän vastasi itse: ”Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.”²² Mieleemme voi tulla muitakin Vapahtajan esittämiä tärkeitä kutsuja. Miettikää esimerkiksi Hänen kutsuaan ”tule ja seuraa minua”. Joskus Hänen kutsuihinsa liittyi lupauksia – ja niihin liittyy yhä lupauksia. Esimerkiksi Opissa ja liitoissa Herra kehottaa meitä: ”Lähestykää minua, niin minä lähestyn teitä; etsikää minua uutterasti, niin te löydätte minut; pyytäkää, niin te saatte; kolkuttakaa, niin teille avataan.”²³ Kaikissa esittämissään kutsuissa Vapahtaja antaa opetuslapsilleen tilaisuuksia toimia, ajatella ja ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja kasvustaan.

Aiemmin tänä vuonna vanhin Clark Gilbert esitti seminaarin- ja instituutinopettajillemme kutsun löytää keinoja tarjota tietoisesti oppilaille tilaisuuksia toimia ja ottaa vastuuta oppimisestaan. Hän hyödynsi suoraan julkaisun Opettaminen Vapahtajan tavalla osiota ”Edistä uutteraa oppimista”.²⁴ Minusta on merkittävää, että tämän osion otsikossa keskitytään oppimiseen eikä opettamiseen. Tämä muistuttaa minua siitä, että tehokkaat opettajat kutsuvat oppilaita ottamaan vastuun omasta oppimisestaan. Kun opetamme tavalla, joka vain kutsuu kuuntelemaan eikä huomioi oppilaan aktiivista osallistumista, vaarana on, että viestitämme oppilaille, että arvostamme omaa opetustamme enemmän kuin heidän oppimistaan.

Julkaisussa Opettaminen Vapahtajan tavalla meille muistutetaan, että uutteraan oppimiseen kutsuminen edellyttää sitä, että autamme oppilaita tulemaan toimijoiksi omassa oppimisprosessissaan. Tämä voi tapahtua monella tavalla, mutta saanen tähdentää ainakin kolmea tapaa tuosta opetusaineistosta:

• Ensiksi, voimme luoda oppimiskokemuksia seuraavin tavoin: ”Kutsu oppilaita valmistautumaan oppimiseen”. Tämä voi tapahtua etukäteen annettujen lukutehtävien, opiskelukysymysten ja henkilökohtaisten kutsujen avulla.

• Toiseksi: ”Kannusta oppilaita kertomaan totuuksista, joita he oppivat”. On hyvin monia tapoja tehdä tätä, ja jokainen teistä löytää henkilökohtaisia lähestymistapoja, jotka sopivat teille ja oppilaillenne. Kun olin oikeustieteellisessä, opin usein niin kutsutun sokraattisen menetelmän avulla, jossa opettajat auttoivat oppilaita tutkimaan oikeustapausta pyytämällä luokkaa perehtymään aineistoon huolellisesti laadittujen kysymysten avulla. Meidän täytyi tulla luokkaan valmiina ilmaisemaan omia näkemyksiämme ja kuuntelemaan muita. Olen nähnyt instituutinopettajia, jotka antavat oppilaille tilaisuuksia kertoa oppimastaan hyvin jäsenneltyjen luokkakeskustelujen välityksellä. Tämä edellyttää hyvin valmistautuneita opettajia, jotka ottavat hyvin valmistautuneet oppilaat mukaan tutkimuksen ja vuoropuhelun hengessä. Tiedän, että se pätee aina teidän luokissanne. Kaikki oppilaat ovat hyviin valmistautuneita. Kaikki opettajat ovat hyvin valmistautuneita. Mutta niin kutsu kuuluu.

• Kolmanneksi: ”Kutsu oppilaita elämään oppimansa mukaan” (korostus lisätty).²⁵ Meidän tulee aina etsiä tapoja kutsua oppilaita soveltamaan omaan elämäänsä sitä, mitä he oppivat. Tämä voi tapahtua henkilökohtaisten kutsujen, pohdintaharjoitusten ja lukuisten muiden pyrkimysten avulla, joilla oppilaita autetaan muuttumaan ja kasvamaan Kristuksessa.

Nämä pyrkimykset valmistautua, kertoa ja soveltaa käytäntöön vaativat harkintaa ja voivat toisinaan vaatia opettajalta enemmän työtä. Näin voi olla varsinkin, kun pyritte auttamaan oppilaita kertomaan ja opettamaan toisiaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö olisi tiettyjä tilanteita, joissa puhumme suoraan ja yksipuolisesti, varsinkin silloin, kun tähdennämme keskeistä sanomaa tai esitämme jonkin perusperiaatteen. Tämäniltainen kokous on yksi esimerkki perustavaa laatua olevan sanoman esittämisestä. Mutta tämän sanoman jälkeen meillä kaikilla tulee olla useammin tilaisuuksia osallistua oppimisprosessiin siten, että kerromme oppimastamme ja sovellamme sitä oppimista osana omaa opetustamme.

