Äidin kaste

Vesi pyörteili Scottin jaloissa, kun hän astui kastealtaaseen. Hänen isoveljensä Sandy seisoi jo vedessä. Sandy hymyili ja tarttui Scottia kädestä.

Scott hymyili takaisin ja käänsi katseensa katsomassa oleviin ihmisiin. Isä oli siellä. Hän näytti tosi onnelliselta! Äitikin oli siellä. Äiti vilkutti hänelle. Hänelläkin oli valkoiset kastevaatteet. Scottin toinen veli Gerrie kastaisi äidin.

Kun äiti oli sanonut Scottille, että hän menisi kasteelle samana päivänä kuin Scott, Scott oli ollut aivan innoissaan. Äiti ei ollut kasvanut kirkossa, kuten Scott oli. Hän oli alkanut käydä kirkossa tavattuaan isän.

Scott tiesi aina, että äiti rakasti Jeesusta Kristusta, ja äiti tuli kirkkoon heidän kanssaan melkein joka viikko. Lähetyssaarnaajatkin olivat usein käyneet heidän kodissaan. Mutta kesti vuosia, ennen kuin äiti tunsi olevansa valmis menemään kasteelle. Scott oli todella iloinen, että he saivat kokea tämän erityisen päivän yhdessä!

Juuri äiti oli opettanut hänelle kasteesta ja konfirmoinnista, kun hän täytti kahdeksan.

”Annat taivaalliselle Isälle hyvin tärkeän lupauksen seurata aina Häntä ja Jeesusta Kristusta”, äiti oli sanonut. ”Vastavuoroisesti saat Pyhän Hengen olemaan aina kanssasi.”

Ja nyt oli aika mennä kasteelle! Scott sulki sieraimensa, kun Sandy laski hänet kokonaan veden alle. Kun Scott nousi vedestä, hän räpytti vettä silmistään ja virnisti. Hän tunsi olevansa tosi puhdas! Hänen sydämessään oli lämmin tunne, kun hän astui pois altaasta.

Kun Scott oli vaihtanut ylleen kuivat vaatteet, hän istuutui katsomaan, kun Gerrie kastoi äidin. Äiti näytti tosi onnelliselta, kun hän meni veteen ja nousi sieltä. Hän katsoi suoraan Scottiin ja hymyili leveästi.

Seuraavana päivänä kirkossa heidät kumpikin konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi. Scott sulki silmänsä, kun isä ja muut pappeudenhaltijat panivat kätensä hänen päänsä päälle. He antoivat hänelle siunauksen ja Pyhän Hengen lahjan. Sitten hän kuunteli kunnioittavasti, kun äiti konfirmoitiin. Hänestä tuntui lämpimältä, onnelliselta ja turvalliselta. Scott tiesi, että hän tunsi Pyhän Hengen läsnäolon.

Sen jälkeen he istuutuivat kuuntelemaan puhujia. Silloin Scott kuuli niiskauksen. Hän katsoi yllättyneenä vierelleen ja näki kyyneleen valuvan äidin poskea pitkin.

Scott kurtisti kulmiaan. ”Oletko kunnossa, äiti?” hän kuiskasi. ”Miksi sinä olet surullinen?”

Äiti pyyhkäisi poskeaan ja hymyili. ”En minä ole surullinen”, hän kuiskasi takaisin. Hän kietoi kätensä Scottin ympärille ja rutisti tätä. ”Joskus ihmiset itkevät, kun he ovat onnellisia. Ja minä olen juuri nyt hyvin onnellinen.”

Scott rutisti takaisin. ”Niin minäkin.”

Kuvitus Raquel Martin