Ota lahja vastaan

Joulunaikaan mielemme kääntyy luonnollisesti ajatuksiin kodista – maanpäällisestä kodistamme ja taivaallisesta kodistamme. Yhden ikimuistoisimmista jouluistani koin kuitenkin, kun vietin joulua ensimmäisen kerran poissa kotoa.

Olin suhteellisen uusi kokoaikainen lähetyssaarnaaja Brasiliassa, ja totuttelin yhä vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Eräänä päivänä, kun toverini ja minä kävelimme vaatimattoman favelan [köyhän asuinalueen] läpi, kuulimme jonkun huutavan meille: ”Opetatteko te Jeesuksesta?”

Käännyimme ja näimme naisen, joka kutsui meidät pieneen kotiinsa, jossa oli maalattia. Tapasimme hänen iäkkään äitinsä ja hänen seitsemän lastaan, jotka kaikki jotenkin asuivat yhdessä siinä pienessä kodissa. Aloimme opettaa heille Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia, ja he olivat innokkaita oppimaan.

Joulun lähestyessä perhe kutsui meidät kotiinsa jouluaterialle. Myönnän, etten ollut innoissani heidän kutsustaan. Minun oli vaikea kuvitella, millaisen jouluaterian tämä köyhä perhe voisi mitenkään tarjota. Heillä ei ollut edes pöytää, jonka ääressä istua! Kypsymättömässä mielessäni ajattelin seurakunnan varakkaampia perheitä ja mietin, pitäisikö meidän odottaa parempaa tarjousta yhdeltä niistä.

Onneksi vanhempi toverini oli minua viisaampi, ja hän otti kutsun nopeasti vastaan. Joulupäivänä meidät toivotettiin tervetulleiksi tämän perheen vaatimattomaan kotiin.

En ollut valmistautunut siihen, mitä näin.

Keskellä huonetta oli pöytä, jossa oli lautasia kukkuroillaan riisiä, papuja, lihaa ja perunoita sekä suuri pullo limonadia. Ja tuoleja oli vain kaksi – yksi minulle ja toinen toverilleni.

Olin sanaton ja hyvin liikuttunut. He olivat valmistaneet tämän jouluaterian vain meitä varten. Sen on täytynyt olla heille suuri uhraus. Ja silti, kun istuin pöydän ääressä ja katselin lapsia, jotka istuivat seinää vasten ja katselivat meidän syömistämme, näin hymyn heidän kasvoillaan. Uhrauksen tekeminen meidän – muusta maasta tulleiden vieraiden ihmisten – puolesta oli tuonut heille aitoa iloa. He olivat antaneet meille kauniin lahjan, ja alkuun epäröin ottaa sitä vastaan.

Se joulu muutti elämäni ainiaaksi. Vaikka monia vuosia on kulunut, ajattelen sitä usein. Muisto tuon perheen riemullisesta uhrista kääntää ajatukseni Jeesuksen Kristuksen uhriin, Hänen pyhään lunastuksen ja parantamisen lahjaansa. Loppujen lopuksi Hänen lahjansa on syy siihen, miksi me vietämme joulua.

Ajattelen taivaallisen Isämme kysymystä: ”Kenet minä lähetän?” ja Pojan rohkeaa vastausta: ”Tässä olen, lähetä minut.”

Ajattelen Jeesuksen vaatimatonta syntymää ja nöyrää elämää – Hänen halukkuuttaan tulla ”alas taivaasta ihmislasten keskuuteen ja [asua] tomumajassa”.

Ajattelen Hänen kärsimystään Getsemanessa, missä Hän ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme” ja otti päälleen meidän syntimme.

”Oi naulitut kädet, mi velkamme maksoivat!”

Ajattelen Hänen ylösnousemustaan, Hänen loistavaa voittoaan kuolemasta.

Ja sitten kysyn itseltäni: ”Otanko minä vastaan lahjan, jonka Hän niin iloiten tarjoaa?” Olen pohtinut tuota kysymystä monta kertaa sen jouluaterian jälkeen Brasiliassa.