Toivon, että olette ottaneet huomioon sen valmistautumisen, jonka pyysimme teitä suorittamaan ennen tätä iltaa etukäteen annettujen opiskelukysymysten ja lukuaineiston avulla. Huomenna ja tulevina viikkoina kutsumme teitä keskustelemaan työtoverienne ja vertaistenne kanssa siitä, mitä opitte opettamisesta Vapahtajan tavalla. Pyydämme teitä myös miettimään alueita, joilla voitte vahvistaa omaa opetustanne tämäniltaisen sanoman pohjalta ja sen opetusaineiston pohjalta, josta kerrotaan huomenna.

Saanen pysähtyä tässä ja kertoa toisesta opetusaineistosta, jota kannattaa tutkia, vaikka se on kirjoitettu eri yleisölle. Viittaan lähetyssaarnaajien käsikirjan ”Saarnatkaa minun evankeliumiani” lukuun 10. Luvun otsikko on ”Opeta kasvattaen uskoa Jeesukseen Kristukseen”. Lähetyssaarnaajien opetus on tietenkin tärkeintä siinä, kun ihmisiä autetaan osallistumaan ja muuttamaan elämäänsä käyttämällä moraalista tahdonvapauttaan. Tavoitteena on kääntymys Pyhän Hengen vaikutuksen ja Kristuksen armon avulla, mikä johtaa elinikäiseen opetuslapseuteen. Siitä meissä on kyse, kuten myös kirkon koululaitoksessa. Sanonkin, että voitte saada lisää oivalluksia tästä lähteestä samoin kuin julkaisusta Opettaminen Vapahtajan tavalla. Näiden kahden käsikirjan välillä on luonnollisesti huomattavaa päällekkäisyyttä, mutta se, että lukee jotakin, missä saatetaan ilmaista jokin periaate tai ajatus hieman eri tavalla, voi toisinaan tuoda tuoreen näkökulman tai syvempää ymmärrystä. Julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvussa 10 on kysymyksiä kuten ”Kuinka voin opettaa Hengen avulla?” ”Kuinka voin opettaa pyhiä kirjoituksia käyttäen?” ”Kuinka minun tulee opettaessani kertoa todistuksestani?” ”Kuinka voin suunnitella ja muokata opetustani vastaamaan ihmisten tarpeita?” ja ”Kuinka voin esittää parempia kysymyksiä ja olla parempi kuuntelija?” Haluan myös mainita, että minulle ei makseta tästä mainostamisesta.

Lopuksi, autamme oppilaita ottamaan vastuun todistuksestaan. Uutteraan oppimiseen kutsuminen on perustavanlaatuista, kun kehitytään Jeesuksen Kristuksen elinikäisiksi opetuslapsiksi, koska se auttaa oppilaita ottamaan vastuun oppimisestaan, kuten olemme sanoneet. Yksi tapa, jolla presidentti Nelson on kannustanut tähän vastuuseen omasta henkilökohtaisesta kasvustamme on hänen nuorille aikuisille esittämänsä kutsu ottaa vastuu omasta todistuksesta. Maailmanlaajuisessa hartaustilaisuudessaan nuorille aikuisille vuonna 2022 presidentti Nelson sanoi:

”Pyydän teitä ottamaan vastuun todistuksestanne. Tehkää työtä sen eteen. Ottakaa se omaksenne. Huolehtikaa siitä. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa. Ravitkaa sitä totuudella. Älkää saastuttako sitä epäuskoisten miesten ja naisten virheellisillä filosofioilla ja sitten ihmetelkö, miksi todistuksenne hiipuu. Rukoilkaa päivittäin, vilpittömästi ja nöyrästi. Ravitkaa itseänne muinaisten ja nykyajan profeettojen sanoilla. Pyytäkää Herraa opettamaan teille, kuinka voitte kuulla Häntä paremmin. Viettäkää enemmän aikaa temppelissä ja sukututkimustyössä. Kun asetatte todistuksenne tärkeimmälle sijalle elämässänne, katsokaa, kuinka elämässänne tapahtuu ihmeitä.”²⁶

Presidentti Nelson toisti tämän pyynnön koko kirkolle lokakuun 2022 yleiskonferenssipuheessaan ”Maailman voittaminen ja levon löytäminen”²⁷.

