Muistokirjoitus
Presidentti Jeffrey R. Holland: opettaja, opetuslapsi, todistaja
”Jeesus Kristus, Jumalan ainosyntyinen Poika, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista, jotta Hän voisi, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tarttua meihin, kun lankeamme, pitää meistä kiinni väkevyydellään ja kuuliaisuudestamme Hänen käskyilleen nostaa meidät iankaikkiseen elämään.”
Valokuva Francesco Galiano Abanto
Voimallisen evankeliumin opettajan ja Herran Jeesuksen Kristuksen todistajan ääni on hiljennyt presidentti Jeffrey R. Hollandin, kahdentoista apostolin koorumin presidentin, menehdyttyä.
Hänen innoitetut opetuksensa jäävät kaikumaan kautta aikojen hänen kestävän todistuksensa välityksellä Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Tuo todistus on kirjoitettu muistiin taivaassa (ks. OL 62:3). Mutta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet tulevat kaipaamaan hänen lämminhenkisten sanojensa kuulemista ja niistä koituvia tuntemuksia, kun hän puhui vakuuttavasti jumalallisista, iankaikkisista totuuksista.
Presidentti Hollandin kyky opettaa vaikutti synnynnäiseltä. Se näkyi kaikessa, mitä hän sanoi tai kirjoitti. Tehtävässään Jeesuksen Kristuksen todistajana hän kehotti jatkuvasti Jumalan lapsia sekä kirkossa että kirkon ulkopuolella siihen, että he antaisivat Vapahtajan sovituksen muovata elämäänsä ja Jumalan rakkauden koskettaa sieluaan.
Huhtikuun 2016 yleiskonferenssissa hän neuvoi myöhempien aikojen pyhiä:
”Muistattehan huomenna ja joka päivä sen jälkeenkin, että Herra siunaa niitä, jotka haluavat kehittyä, jotka tunnustavat käskyjen tarpeellisuuden ja pyrkivät pitämään ne, jotka vaalivat Kristuksen kaltaisia hyveitä ja tavoittelevat niitä itselleen parhaan kykynsä mukaan. Jos kompastelettekin näissä pyrkimyksissä, niin tekevät kaikki muutkin. Vapahtaja on läsnä ja auttaa teitä jatkamaan matkaa. Jos kaadutte, kutsukaa Hänen voimaansa. Huutakaa kuten Alma: ’Oi Jeesus, – – armahda minua’ [Alma 36:18]. Hän auttaa teitä pääsemään taas pystyyn. Hän auttaa teitä tekemään parannuksen, korjaamaan, panemaan kuntoon, mitä ikinä täytyykin, ja jatkamaan matkaa. – –
Jatkakaa siis rakastamista. Jatkakaa yrittämistä. Jatkakaa luottamista. Jatkakaa uskomista. Jatkakaa kasvamista. Taivas kannustaa teitä tänään, huomenna ja ikuisesti.”
Jeffrey R. Hollandin elämän kaikissa vaiheissa – lapsena, nuorena ja nuorena miehenä, joka päätti tulla opettajaksi – Herra koulutti häntä tärkeään tehtävään, joka hänellä tulisi olemaan Jumalan valtakunnassa. Tuo hengellinen koulutus voimistui, kun hänet kutsuttiin ilmoituksen välityksellä yhdeksi Herran Jeesuksen Kristuksen erityisistä todistajista (ks. OL 27:12).
Kuuliainen poika
Jeffrey Roy Holland syntyi 3. joulukuuta 1940 St. Georgessa Utahissa Yhdysvalloissa – niihin aikoihin se oli lähes tuntematon maaseutukaupunki osavaltion lounaisnurkassa.
”Minulla oli idyllinen lapsuus”, hän sanoi. ”Lapsuuteni oli turvallisempi ja sain osakseni enemmän rakkautta kuin voin kuvitella kenenkään lapsen kokevan.”
Hänen äitinsä Alice polveutui sitkeistä pioneereista, jotka olivat asuttaneet St. Georgen seudun. Hänen isänsä Frank oli senkaltainen pioneeri, jota voitiin kutsua omin avuin menestyneeksi mieheksi. Frankista tuli aktiivinen ja vaikutusvaltainen kaupungin asioiden hoidossa.