Vuosia myöhemmin olin taas Brasiliassa. Tällä kertaa olin siellä vaimoni kanssa, ja palvelimme lähetystyönjohtajina. Opin todella paljon jokaiselta lähetyssaarnaajalta, joka palveli kanssamme. Ihailen heidän innokasta ja kiihkeää haluaan antaa Herralle otollinen uhri.

Muistan erityisesti keskustelun, jonka kävin erään rakkaan sisaren kanssa hänen ollessaan päättämässä lähetystyötään. Hän uskoutui minulle, että hän pelkäsi mennä kotiin. Hän oli huolissaan siitä, että hän muistelisi lähetystyötään tuntien katumusta, ajatellen tapoja, joilla hän olisi voinut palvella paremmin, ja murehtien sitä, että hän olisi voinut tehdä enemmän. Kun yritin rauhoitella tätä suurenmoista lähetyssaarnaajaa, puhuimme erilaisesta tavasta tarkastella hänen lähetystyötään – ja hänen elämäänsä. Omistautumisemme Jeesukselle Kristukselle ei ole kuin kouluprojekti, jonka teemme toivoen saavamme täydet pisteet. Jeesus Kristus on ainoa täydellinen henkilö, ja Hänen elämänsä on ainoa täydellinen elämä. Kun pyrimme kehittymään, me käännymme Hänen puoleensa, emmekä tee sitä ajatellen ”Minä tein sen!”, ”Minä ansaitsin sen!” tai ”Minä menestyin!” vaan ennemminkin ”Minä otan vastaan”.

Tietenkin me haluamme elää tavalla, jonka Herra hyväksyy. Toivomme luonnollisesti, että Hän ottaa vastaan uhrimme. Mutta aivan yhtä tärkeä – tai ehkä vieläkin tärkeämpi – on kysymys: ”Otanko minä vastaan Hänen uhrinsa?”

En usko, että Vapahtajan lahjan voi ottaa vastaan passiivisesti tai ohimennen. Minulle sanat ottaa vastaan viittavat tietoiseen valintaan ja tarkoitukselliseen toimintaan. Aivan kuten Hänen uhrinsa meidän vuoksemme oli vapaaehtoinen, Hän haluaa meidän ottavan sen vastaan vapaaehtoisesti. Kuten kuka tahansa hyvä lahjojen antaja, Herra ymmärtää paitsi tarpeemme myös halumme. Kuten Alma opetti: ”Hän suo ihmisille heidän halunsa mukaisesti.”

Kun Jeesus meni Betesdan altaalle ja näki miehen, joka ei ollut pystynyt kävelemään 38 vuoteen, Hän kysyi mieheltä, halusiko tämä parantua. Se vaikuttaa itsestään selvältä kysymykseltä, mutta Parantaja ei paranna meitä vastoin tahtoamme. Ihme tapahtui vasta kun mies oli ilmaissut halunsa.

Mitä sinä haluat? Mitä todella haluat kokea ja saada aikaan tässä elämässä – tänään, huomenna ja iankaikkisesti? Tarvitsetko lohtua? Huojennusta? Toivotko löytäväsi jälleen rauhaa? Voimaa Herralta? Haluatko parantua? Saada anteeksi? Tulla lunastetuksi? Haluatko todella tulla yhä enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi – elää Hänen ja taivaallisten vanhempiemme luona ikuisesti?

Jos näin on, niin ota vastaan lahja, jonka Jeesus Kristus sinulle tarjoaa.

”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? – – Hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.”

Jumala ei pakota omaa tietään meidän elämäämme eikä Hän tyrkytä meille lahjaansa. Sen sijaan Hän antaa meidän päättää, otammeko sen vastaan. ”[Käänny] minun puoleeni”, Hän sanoo, niin silloin huomaat, että paitsi Hän on jo kääntynyt puoleesi, myös Hänen armon käsivartensa ovat aina ojennettuina.

