Kristus teille tullut on

Kuinka onnekkaita olemmekaan, kun saamme kokea näin kaunista musiikkia? Suuret kiitokset tälle kuorolle, orkesterille ja kuoronjohtajille. En näe teitä näiden puiden takaa, mutta tiedän, että olette siellä.

”Infant Holy, Infant Lowly” on yksi lempijoululauluistani.

Nukkuu lampaat, valvoo hartaat

vartiossa aamuhun.

Näki loiston, kuuli viestin,

uutisen evankeliumin.

Riemu koitti, murheen voitti,

nousi äänet taivaaseen.

Kristus teille tullut on,

Kristus teille tullut on!

Kun olin pikkutyttö, vanhempieni lempinimi minulle oli ”Tammy-karitsa”, joten kun pyhissä kirjoituksissa puhuttiin paimenesta ja hänen karitsoistaan, tunsin aina, että niissä puhuttiin minulle.

Tämä koski erityisesti joulukertomusta ja enkeleitä, jotka ilmestyivät paimenille näiden ollessa yöllä vartioimassa laumojaan, karitsoitaan. Kuvittelin olevani siellä ja mietin, millaista olisi ollut lähestyä seimessä makaavaa pienokaista. Rakastan yhä tätä mielikuvaa, kun joka vuosi pohdin Hänen syntymäänsä.

Toinen lempimielikuva on vanhin John R. Lasaterin esittämästä kertomuksesta.

Monia vuosia sitten vanhin Lasater vieraili eräässä Afrikan maassa osana valtion virallista valtuuskuntaa.

Eräänä päivänä, kun he matkustivat autiomaassa mustien limusiinien karavaanissa, tapahtui onnettomuus. Auto, jossa hän oli, nousi kukkulan harjalle, ja hän huomasi edellään ajaneen auton pysähtyneen tien sivuun. Hän sanoi: ”Se, mitä näimme, on pysynyt mielessäni nämä monet vuodet.”

Limusiinin vierellä seisoi Vapahtajan aikaiseen pitkään, liehuvaan viittaan pukeutunut vanha paimen puhumassa kuljettajalle. Lähettyvillä oli pieni lauma, jossa oli noin 15 lammasta.

Johtava auto oli osunut yhteen lampaista ja vahingoittanut sitä, vanhin Lasaterin kuljettaja selitti. Ja koska kyseessä oli kuninkaan ajoneuvo, paimen oli nyt oikeutettu saamaan satakertaisen summan tuon pienen karitsan arvosta täysikasvuisena. Mutta tuon saman lain mukaan karitsa teurastettaisiin ja liha jaettaisiin ihmisten kesken.

Sitten kuljettaja sanoi: ”Mutta vanha paimen ei ota rahaa. Eivät he koskaan ota.” Kun kuljettajalta kysyttiin syytä, hän lisäsi: ”Koska hän rakastaa jokaista lammastaan.”

He katselivat, kun vanha paimen kumartui alas, nosti loukkaantuneen karitsan syliinsä ja asetti sen viittansa poimuihin. Hän silitti karitsaa toistaen samaa sanaa yhä uudelleen, ja kun vanhin Lasater kysyi sanan merkitystä, hänelle vastattiin: ”Hän kutsuu sitä nimeltä. Kaikilla hänen lampaillaan on nimi, sillä hän on niiden paimen, ja hyvät paimenet tuntevat jokaisen lampaansa nimeltä.”

Jesajan kirjassa meille luvataan: ”Omin käsin hän kokoaa [ne] yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään.”

Jos muistamme tai tunnemme jotakin tänä joulunaikana, niin sen pitäisi olla se, että me olemme Hänen. Muistatko, kun Kristus sanoi Pietarille: ”Ruoki minun karitsoitani – – minun lampaitani”?

”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.”

Hän syntyi nostaakseen meidät jokaisen henkilökohtaisesti. Ja jos Hän on kenenkään, Hän on aivan varmasti sinun. Kristus teille tullut on.

Mutta Jesaja varoittaa myös: ”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat.” Ehkä jokainen meistä on ollut tilanteessa, jossa olemme tunteneet olevamme kuin harhaileva karitsa tai jopa eksynyt lammas. Tänä iltana esitän, että me kaikki olemme loukkaantuneita karitsoita ja tarvitsemme hyvää paimenta, joka pitelee meitä rakkautensa käsivarsilla. Sillä se, että olemme kuolevaisia, tarkoittaa, että meissä on asioita, jotka tuntuvat särkyneiltä ja kaipaavat korjaamista.

Viikossani ei taida olla mitään muuta hetkeä, jolloin tunnen tarvitsevani Lunastajaa voimakkaammin kuin sunnuntaina sakramentin aikana. Tuon särkyneen sydämeni ja pohdin sanoja ja vertauskuvia tänä ”hengellisen uudistumisen [aikana]” . Mutta joskus olen apea, kun ajattelen kulunutta viikkoa ja tajuan, että nämä ovat samoja syntejä, samaa heikkoutta, joita ajattelin edellisenä sunnuntaina. Ja tunnen olevani todella murtunut tai musertunut.

Tiedättekö tämän tunteen?

