”Ihmeellinen suunnitelma”, Ystävä, maaliskuu 2026, sivut 4–7.
Ihmeellinen suunnitelma
Ennen kuin tulimme maan päälle, taivaallisella Isällä oli ihmeellinen suunnitelma meitä varten. Me syntyisimme sekä oppisimme ja kasvaisimme maan päällä. Me voisimme seurata Hänen liittopolkuaan ja tehdä hyviä valintoja.
Taivaallinen Isä tiesi, että me tarvitsisimme apua. Hän tiesi, että toisinaan tekisimme huonoja valintoja ja syntiä. Emme voisi palata Hänen luokseen, ellemme olisi puhtaita.
Tarvitsimme jonkun erityisen, joka auttaisi meitä puhdistumaan synneistämme. Jeesus Kristus oli taivaallisen Isän esikoisena syntynyt henkipoika. Hän tarjoutui tulemaan maan päälle ja pelastamaan meidät synneistämme.
Satojen vuosien ajan ihmiset olivat odottaneet Jeesuksen syntymää. Viimein taivaalla loisti uusi tähti kertomassa maailmalle, että Vapahtaja oli tullut.
Kun Jeesus varttui, Hän opetti ihmisille evankeliumia. Hän oli hyvä ja rakastava. Hän siunasi lapsia.
Jeesus opetti, että meidän tulee seurata Häntä ja kohdella muita, kuten Hän kohtelisi heitä. Hän paransi ihmisiä, jotka olivat sairaita. Hän herätti henkiin ihmisiä, jotka olivat kuolleet.
Jeesus tiesi, että oli Hänen suurimman ihmeensä aika. Hän meni Getsemanen puutarhaan rukoilemaan. Hän tunsi kaikkien meidän syntiemme, surujemme ja sairauksiemme tuskan.
Jotkut ihmiset olivat vihaisia Jeesukselle. He eivät pitäneet siitä, mitä Hän opetti, eivätkä uskoneet, että Hän oli Jumalan Poika. Jeesus vangittiin ja naulittiin ristille, missä Hän kuoli.
Jeesuksen ystävät olivat hyvin surullisia. He asettivat Hänen ruumiinsa hautaan ja vierittivät sen oviaukolle suuren kiven.
Kolme päivää myöhemmin haudalle meni naisia. Kivi oli vieritetty pois, ja hauta oli tyhjä! Magdalan Maria alkoi itkeä, koska Jeesuksen ruumis oli poissa. Lähellä oleva ystävällinen mies kysyi häneltä, miksi hän itki. Kun hän kertoi miehelle, mies kutsui häntä nimeltä. Hän katsoi mieheen ja näki, että siinä oli Jeesus! Jeesus eli jälleen!
Pääsiäisenä me juhlimme sitä, mitä Jeesus Kristus teki meidän hyväksemme. Koska Hän kärsi vuoksemme, me voimme tehdä parannuksen ja olla puhtaita. Koska Hän nousi kuolleista, mekin elämme jälleen! Hänen ansiostaan me voimme palata taivaallisen Isämme luo ja olla perheemme kanssa ikuisesti.
Kuvitus Matt Sweeney. Saa kopioida vain kirkon käyttöön.