Telttamaja ja uhri

Kun Jumala käski Moosesta rakentamaan israelilaisten leiriin telttamajan, Hän esitti sen tarkoituksen: ”Niin minä asun teidän keskellänne” (2. Moos. 25:8). Telttamajassa Jumalan läsnäoloa kuvasi liitonarkku – puinen arkku, joka oli päällystetty kullalla ja joka sisälsi aikakirjan Jumalan liitosta kansansa kanssa. Arkkua pidettiin pyhimmässä, sisimmässä huoneessa, joka oli erotettu muusta telttamajasta väliverholla. Tämä väliverho voi olla vertauskuvana siitä, että olemme lankeemuksen vuoksi erossa Jumalasta, samoin kuin tiestämme takaisin Hänen luokseen – Vapahtajan avulla.

Tiedämme vain yhden muun henkilön, joka Mooseksen lisäksi sai astua ”kaikkeinpyhimpään” (ks. 2. Moos. 26:34) – ylipappi. Muiden pappien tavoin hänet täytyi ensin pestä ja voidella ja hänen tuli pukeutua pyhiin vaatteisiin, jotka olivat vertauskuvana hänen virastaan. Kerran vuodessa päivänä, jota nimitettiin sovituspäiväksi, ylipappi uhrasi uhreja kansan puolesta ennen kuin astui telttamajaan yksin. Väliverhon luona hän poltti suitsuketta. Taivaaseen nouseva tuoksuva savu kuvasi Jumalan luokse nousevia ihmisten rukouksia. Sitten ylipappi, joka kantoi mukanaan eläinuhrin verta, kulki väliverhon läpi ja lähestyi Jumalan valtaistuinta, josta vertauskuvana oli liitonarkku.

Kun ajattelet sitä, mitä tiedät Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen tehtävästään taivaallisen Isän suunnitelmassa, pystytkö näkemään, miten telttamaja suuntaa meitä Vapahtajaan? Aivan kuten telttamaja ja sen sisällä oleva arkku kuvasivat Jumalan läsnäoloa Hänen kansansa keskuudessa, Jeesus Kristus oli Jumalan läsnäoloa Hänen kansansa keskuudessa. Ylipapin tavoin Jeesus Kristus on välittäjä meidän ja Isän Jumalan välillä. Hän kulki väliverhon läpi pyytääkseen meille armoa oman uhrinsa veren voimalla.

Jotkin Israelin telttamajaa koskevat asiat saattavat kuulostaa sinusta tutuilta, varsinkin jos olet ollut temppelissä saamassa omia toimituksia. Temppeli on Herran huone – Hänen asuinpaikkansa kansansa keskuudessa. Telttamajan kaikkeinpyhimmän tavoin temppelin selestinen huone kuvaa Jumalan läsnäoloa. Jotta pääsemme sisään, meidät täytyy ensin pestä ja voidella. Me käytämme pyhiä vaatteita. Me solmimme liittoja. Me rukoilemme alttarin ääressä, josta rukoukset nousevat Jumalan luo. Ja viimein kuljemme väliverhon läpi Jumalan luo.

Ehkäpä tärkein yhtäläisyys nykyajan temppelien ja muinaisen telttamajan välillä on se, että molemmat – jos ne ymmärretään oikein – vahvistavat uskoamme Jeesukseen Kristukseen ja täyttävät meidät kiitollisuudella Hänen sovitusuhristaan. Jumala haluaa kaikkien lastensa tulevan Hänen luokseen. Hän haluaa valtakunnan, jossa on pappeja ja papittaria (ks. 2. Moos. 19:6). Mutta meidän syntimme estävät meitä saamasta tuota siunausta, sillä ”mikään epäpuhdas [ei] voi asua Jumalan luona” (1. Nefi 10:21). Niinpä Isä Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen, joka on ”meitä odottavan hyvän ylipappi” (Hepr. 9:11). Hän avaa meille väliverhon ja antaa kaikille Jumalan lapsille voiman ”[astua] rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa” (Hepr. 4:16).