Tänään kehotan sinua kokeilemaan jotakin uutta. Jos näinä koko viikon pyhimpinä minuutteina tunnet olevasi musertunut, kuvittele Hänen kutsuvan sinua nimeltä ja mene Hänen luokseen. Näe Vapahtajasi sielusi silmin, Hänen käsivartensa ojennettuina ja Hänen kirkkaat kasvonsa sinuun päin, kun Hän sanoo: ”Tiesin, että sinusta tuntuisi tältä! Siksi minä tulin maan päälle ja kärsin sen, minkä kärsin.” Hänen apunsa, Hänen armonsa on saatavillasi juuri nyt, ei määränpäässä, kun sinusta tuntuu, että olet täysin valmis. Koska kuka tuntee niin? Ei kukaan tuntemani.

Muista, että me menemme kirkkoon saamaan Herran ehtoollisen sakramentin paitsi parantuaksemme myös tunteaksemme olevamme puhtaita.

Vuosia sitten, kun palvelin Alkeisyhdistyksessä, kerroin eräästä henkilöstä, joka oli hiljattain kastettu. Huomautin, että tämä ystävä saattoi olla yksi puhtaimmista ja tahrattomimmista kirkon jäsenistä. Silloin eturivissä nousi käsi ja yksi vanhemmista pojista ilmoitti: ”Minä voin olla aivan yhtä puhdas kuin hän, koska minut on kastettu ja nautin sakramentin.” Vastasin kömpelösti: ”Niin, tarkoitinkin sitä, mitä hän sanoi.”

Ystäväni, muistammeko me todella tämän mitä hämmästyttävimmän opin ja otammeko me sen vastaan? Jos olemme tehneet työtä pitääksemme liittomme – jatkuvasti miettineet, antaneet selonteon ja tehneet parannusta – meidät voidaan puhdistaa joka päivä. Ja sakramenttitoimituksen kautta me voimme tuntea olevamme yhtä puhtaita kuin kastepäivänämme.

Minulle sapatista on tullut lepopäivä juuri sillä tavoin. Ei vain fyysistä lepoa, vaan lepoa syyllisyydestä ja pelosta, riittämättömyydestäni ja heikkoudestani. Edes yhdeksi päiväksi!

Yksi hellimmistä kertomuksista pyhissä kirjoituksissa antaa meille välähdyksen tästä levosta. Mormonin kirjassa, kun ylösnoussut Vapahtaja vierailee muiden lampaidensa luona Amerikan mantereella ja kun Hän havaitsee heidän tarpeensa heidän edes pyytämättä, Hän kutsuu kaikkia fyysisesti särkyneitä – rampoja, sokeita, kuuroja ja niitä, jotka ovat ”jollakin tavalla vaivaisia” – tulemaan esiin.

Kuvittelen jonoon asettuvan niitä, joiden fyysinen tarve parantumiseen oli näkyvää. Mutta sieluni silmin näen jonossa myös itseni kaltaisia ihmisiä ja rakkaitani, jotka kärsivät tavoilla, joita ihmissilmä ei ehkä voi nähdä. Hän kutsui niitä, jotka olivat jollakin tavalla vaivaisia, ”ja hän paransi heidät joka ainoan”.

Huomaa, että tässä ei sanottu, että Hän teki heidät terveeksi. Pidän kovasti ajatuksesta, että parantaminen ja terveeksi tekeminen ovat kaksi eri asiaa. Terveeksi tekeminen palauttaa meidät yleensä aiempaan hyvinvoinnin tilaan, jota kaipaamme, eikö niin? Mutta parantaminen on erilaista. Parantaminen sisällyttää sisäänsä vanhan vamman, minkä johdosta meistä tulee sen jälkeen toisenlaisia.

Jopa maailman Vapahtaja ylösnousseena olentona säilytti haavat käsissään, jaloissaan ja kyljessään – todisteena siitä, ettei Hän koskaan unohda meitä ja että Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Ja kenties sinä päivänä, jolloin Vapahtaja paransi heidät, Hän myös syleili heitä ottaen kunkin heistä rakastavaan syleilyynsä.

Tänä iltana tunnet ehkä olevasi särkynyt etkä ole varma, tuletko kokemaan Hänen parantamistaan. Mutta onko se totta? Joka sunnuntai sakramentin aikana Hän nostaa sinut pölyiseltä tieltä, asettaa sinut viittansa poimuihin ja pitelee sinua käsivarsillaan.

Tuona pyhänä jouluyönä enkeli kertoi hyvästä uutisesta, ilosanomasta, suuresta ilosta. ”Hän, joka on suurin, teki itsestään vähäisimmän – taivaallisesta Paimenesta tuli Karitsa.” ”Oi jouluyö, oi autuas sä hetki Kun ihmiseksi sai Herra taivahan.” Uskon, että enkeli sanoi: ”Ystävänne, paras ystävänne, on juuri saapunut. Ja jos tietäisitte, kuinka tarkasti Hän on seurannut teitä, kuinka paljon turvasitte Häneen, kun asuitte Hänen kanssaan aiemmin, jos ymmärtäisitte, mitä Hän aikoo uhrata puolestanne ja kuinka paljon Hän on sen jälkeen halukas tekemään auttaakseen teitä palaamaan kotiin, kiirehtisitte tervehtimään Häntä seimessä.”

Lausun todistukseni siitä, että seimessä oleva pienokainen, Hän, jota palvomme ja ehkä jopa rohkenemme kuvitella pitävämme sylissä, tuli tekemään juuri sitä meille.

Niin, Kristus teille tullut on!

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.