Päätössanat

Olen varma, että huomasitte tämän lupauksen: ”Vapahtajan rauhaa, iloa ja jumalallista rakkautta.” Olkoot ne teidän. Toimikaa tavalla, joka tuo ne teille – tuo nuo siunaukset teille runsain mitoin.

Minulla oli perjantaina lounas presidentti Oaksin kanssa, ja puhuimme tästä kokoontumisesta. Tiesin, minkä sanoman, lupauksen hän aikoi antaa teille – ja kysyin häneltä, mitä muuta hän voisi sanoa teille. Ja hän sanoi, että hän haluaisi teidän miettivän, millaisen maailman te haluatte siirtää lapsillenne. Millainen kysymys! En tiedä, kuinka moni teistä ajattelee tällä hetkellä sellaista, mutta se on profeetan kaltainen kysymys. Rukoilen, että asiat, joista keskustelemme tänä iltana, valmistavat teitä valmistamaan maailmaa tehokkaammin lapsillenne, joilla hänen mukaansa on syvällinen vaikutus siihen.

Kun ajattelin presidentti Oaksin lupausta teille, ajattelin muita profeettoja. Ajattelin Alma nuorempaa, jonka usko valkeni niin dramaattisesti. Hänhän eli poikkeuksellisen turmeltunutta elämää ja vastusti kiivaasti kirkkoa, kunnes eräänä päivänä tapahtui muutos yhdellä merkittävimmällä tavalla, mitä on mainittu pyhissä kirjoituksissa. Hän sanoi tuosta hetkestä muun muassa: ”Ja oi, mikä ilo, ja minkä ihmeellisen valon minä näinkään; niin, minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut!” On todella erikoista ajatella sitä. Ja ajatella hänen muuttumistaan ja sitten sitä, mitä hän teki ja kuinka hän toimi ja keitä hän siunasi.

Hän puhui myöhemmin niistä, joiden sielu laajeni ja jotka ”[lauloivat] lunastavan rakkauden laulua”. Rakastan tätä lausetta. ”[Lauloivat] lunastavan rakkauden laulua.” Hän halusi kansansa ymmärtävän sen ja ymmärtävän, mitä heiltä puuttuisi, elleivät he laulaisi lunastavan rakkauden laulua. Niinpä hän yritti yrittämistään ja teki kovasti työtä auttaakseen heitä ymmärtämään sen. Hän esitti heille kysymyksiä, jotka johdattaisivat heitä ymmärtämään. Hän kysyi: ”Oletteko te hengellisesti syntyneet Jumalasta?” Kuvitelkaa, että olette siinä joukossa. ”Katsotteko eteenpäin uskon silmin?” hän kysyi. Kuinka ihanaa ajatella siellä olemista. Sitten hän kysyi ihanasti: ”Jos olette kokeneet sydämen muutoksen ja jos olette tunteneet halua laulaa lunastavan rakkauden laulua, tahtoisin kysyä, voitteko nyt tuntea sellaista?” Vau! ”Voitteko nyt tuntea sellaista?”

En tiedä, mitä ajattelette, mutta olen miettinyt olemista yhdessä niistä joukoista, yhdessä niistä ryhmistä, joissa hän esitti näitä kysymyksiä ja opetti ja halusi kovasti auttaa heitä ymmärtämään, mitä hän oli oppinut ymmärtämään epätavallisessa muuttumisessaan ja epätavallisessa kääntymyksessään. Kuvittelen hänet siellä katsomassa arvatenkin suurta joukkoa. Joitakin ihmisistä hän tunsi – kenties monia heistä – ja hän kysyi: ”Voitteko nyt tuntea sellaista?” Mieleen tulee kaikenlaisia kuvia. Ajattelen yhtä nuorta kaveria, joka nostaa kätensä ja sanoo jotakin tähän tapaan: ”No, Alma, minulla on vaikeuksia tuntea sellaista, koska viime yönä telttani kaatui kumoon myrskyssä.” Sen oli tarkoitus olla hauskaa. Kauheata. Niin, hänen telttansa kaatui.

Palataan siihen, millaista se on hyvin voinut olla. Eri joukko, eri päivä, Alma esittää tuon kysymyksen: ”Voitteko nyt tuntea sellaista?” Ja ajattelen toista. Ajattelen nuorta miestä – ehkä vähän yli kaksikymppistä, kutsun häntä Samueliksi – joka todella nosti kätensä kuvittelemassani keskustelussa. Ja hän sanoo Almalle: ”Minulla on vaikeuksia. Pelkään, että satoni epäonnistuu.” Sitten hän sanoo: ”Sinä tunnet Rebekan. Tiedäthän, mitä ajattelen Rebekasta. En vain ole varma hänen tunteistaan minua kohtaan.” Hän saa Alman huomion. Sitten hän sanoo: ”Ja lamanilaiset ovat lähestymässä.”