Haluaisin selittää, mitä Herran puoleen kääntyminen tarkoittaa, kertomalla, mitä opin lapsenlapseltani Blakelyltä, kun tämä oli vasta kaksivuotias.

Joka vuosi joulun aikaan Blakely ja muut lastenlapset tulevat kotiimme kokemaan yhdessä yhden mieluisimmista jouluperinteistämme: nauttimaan kauniista seimiasetelmista. Vaimollani ja minulla on kokoelma seimiasetelmia eri puolilta maailmaa, ja joka joulu asetamme niitä ympäri taloa lastenlasten löydettäväksi.

Tässä on kuva yhdestä seimiasetelmastamme. Kuten näette, Jeesus-lapsi on keskellä, ja muut hahmot – Maria, Joosef, paimenet, tietäjät ja niin edelleen – on järjestetty riviin niin, että heidät kaikki voi nähdä. Se vaikuttaa melko tavalliselta tavalta järjestää joulun seimiasetelma.

Eräänä vuonna huomasin seimiasetelmissamme jotakin outoa. Joku oli kulkenut eri puolilla taloa ja järjestänyt ne uudelleen. Jokaisen seimiasetelman jokainen hahmo oli käännetty piiriin Jeesus-lasta kohti. Sain myöhemmin tietää, että Blakely oli se, joka oli tehnyt tämän loistavan muutoksen joulukoristeisiimme.

Tällä yksinkertaisella teolla Blakely antoi minulle syvällisen opetuksen: Ei riitä, että vain on jotenkin samoilla tienoilla Vapahtajan kanssa. Ei riitä, että on hieman kallellaan Hänen suuntaansa tai jonkun sellaisen vieressä, joka on lähellä Häntä. Ottaaksemme täysin vastaan Kristuksen lahjan meidän jokaisen täytyy kääntyä täysin Hänen puoleensa.

Kuinka me siis teemme sen? Millaista on kääntyä täysin kohti Vapahtajaa? Kuinka osoitamme, että otamme vastaan Hänen lunastuksen ja parantamisen lahjansa?

Uskon, että vastaus löytyy tästä presidentti Russell M. Nelsonin neuvosta: Meidän pitää ”[löytää] päivittäisen parannuksenteon ilo”.

Se on niin yksinkertaista. Me otamme vastaan Vapahtajan lahjan tekemällä parannusta, kääntymällä Hänen puoleensa. Hän antoi henkensä, jotta me voisimme muuttua, tulla paremmiksi, parantua ja tulla lunastetuiksi. Niinpä me hyväksymme tuon tarjouksen muuttumalla, tulemalla paremmiksi ja ottamalla vastaan elämäämme Hänen parantavan voimansa.

Emmekä tee sitä vain kerran. Teemme sen joka ikinen päivä, koska tarvitsemme sitä joka ikinen päivä. Vapahtajan lahjan vastaanottaminen on elinikäinen sitoumus. Hänen lahjansa on todellakin lahja, joka antaa jatkuvasti, kun me otamme sen vastaan kääntymällä Hänen puoleensa.

Joskus puhumme joulun hengen säilyttämisestä ympäri vuoden. Tunnen lapsia, jotka usein toivovat, että joka päivä voisi olla joulu. Todellisuudessa me voimme – ja meidän pitäisi – juhlia joulua joka päivä kääntymällä Vapahtajan puoleen ja ottamalla kiitollisina vastaan Hänen lahjansa. Kun otamme vastaan päivittäisen parannuksenteon ilon, me huomaamme, että joulun siunaukset ja Hänen lahjansa ihme voivat olla meillä jatkuvasti.

Rakkaat veljet ja sisaret, minä todistan, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, antoi auliisti, rakastaen ja iloiten elämänsä kallisarvoisena lahjana, jotta te ja minä voimme parantua, tulla lunastetuiksi ja korotetuiksi. Rukoilen, että me jokainen käännymme täysin Jeesuksen Kristuksen puoleen ja otamme vastaan Hänen lahjansa – tänä jouluna ja elämämme jokaisena päivänä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.