”Hei, sinähän olet Matteo, se mormoni, eikö niin?”

Ilman että sanoin ainuttakaan sanaa, uutinen uskonnostani levisi nopeasti. Aloin saada päivittäin kysymyksiä uskostani. Ne alkoivat yleensä sanoilla: ”Hei, sinähän olet Matteo, se mormoni, eikö niin?” Useimmat kysymykset olivat aitoja, jotkut olivat tilanteeseen sopimattomia, toiset ilkeitä ja muutamat olivat yksinkertaisesti koomisia.

Eräs ystävä kysyi minulta vilpittömästi: ”Eikö olekin totta, että tehän ette syö appelsiineja?” Vastasin siihen leikillisesti: ”Joo, appelsiinit ovat suoraan paholaisesta.” Kun me kumpikin nauroimme, tajusin, että hänen alkuvaiheen pelkonsa oli helpottanut ja tunsimme vahvempaa yhteyttä ystävinä.

Koska en voinut välttyä uudelta maineeltani, päätin luoda tilaisuuksia, jotka lisäisivät huumoria mahdollisesti epämukaviin keskusteluihin. Tartuin tilaisuuteen ja pukeuduin halloweenina (lokakuussa vietettävä juhla, jossa pukeudutaan epätavallisiin asuihin) nimikylttiä käyttäväksi lähetyssaarnaajaksi. Tiesin, että se oli riskialtis teko, koska voisin joutua täysin pilkan kohteeksi, mutta minulla oli tunne, että se osoittaisi, että tunsin varmuutta uskonkäsityksistäni.

Riskinotto kannatti. Käveleminen kampuksella lähetyssaarnaajana sai jokaisen hymyilemään ja sai aikaan eloisia roolileikkejä. Rikoin stereotypioita ja sain uusia ystäviä.

Halloweenin jälkeen ihmisten asenteet minua kohtaan muuttuivat ja uskoani koskevat kysymykset vaihtuivat siihen, että ikätoverini alkoivat kysyä minulta neuvoja omaan elämäänsä. Yllätyksekseni ystävät ja tuttavat, jotka olivat päässeet yli alkujärkytyksestä saatuaan tietää, etten käytä alkoholia, tupakkaa enkä huumeita enkä harrasta seksiä ennen avioliittoa, kääntyivät puoleeni saadakseen opastusta nimenomaan näistä aiheista.

Huomasin vakuuttavani ystävilleni, jotka tunsivat painostusta harrastaa seksiä, että heillä on voima valita. Rohkaisin joitakuita menemään koulukuraattorin luo puhumaan mielenterveys- ja riippuvuusongelmista. Ja vieläpä lohdutin erästä, joka oli tehnyt virheen, jonka vuoksi hänet todennäköisesti erotettaisiin koulusta. Tuntui hämmentävältä, että monet ikätovereistani alkoivat pilkkaamisen jälkeen pyytää neuvojani.

Ajan myötä ymmärsin, että olemalla täysin luottavainen, avoin ja haavoittuvainen sen suhteen, kuka olen, vedin puoleeni muita, jotka kaipasivat kuuntelevaa korvaa ja sitä, että heitä ei tuomita.

Sain sinä vuonna monia tärkeitä opetuksia, ja olen kiitollinen erityisesti kahdesta. Ensimmäinen on se, että terve nauru voi hälventää pelon ja riidan ja on erinomainen tapa yhdistää ihmisiä. Toinen on se, että kun päättää olla luottavainen sen suhteen, kuka on, saa muiden auttamiseen huomionarvoisia tilaisuuksia, joita ei olisi muutoin koskaan tullut.

Monet kerrat halusin piilottaa uskontoni ja halusin, että minut tunnetaan jostakin muusta. Mutta huumorintaju ja haavoittuvuus siinä, kuka olen, antoi ihmisille mahdollisuuden tutustua minuun Matteona, ei vain henkilönä, jolla on erilaiset uskonkäsitykset.