Nykyään temppelien tarkoituksena on muutakin kuin saada korotus itsellemme. Kun olemme saaneet omat toimituksemme ja solmineet liittoja Jumalan kanssa, me voimme toimia esivanhempiemme sijasta ja vastaanottaa toimituksia sijaistyönä heidän puolestaan. Tavallaan meistä voi tulla samanlainen kuin muinoin ylipappi – ja suuri ylipappi – avaten muille tien Jumalan luo.

Sovituksen ja sovinnonteon periaatteita opetetaan voimallisesti muinaisessa eläinuhrikäytännössä, joka oli käytössä kauan ennen Mooseksen lakia. Aadam ja Eeva uhrasivat uhreja. He ymmärsivät sen vertauskuvallisen viittauksen Vapahtajan uhriin. Ja he opettivat tätä lapsilleen.

Eläinuhrin vertauskuvallisuus on saattanut tuntua erityisen koskettavalta muinaisen Israelin sovituspäivänä (hepreaksi ”jom kippur”). Tarve tälle vuosittaiselle seremonialle esitettiin jakeessa 3. Moos. 16:30: ”Sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.” Tämän ansiosta Jumalan läsnäolo pysyi ihmisten keskuudessa. Tämä sovitus toteutettiin erilaisilla seremonioilla. Yhdessä niistä vuohi surmattiin uhrina kansan syntien edestä ja ylipappi vei vuohen verta kaikkeinpyhimpään. Myöhemmin ylipappi laittoi kätensä elävän vuohen päälle ja tunnusti israelilaisten synnit – siirtäen nämä synnit vertauskuvallisesti vuohen päälle. Sitten vuohi ajettiin pois Israelin leiristä.

Näissä rituaaleissa vuohet olivat vertauskuvana Jeesuksesta Kristuksesta toimien syntisen kansan sijaisina. Syntiä ei pidä sallia Jumalan luona. Mutta syntisten hävittämisen tai karkottamisen sijaan Jumala tarjosi toisen keinon – heidän asemestaan surmattaisiin tai karkotettaisiin vuohi. ”Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä” (3. Moos. 16:22).

Nämä rituaalit suuntasivat tapaan, jonka Jumala on järjestänyt tuodakseen meidät takaisin luokseen – Jeesus Kristus ja Hänen sovituksensa. Vapahtaja ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme”, jopa ”meidän kaikkien syntivelan” (Jes. 53:4, 6). Hän tuli meidän paikallemme, antoi henkensä maksaakseen synnin rangaistuksen ja sitten voitti kuoleman ylösnousemuksellaan. Jeesuksen Kristuksen uhri oli ”suuri ja viimeinen uhri; niin, ei ihmis- eikä [eläinuhri]” vaan sen sijaan ”ääretön ja iankaikkinen uhri” (Alma 34:10). Hän oli kaiken sen täyttymys, mitä kohti muinaiset uhrit suuntasivat.

Tästä syystä kun Hänen uhrinsa oli annettu, Hän sanoi: ”Eikä teidän enää pidä uhrata minulle verenvuodatusta; niin, teidän [uhrienne] on lakattava. – – Ja teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.” (3. Nefi 9:19–20.)

Kun siis löydät Vanhasta testamentista kohtia uhreista ja telttamajasta (tai myöhemmin temppelistä) – ja niitä löytyy paljon – muista, että kaiken ensisijaisena tarkoituksena on vahvistaa uskoasi Messiaaseen Jeesukseen Kristukseen. Yhdistä lukemasi ja oppimasi Jumalan palvelemiseen Hänen huoneessaan. Anna sydämesi ja mielesi kääntyä Hänen puoleensa. Pohdi, mitä Hän on tehnyt tuodakseen sinut takaisin Jumalan luo – ja mitä aiot tehdä seurataksesi Häntä.