Joulun aselepo
Oli jouluaatto vuonna 1914.
Suuri sota – jota myöhemmin kutsuttaisiin ensimmäiseksi maailmansodaksi – oli raivonnut viisi kuukautta.
Belgiassa sotilaat vastakkaisilta puolilta taistelivat pitkistä, kapeista juoksuhaudoista käsin.
Niiden välistä aluetta kutsuttiin ”Ei-kenenkään-maaksi”.
Tuhansia sotilaita kummallakin puolella tapettiin näissä juoksuhaudoissa tai Ei-kenenkään-maalla.
Mutta jouluaattona brittijoukot kuulivat saksalaisten laulavan joululauluja.
Stille Nacht, heilige Nacht, alles schläft, einsam wacht…
Myös britit alkoivat laulaa.
Jouluyö, juhlayö! Päättynyt kaikk on työ…
He lauloivat eri kielillä, mutta Vapahtajamme syntymästä kertovat laulut ovat yleismaailmallisia.
Joulunajan henki – Jeesuksen Kristuksen sanoma rauhasta, rakkaudesta ja anteeksiannosta – alkoi vallata sotilaat molemmin puolin.
Useimmat heistä olivat nuoria kristittyjä miehiä, jotka viettivät ensimmäistä jouluaan poissa kotoa.
Sotilaat laskivat aseensa ja ryömivät varovasti juoksuhaudoistaan Ei-kenenkään-maalle.
Kukaan ei ampunut laukaustakaan.
Nämä nuoret miehet – ”vihollisia” vain sen takia, mistä maasta he olivat kotoisin – alkoivat jutella.
”Hyvää joulua!”
”Frohe Weihnachten!”
He vaihtoivat pieniä lahjoja, kuten karkkeja ja matkamuistoja.
He potkivat jalkapalloa.
He käyttivät aikaa haudatakseen kuolleensa.
Sodan oli väistämättä jatkuttava.
Mutta maailma muistaisi aina tuon joulun aselevon.
Se osoitti, että usko Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen voi tuoda mukanaan sen yhden asian, jota jokainen haluaa:
Rauhan.