Rauhaa rukouksesta

”Korkeammalle, isä!” Mary hihkaisi.

Isä nauroi ja antoi keinulle kunnon vauhdit vielä kerran. Keinu oli sidottu suureen puuhun, joka kurkotti Mississippijoen ylle. Mary rakasti tuulta kasvoillaan ja kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjassaan, kun hän keinui veden yli ja takaisin.

”Minä seuraavaksi!” Elizabeth sanoi.

Mary hyppäsi keinusta, jotta hänen siskonsa saisi vuoron.

Maryn perhe asui Nauvoossa. Hänen vanhempansa olivat liittyneet kirkkoon muutama vuosi aiemmin, ja he olivat myyneet kaiken, mitä heillä oli, muuttaakseen sinne muiden pyhien joukkoon.

Nauvoo oli hyvin vilkas paikka. Uusia ihmisiä saapui joka päivä. Uuden kaupungin rakentaminen vaati kovaa työtä, ja lapsetkin auttoivat. Auttaminen sai Maryn tuntemaan itsensä aikuiseksi ja tärkeäksi. Toisinaan hän auttoi viemällä isälle eväät, kun tämä työskenteli uudella temppelillä.

Sunnuntaina Mary pukeutui parhaimpaan mekkoonsa ja auttoi veljiään ja siskojaan valmistautumaan kirkkoon. Kaikki kokoontuivat puiden alle kuuntelemaan, kun profeetta Joseph Smith opetti Jeesuksesta Kristuksesta. Marysta oli mukavaa oppia, kuinka he voisivat jonakin päivänä elää jälleen taivaallisen Isän luona. Profeetta oli nähnyt ja kuullut hyvin monia ihmeellisiä asioita.

Toiset ihmiset eivät kuitenkaan pitäneet profeetasta. Mary oli kuullut kertomuksia ihmisistä, jotka halusivat satuttaa profeettaa.

Eräänä kesäiltana Mary auttoi äitiä siistimään paikat päivällisen jälkeen. Sitten isä tuli kotiin. Hänellä oli kyyneliä silmissään.

”Mitä on tapahtunut?” äiti kysyi.

”Profeetta Joseph on surmattu”, isä sanoi.

Äitikin alkoi itkeä. ”Kuinka kirkko voi jatkaa toimintaansa ilman häntä?” äiti kysyi.

Mary tunsi itsensä kovin surulliseksi ja pelokkaaksi. Hän tiesi, että profeetta oli Jumalan valittu palvelija. Kuinka taivaallinen Isä saattoi antaa tämän tapahtua?

Hän alkoi itkeä ja juoksi ulos talosta puutarhaan. Pudottauduttuaan polvilleen pensaiden lähelle Mary alkoi rukoilla. ”Voi taivaallinen Isä, mitä me teemme? Meidän profeettamme on surmattu.” Kyyneleet vierivät hänen poskilleen.

Silloin Maryn mieleen tuli lempeä ääni. Minä nostan uuden profeetan johtamaan kansaani.

Hänen sydämensä täytti lämmin, riemullinen tunne. Hän pyyhki silmänsä ja juoksi takaisin taloon niin nopeasti kuin pystyi.

”Äiti! Isä!” Mary sanoi. ”Minä pidin rukouksen, ja taivaallinen Isä vastasi minulle.” Hän kertoi heille äänestä ja rauhallisesta tunteesta, joka hänellä oli.

Kun äiti ja isä halasivat Marya, hän tiesi, että kaikki järjestyisi. Hän oli yhä surullinen ja tiesi, että edessä olisi vaikeita aikoja. Mutta taivaallinen Isä ohjaisi ja auttaisi heitä edelleen.

Kuvitus Kristin Sorra