Joulun pitäminen sydämessä

”Miksi me emme enää käy kirkossa?”

Sadie oli esittänyt tämän kysymyksen vanhemmilleen monta kertaa. Yleensä äiti vain pudisti päätään ja näytti melkein yhtä surulliselta kuin miltä Sadiesta tuntui. ”Syitä on monia”, hänellä oli lopulta tapana sanoa. Sadie ei ymmärtänyt.

Juuri ennen kuin hänen perheensä oli lakannut käymästä kirkossa, hänen vanhempansa olivat antaneet hänen mennä kasteelle. Sadie oli iloinen siitä, mutta hän toivoi, että hänen vanhempansa veisivät hänet kirkkoon, vaikka eivät haluaisikaan itse jäädä. Hän kaipasi kovasti Alkeisyhdistyksessä käymistä.

Hänen perheensä teki silti hauskoja asioita yhdessä. Syksyllä he patikoivat vuorilla. He olivat puistossa eväsretkellä ja heittelivät frisbeetä. He menivät katsomaan näytelmää, jossa hänen isoveljensä esiintyi.

Joulukuussa hän ja hänen perheensä veivät herkkulautasia ystäville ja naapureille. He koristelivat joulukuusen yhdessä. He viettivät lauantain kelkkaillen lumessa ja palasivat kotiin nauttimaan kuumaa kaakaota ja kotitekoisia munkkeja.

Sadie piti näiden asioiden tekemisestä, mutta hän kaipasi kirkossa käymistä enemmän kuin koskaan. Hän kaipasi joululaulujen laulamista ja Jeesuksen Kristuksen syntymää käsittelevien puheiden kuuntelemista.

Tänä vuonna joulu oli sunnuntaina. Hänen ystävänsä kertoi hänelle, että Alkeisyhdistys laulaisi jouluaamuna sakramenttikokouksessa. Sadie rakasti laulamista.

”Voisimmeko mennä kirkkoon edes tänä sunnuntaina?” Sadie kysyi vanhemmiltaan. ”Voimmehan? Alkeisyhdistyksen lapset laulavat, ja minä haluan olla siellä.”

Vanhemmat katsoivat toisiaan ja sitten takaisin Sadieen. ”Olen pahoillani”, isä sanoi, ”mutta emme voi. Emme tänä vuonna.”

Sadie toivoi yhä, että hänen perheensä voisi jonakin päivänä palata kirkkoon, mutta se ei auttanut häntä tänä jouluna.

Jouluaamuna Sadie tunsi tuttua jännitystä, kun perhe kokoontui joulukuusen ympärille avaamaan lahjoja. Hän ajatteli sitä, kuinka paljon hän rakasti vanhempiaan ja isoveljeään, ja tiesi, että he rakastivat häntä.

Äiti valmisti heidän lempiaamiaisensa – suklaahippupannukakkuja, joiden päälle kasattiin kermavaahtoa. ”Paras aamiainen ikinä”, hänen veljensä sanoi kahden täyden lautasellisen jälkeen. Kaikki olivat samaa mieltä.

Kun Sadie oli auttanut siistimisessä, hän meni huoneeseensa. Hän ajatteli Alkeisyhdistyksen lapsia, jotka lauloivat kirkossa, ja teki parhaansa, ettei olisi surullinen siitä, ettei itse ollut siellä.

Sadie katseli ympärilleen huoneessaan yrittäen keksiä tekemistä. Hän huomasi värikynälaatikon. Yhtäkkiä hän sai ajatuksen. Vaikka hän ei voisi mennä kirkkoon juuri nyt, ehkä hän voisi silti tuoda Jeesuksen päiväänsä.

Hän löysi paperia ja alkoi piirtää kuvaa seimiasetelmasta – Jeesus-lapsi seimessä, Maria ja Joosef huolehtimassa Hänestä ja paimenet heidän ympärillään. Piirtäessään hän lauloi itsekseen laulua ”Tuo pienoinen Jeesus”.

Kun hän sai kuvansa valmiiksi, hän vei sen keittiöön ja laittoi sen magneetilla jääkaapin oveen. Hänen vanhempansa ja isoveljensä eivät sanoneet mitään, mutta he hymyilivät.

Sadiesta tuntui hyvältä. Hän ei voinut muuttaa sitä, miten hänen perheensä suhtautui kirkossa käymiseen. Mutta hän pystyi silti pitämään Kristuksen ja joulun sydämessään.

Kuvitus Tracy Nishimura Bishop