Mitä Alma siis ajattelee, katsoo Samuelia varmasti suurella rakkaudella ja sanoo hänelle: ”No, nämä ovat todellisia huolenaiheita, Samuel. Ne painavat sinua. Mutta Samuel, sinä tiedät, kuka olet. Tiedät, kuka olet. Tiedät, kuka Vapahtajasi on. Tiedät, että rakastava taivaallinen Isäsi lähettää Vapahtajansa lunastamaan sinut. Ja sinut ympäröidään Vapahtajasi käsivarsilla. Samuel, tiedät, miten tämä järjestyy.” Ja sitten voimallisemmin. ”Samuel, tämä on uskoa. Samuel, tämä on uskoa.” Tietysti siinä joukossa on muita, jotka todella ”tunsivat niin nyt”. Mutta oli muitakin Samuelin kaltaisia – luultavasti monia, en tiedä. ”Samuel, tämä on uskoa. Samuel, laulathan lunastavan rakkauden laulua.” Sen myötä näen Alman hymyilevän hänelle ikään kuin hän haluaisi ladata sen Samuelille, mikä varmasti oli hänen ehdoton tarkoituksensa. ”Samuel, laula lunastavan rakkauden laulua.”

No, rakkaat ystävät, tämä on jälleen jotain, mitä me kaikki voimme harjoitella. Te kaikki – valtaosa teistä – tunnette nämä perustotuudet, joita Alma opetti Samuelille ja muille. Te tunnette nämä totuudet. Ja te tiedätte enemmän, koska nyt ei ole satoja vuosia ennen Vapahtajan tulemista vaan satoja vuosia, tuhansia vuosia Vapahtajan tulemisen jälkeen. Meillä on yhä elävä profeetta, ja teillä on tänä päivänä elävä profeetta, joka lupaa teille Vapahtajan rauhaa, iloa ja jumalallista rakkautta. Te tiedätte, mistä löytää sitä. Mutta teidän täytyy tuoda tämä ymmärrys totuudesta etualalle. Sydämenne etualalle ja mielenne etualalle. Vetäkää se lähelle, niin että se on sadonkorjuuhuolien edessä, vielä epävarmojen rakkaushuolien edessä ja lamanilaisten lähestymisen edessä. Mutta meidän uskomme on ihan lähellä, aivan etualalla. Ei niin kuin Samuelilla se oli selvästikin sillä hetkellä taustalla tai takana. Tarvitsemme sitä aivan edessämme. Ja meidän täytyy harjoitella sitä. Meidän pitää harjoitella sitä päivästä toiseen – siten te opitte, monet teistä, jotka ovat palvelleet lähetystyössä, tai monilla on ollut vaikeuksia ja olette oppineet muilla tavoin. Mutta me tarvitsemme sitä, että uskomme on etualalla, joten mitä teemme? No, me laulamme yhdessä lunastavan rakkauden laulua.

Tänään loppulauluna on ”Herran työhön käyn”. Sovitus on mahtavan Richard Elliottin, joka on siunannut meitä soittamalla urkuja tänään. Laulua on johtanut Marshall McDonald hienosti tämän kuoron kanssa. Aiomme verrata omaa laulamistamme, ennen kuin he laulavat lopuksi, näiden totuuksien ymmärtämiseen, siihen matkaan, lunastavan rakkauden laulun laulamiseen, hyväksyen täysin, ettemme kaikki ole perillä, mutta voimme kurkottaa siihen suuntaan ja tarvitsemme vain sitä, että pidämme uskomme lähellä ja etualalla ja kaiken muun taustalla. Laulamme siis ensin laulun kaksi ensimmäistä riviä yhdessä. Te yhdessä kuoron kanssa. Kun teette tämän, on täysin hyväksyttävää, jos yllätytte hieman, että hämmennytte. Itse asiassa kannustamme teitä olemaan vähän hitaita, kuten joskus, satunnaisesti, kun olette seurakunnassa eivätkä kaikki ole aivan tahdissa.

En itse ole koskaan ollut siinä tilanteessa. Mutta voitteko tehdä niin? Ensimmäisellä kerralla teemme sen ehkä huonommin kuin ikinä. Ja teemme niin – vain kaksi ensimmäistä riviä. Sanat taitavat tulla näkyviin nyt. Valmiina.

[Yleisö ja kuoro laulavat empien laulua ”Herran työhön käyn”.]