Puhuessaan nuorille aikuisille presidentti Nelson esitti sarjan kysymyksiä: ”Haluatteko tuntea rauhaa huolenaiheista, jotka tällä hetkellä vaivaavat teitä? Haluatteko tuntea Jeesuksen Kristuksen paremmin? Haluatteko oppia, kuinka Hänen jumalallinen voimansa voi parantaa haavanne ja heikkoutenne? Haluatteko kokea Jeesuksen Kristuksen sovituksen suloisen, tyynnyttävän voiman toimivan elämässänne? Pyrkimys vastata näihin kysymyksiin vaatii työtä – paljon työtä.”²⁸ Hän vahvistaa oppilaiden huolenaiheet sanomalla: ”Jos teillä on kysymyksiä – ja toivon, että teillä on – etsikää vastauksia haluten hartaasti uskoa. Oppikaa evankeliumista kaikki, mitä voitte, ja huolehtikaa siitä, että käännytte totuudenmukaisten tiedon lähteiden puoleen saadaksenne johdatusta.”

Mielestäni juuri tätä tarkoittaa kutsuminen uutteraan oppimiseen, ja juuri tätä meiltä vaaditaan, kun kutsumme oppilaitamme ottamaan vastuun todistuksestaan. Tätä oppimisesta vastuun ottamista on tuettava sillä, millä tavoin jäsennämme opetustamme, jotta oppilailla on tilaisuuksia osallistua niin syvällisesti ja perusteellisesti kuin todelliseksi opetuslapseksi kehittyminen edellyttää. Miettikää uudelleen profeetan kutsua ”Tehkää työtä sen eteen. Ottakaa se omaksenne. Huolehtikaa siitä. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa.” Edistävätkö luokkahuoneemme tällaista yksilöllistä osallistumista, jonka tavoitteena on todistuksen ja opetuslapseuden syventäminen? Onko tapoja, joilla me kukin voisimme saavuttaa tai parantaa omia pyrkimyksiämme saavuttaa ja edistää uutteraa oppimista?

Tänä iltana aloitin käymällä läpi kirkon uskonnonopetuksen tavoitteet, mukaan lukien tarpeen auttaa oppilaitamme

1. ”kasvattamaan uskoa taivaalliseen Isään ja Hänen ’suurenmoiseen suunnitelmaansa’ sekä saamaan todistuksen Hänestä ja Hänen suunnitelmastaan – –

2. tulemaan Jeesuksen Kristuksen elinikäisiksi opetuslapsiksi, jotka solmivat liittoja ja pitävät ne [ja]

3. vahvistamaan kykyään löytää vastauksia, ratkaista epäilyksiä, toimia uskoa osoittaen ja antaa syy heidän sisimmässään olevalle toivolle kaikissa kohtaamissaan haasteissa.”²⁹

Kun autamme oppilaita käyttämään henkilökohtaista tahdonvapauttaan, heidän kääntymyksensä syvenee tavoilla, jotka johtavat elinikäiseen opetuslapseuteen. Viime lokakuussa presidentti Nelson totesi: ”Meidän on nyt aika asettaa opetuslapseutemme tärkeimmälle sijalle elämässämme.”³⁰ Hän lisäsi: ”Teidän ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä tulla Jeesuksen Kristuksen hartaaksi opetuslapseksi.”³¹ Toimikaamme uutterasti nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt on aika, kuten hän sanoi. Liikutun yhä enemmän veljeni Paavalin varoittavasta vetoomuksesta Efesoksen vanhimmille:

”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.

Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.

Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”³²

Oppilaat, joiden ”kaitsijoita” me Paavalin sanojen mukaan olemme, ovat äärettömän kallisarvoisia, Vapahtajan omalla verellään lunastamia. Meille on annettu tehtävä näyttää uskollista esimerkkiä sekä ravita ja vahvistaa heitä niitä ”julmia susia” vastaan, joita he saattavat kohdata kirkon ulkopuolella ja jopa kirkon sisällä – omassa joukossamme, kuten Paavali sen ilmaisee – ja jotka puhuvat valheita ja pyrkivät tekemään heistä omia opetuslapsiaan pikemmin kuin Mestarin opetuslapsia. Meidän täytyy auttaa heitä oppimaan totuutta, käyttämään viisaasti tahdonvapautta ja ennen kaikkea omaksumaan syvä ja kestävä rakkaus Isää ja Poikaa kohtaan.

Todistan rakastavasta ja rakkaasta taivaallisesta Isästämme ja Hänen lunastussuunnitelmastaan. Todistan Hänen ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen, ylösnousseen Lunastajan, elävästä todellisuudesta, Hänen, joka istuu Isän oikealla puolella, missä Hän on lunastanut oikeuden osoittaa armoaan ihmislapsia kohtaan.³³ Mormonin tavoin tunnustan olevani Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi³⁴ ja pyrin olemaan Kristuksen opetuslapsi niin kauan kuin elän. Toivon, että meitä jokaista vahvistetaan omassa opetuslapseudessamme ja pyrkimyksissämme auttaa mahdollisimman monia tulemaan Jeesuksen Kristuksen hartaiksi, elinikäisiksi opetuslapsiksi.

Jumala siunatkoon teitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.