Jumala auttoi minua korjaamaan ystävyyssuhteeni

Lapsena minulla ei ollut kovinkaan paljon hyvää kanssakäymistä tyttöjen kanssa. Olen aina ajatellut, että he edustavat ”vastakohtaa”. Kun muutin, minulla oli vaikeaa, koska uudessa seurakunnassani oli enemmän tyttöjä kuin vanhassa seurakunnassani. En tiennyt, miten puhua heille.

Silti eräs tyttö seurakunnassa oli yksi ensimmäisistä, jotka toivottivat minut tervetulleeksi. Meistä tuli lopulta läheiset ystävät. Eräänä päivänä annoin hänelle lahjan, mutta en tiennyt, pitäisikö hän siitä. Hän ymmärsi lahjan väärin ja ajatteli, että olin romanttisesti kiinnostunut hänestä. Sen seurauksena emme puhuneet puoleen vuoteen.

Se oli rankkaa, koska halusin todella olla ystävä hänen kanssaan. Pelkäsin, että pyytäisin anteeksi väärin ja mahdollisesti pahentaisin tilannetta. Mutta kaipasin hänen ystävyyttään ja minusta tuntui kamalalta, että olin aiheuttanut hänelle ikävän olon. Ennen tätä rukoileminen oli aina ollut minusta tylsää, mutta aloin rukoilla jatkuvasti apua Herralta.

Eräänä päivänä lukiessani pyhiä kirjoituksia eteeni tuli Moosia 18:9, jossa sanotaan, että meidän tulee ”[lohduttaa] niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa”. Tajusin, että minun piti paitsi pyytää anteeksi myös yrittää lohduttaa häntä ja osoittaa enemmän kiinnostusta ystävyyttämme kohtaan. Asioiden tekeminen omalla tavallani ei toiminut. Tarvitsin enemmän myötätuntoa ja nöyryyttä.

Herra antoi minulle oikean hetken pyytää anteeksi. Kävin äitini kanssa viemässä sisaruksiani vaarnan Alkeisyhdistyksen toimintaan, ja ystäväni oli siellä perheensä kanssa. Pyysin Herraa auttamaan ja innoittamaan minua, jotta voisin puhua hänen kanssaan, ja pystyin pyytämään anteeksi.

Nykyään olemme hyviä ystäviä. Me vitsailemme paljon, asetamme tavoitteita yhdessä ja pidämme itseämme sisaruksina. Se, että pitää toisesta, ei aina tarkoita sitä, että olisi rakastunut tähän. Joskus vain arvostaa hänen hyviä ominaisuuksiaan ja nauttii hänen seurassaan olemisesta.

Tiedän, että Herra auttoi minua, koska jos se olisi ollut minusta kiinni, en olisi onnistunut. Olisin saattanut puhua eri tavalla tai liioitella anteeksipyyntöjäni, eikä se olisi onnistunut. Tarvitsin jonkun muunkin kuin itseni.

Juuri siinä Jumalalta pyytäminen astuu kuvaan. En useinkaan pyydä apua, vaan yritän tehdä kaiken itse. Mutta me emme ole yksin, vai mitä? Jumala on aina rinnallamme.

Jumala siunaa minua, ei aina sillä, mitä minä haluan, vaan aina sillä, mitä tarvitsen. Sen puolen vuoden aikana, jolloin ystäväni ja minä emme puhuneet, minun piti oppia, kuinka saada henkilökohtaista ilmoitusta ja kuunnella Pyhää Henkeä. Nyt minun on helppo rukoilla, koska nautin keskustelemisesta taivaallisen Isäni kanssa.