Epätoivoista. Tämä on yksi lempilauluistani, ja monella tavalla se on lunastavan rakkauden laulu. Silti joskus me todella laulamme sitä noin. Minun oli suostuteltava, anottava Richard Elliottia soittamaan se tuolla tavalla. Hän sanoi: ”Mitähän urkurit ympäri maailmaa ajattelevat? Ovatko he huolissaan siitä, että minä…” Sanoin: ”Ei, me pyydämme sinua tekemään sen niin. Kyse ei ole urkurista. Kyse ei ole siitä, että se tehdään huonosti. Tässä on kyse siitä, että koemme muutoksen, kun opimme laulamaan osoittaen lunastavaa rakkautta. Kun tuomme uskomme lähelle, se on aivan luonamme, niin että se voi peittää kaiken muun kirkkaudessa, valossa.”

Okei, jotta antaisimme pilkahduksen siitä, millaista se voi olla, meillä on toinen mahdollisuus siihen hetken kuluttua, annamme kuoron laulaa – oliko se kertosäkeen kaksi riviä? Kiitos, Marshall.

[Kuoro laulaa elämäniloisesti laulua ”Herran työhön käyn”.]

Mitä siitä sanotte? Okei, näin meidän on tehtävä. Joten jälleen kerran, muistakaa. Kirkon lauluissa on sanoja, niissä on ilmauksia, ja me laitamme voimaa, valoa ja energiaa sanoihin ja ilmauksiin, joilla on merkitystä. Ja teette sen voimalla. Sillä ei ole väliä, onko teillä ruma lauluääni, mutta hyvänen aika, laulakaa. Tämä rinnastuu jälleen siihen, missä sen täytyy olla todistuksessanne. Painottakaa sitä siellä, missä sen pitääkin olla, siten kuin Alma tarkoitti ja siten kuin presidentti Oaks tarkoittaa luvatessaan teille rauhaa, iloa ja jumalallista rakkautta Vapahtajalta, kun osallistutte instituuttiin ja kun osallistutte – laajennetaanpa sitä – sakramenttikokoukseen ja kaikkeen muuhun pyhään ja kauniiseen. Meidän on kuitenkin tehtävä työtä ja käytettävä siihen energiaa.

Nyt laulamme kaikki yhdessä kolmannen säkeistön ja kertosäkeen. Oletteko valmiita siihen? Okei, tällä kertaa tehkää se tosissanne.

[Yleisö ja kuoro laulavat yhdessä laulun ”Herran työhön käyn”.]

Tosi paljon paremmin. Paljon paremmin. Mutta muistakaa, mitä me edustamme tässä. Me tosiaan pidämme uskomme etualalla. Te todella korostatte sanoja, joilla on merkitystä. Taisimme korostaakin paria, mutta voitte laulaa voimallisesti kaiken, mikä puhuttelee teitä. Selvä? Tällä tavalla meidän tulee laulaa, ja näin pyydämme teitä laulamaan sielläkin, missä laulaminen ei ole niin voimallista, vaikka olisitte ainoa. Muistakaa, että tämä kuvaa kasvavaa uskoanne. Ja uskon asettamista etualalle huolistanne ja peloistanne huolimatta siinä toivossa, että ne jäävät varjoon.

Okei, yritämme tätä viimeisen kerran yhdessä.

[Yleisö ja kuoro laulavat elämäniloisesti laulun ”Herran työhön käyn”.]

Miltä se tuntui? Selvä. Se vaatii toimintaa, näkemystä, valintoja laittaa korostettavat asiat hengelliselle etualallemme, jotta voimme jättää varjoon nuo pelot, huolet, joista monet ovat ehdottoman todellisia. Pyydän teitä harjoittelemaan tätä käytännössä. Sakramenttikokous on yksi kutsu, jossa voitte harjoitella ja tehdä siitä kauniin. Laulaminen milloin tahansa on toinen. Mutta tätä me korostamme ja näin me tuomme uskomme etualalle ja siten kuin Alma ja presidentti Dallin H. Oaks meitä kutsuvat.

Rakkaat ystävät, kiitos hyvyydestänne. Olkaa siunattuja, kun pyritte korostamaan elämässänne sitä, mikä on tärkeää. Kiitos hyvyydestänne. Olen hyvin kiitollinen tästä ajasta kanssanne. Olen kiitollinen siitä, että löysin uskoni päälle kaksikymppisenä ja voin olla kanssanne tänään tässä kauniissa kokouksessa, jossa puhumme uskosta, valosta, ilosta ja erityisesti lupauksesta Vapahtajan rauhasta, ilosta ja jumalallisesta rakkaudesta. Näistä asioista todistan rakkaudella ja kiitollisuudella Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.