Ilmoitus

Vanhin Neil L. Andersen: Kolmantena aiheenamme on ilmoitus. Se on aihe, josta presidentti Oaks on paitsi puhunut myös jonka mukaan hän on elänyt. Kuten mainitsin aiemmin, hän on sanonut: ”Koko elämäni ajan tärkeimpänä opettajanani on ollut Herran Hengen välittämä hiljainen vieno ääni ja tuntemukset.”

Voimallisessa puheessa vuonna 1992 hän kertoi hengenvaarallisesta kokemuksesta, jossa Pyhän Hengen johdatus pelasti hänet ja tuntemattoman nuorukaisen varmalta murhenäytelmältä. Hän asui silloin Chicagossa. Myöhäisen kirkon kokouksen jälkeen hän ja sisar Oaks antoivat kyydin seurakunnan sisarelle, joka asui levottomalla alueella Chigagossa. Hän auttoi sisaren tämän etuovelle.

Kun hän oli palaamassa autolle, jostakin ilmaantui nuorukainen ase kädessään ja painoi aseen vanhin Oaksin vatsaa vasten. Mies pyysi rahaa ase yhä painettuna vanhin Oaksin vatsaan, ja muutaman kireän sananvaihdon jälkeen vanhin Oaks kertoo linja-auton lähestyneen ja hänen mieleensä tuli seuraava innoitus. Katsotaanpa.

Presidentti Dallin H. Oaks (1992): Samalla kun tämä tapahtui nuoren ryöstäjän selän takana, hänen näkymättömissään, hän kävi hermostuneeksi ja hajamieliseksi. Hänen aseensa kääntyi poispäin vatsastani, kunnes sen piippu osoitti hiukan ohitseni vasemmalle. Käteni oli jo valmiiksi kohotettuna, ja nopealla liikkeellä olisin pystynyt tarttumaan aseeseen ja kamppailemaan hänen kanssaan todennäköisesti ilman, että hän olisi päässyt ampumaan minua. Olin nuorta miestä pitempi ja painavampi ja siinä elämäni vaiheessa jokseenkin lihaksikkaassa kunnossa. En epäillyt pärjääväni nopeassa painiottelussa, kunhan vain saisin hänen aseensa pois pelistä.

Juuri kun aioin toteuttaa aikeeni, koin jotakin erikoista. En kuullut enkä nähnyt mitään, mutta tiesin jotakin. Tiesin, mitä tapahtuisi, jos tarttuisin tuohon aseeseen. Me kamppailisimme, ja minä kääntäisin aseen nuoren miehen rintaa kohden. Se laukeaisi, ja hän kuolisi. Ymmärsin myös, että minun ei pitänyt ottaa nuoren miehen kuolemaa omalletunnolleni loppuelämäni ajaksi.

Minä rauhoituin, ja kun linja-auto ajoi pois, noudatin mielijohdetta asettaa oikea käteni hänen olkapäälleen ja läksyttää häntä. Junella ja minulla oli siihen aikaan muutamia teini-ikäisiä lapsia, ja läksyttäminen kävi luonnostaan.

”Kuule nyt”, sanoin. ”Tämä ei käy ollenkaan päinsä. Se, mitä olet tekemässä, ei ole oikein. Seuraava auto voi olla poliisiauto, ja sinä voit menettää henkesi tai joutua tästä vankilaan.”

Painaen taas asetta vatsaani vasten nuori ryöstäjä vastasi läksytykseen toistamalla vaatimuksensa kolmannen kerran. Mutta tällä kertaa hänen äänensä vaikutti epävarmalta. Kun hän viimeisen kerran uhkasi tappaa minut, hän ei vaikuttanut ollenkaan vakuuttavalta. Kun kieltäydyin jälleen, hän epäröi hetken, työnsi sitten aseensa taskuunsa ja juoksi pois. June avasi oven, ja me ajoimme pois lausuen kiitosrukouksen.

Vanhin Neil L. Andersen nuorten aikuisten kanssa: Olemme täällä Joyn, Lindsayn, Nicolen ja Maxin kanssa. Ja puhumme ilmoituksesta. Kuulitte presidentti Oaksia tuossa tilanteessa. Hän sanoi: ”En kuullut enkä nähnyt mitään, mutta tiesin jotakin.” Onko joku teistä joskus kokenut sellaista tai vastaavaa?

Nicole: Yksi, joka tulee mieleen, on päätös tehdä valinta perustaa perhe. Se edellytti minulta paljon rukoilemista ja paljon paastoamista. Halusin tuoda lapsia maailmaan. En ollut aivan varma, kuinka kaikki järjestyisi, ja muistan vain vieneeni toiveeni Herralle antaen Hänen tietää, että halusin saada lapsia.

Ja se oli halu, joka minulla oli sydämessäni. Ja tunsin toistuvasti todella paljon Jumalalta tulevaa rauhaa, että Hän näki sydämeni, että Hän näki, mitä tunsin, että Hän ymmärsi haluni, ja että se oli kelvollinen halu.

Vanhin Neil L. Andersen: Olivia, mitä sinä kertoisit meille?

Olivia: Ajattelen, että ne ilmoituksen hetket, jotka olen saanut ja jotka ovat lähinnä sydäntäni, ovat olleet temppelissä, vaikka en ymmärrä läheskään kaikkea endaumentista. Asia on ennemminkin niin, että sen sijaan, että todella ymmärtäisin jokaisen puolen endaumentista, kyse on enemmän ymmärryksestä tai tunteesta, että Jeesus Kristus on siinä toimituksessa, että Hänen pappeutensa täyteys on siinä, ja juuri Hän pyhittää minua ja sallii minun tuntea tuon ymmärryksen.

Lempilauluni on ”My Shepherd Will Supply My Need”. Ja viimeisessä säkeistössä sanotaan: ”En enää vieras enkä muukalainen, vaan haluan olla lapsesi.” Ja tiedän, että olemme vieraina temppelissä. Mutta olen todella oppinut ymmärtämään, miltä tuntuu olla lapsi kotona. Kun istun temppelissä, yritän olla yhteydessä Jumalaan.

Vanhin Neil L. Andersen: Hienoa.