Deborah Holland Millett on kertonut kummankin veljensä, Jeffin ja Dennisin, perineen isältään irlantilaisen viehätysvoimansa ja nokkeluutensa. Hän lisää, että äidiltään Jeff oppi antamaan ”aina epäitsekkäästi ajattelematta tai odottamatta vastapalvelusta”.
Jeffrey R. Holland (kuvassa isänsä, äitinsä ja isoveljensä kanssa) syntyi St. Georgen kaupungissa Utahissa Yhdysvalloissa. Hän peri älykkyytensä isältään ja epäitsekkyytensä äidiltään.
Jeffin äiti kuvaili tämän olleen kuuliainen poika. ”Hän oli aina kirkossa, ja hän hoiti aina pappeustehtävänsä”, hänen äitinsä sanoi.
Kerran kun Jeff oli nuori, äiti antoi hänelle luvan mennä juhliin sillä ehdolla, että hän palaisi kotiin kymmeneksi. Sinä iltana juhlissa Jeff vilkaisi, mitä kello oli. Tajuttuaan, että hänen pitäisi olla kotona 15 minuutin päästä, hän juoksi koko matkan ehtiäkseen kotiin ajoissa. Tästä omistautumisesta sanansa pitämiseen tuli olennainen osa hänen luonnettaan.
Urheilusta tuli nuoren Jeff Hollandin elämän ”keskeinen ilo”.
Urheilu oli Jeffille ”elämäni keskipiste kasvuvuosinani”. Hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa vuonna 1958 osavaltion mestaruudet voittaneissa Dixien lukion joukkueissa. Hän pelasi myös baseballia ja juoksi kilpaa. Myöhemmin hänestä tuli alueellisen mestaruuden voittaneen Dixien korkeakoulun (nykyinen Utahin teknillinen yliopisto) koripallojoukkueen varakapteeni.
”Jumala oli tarkoittanut minut opettajaksi”
Lukion jälkeen hänet kutsuttiin palvelemaan Britannian lähetyskentällä. Hänen muistoissaan tuo palvelutyö oli ”tärkeänä hengellisenä käännekohtana elämässäni – alkujeni alkuna” kohti kypsyyttä evankeliumissa. Hänen toinen lähetysjohtajansa, vanhin Marion D. Hanks seitsemänkymmenen koorumista, ”opetti minut rakastamaan pyhiä kirjoituksia, erityisesti Mormonin kirjaa,” presidentti Holland muisteli. ”Hänellä oli syvällinen vaikutus elämääni.”
Presidentti Hollandille (äärimmäisenä oikealla) hänen palvelemisensa Britannian lähetyskentällä oli ”merkittävä hengellinen käännekohta elämässäni”.
Ennen lähetystyötään presidentti Holland oli aikonut opiskella lääkäriksi. Hän sanoi kuitenkin: ”Palasin lähetystyöstä uskoen, että Jumala oli tarkoittanut minut opettajaksi.”
Monta vuotta myöhemmin, kun hänet oli kutsuttu kahdentoista apostolin koorumiin, hänen veljensä Dennis sanoi, ettei tuo kutsu tullut yllätyksenä. ”Jeff ei ole muuta halunnutkaan kuin opettaa evankeliumia oppilaille luokassa”, hän sanoi. ”Olin aina varma, että Herralla oli häntä varten sama päämäärä mielessään mutta että luokan koko ja oppilaiden määrä olivat paljon suuremmat kuin Jeff kuvitteli.”
”Täydellinen kumppani”
Urheillessaan Jeff oppi tuntemaan Patricia Terryn, joka oli cheerleader heidän lukiossaan. He tapailivat toisiaan lukion kahtena viimeisenä vuotena ja uudistivat ystävyytensä Jeffin lähetystyön jälkeen.
Jeffrey ja Patricia Holland solmivat avioliiton St. Georgen temppelissä 7. kesäkuuta 1963. Jeffrey piti aina Patrician uskoa, hengellisyyttä ja suurta Kristuksen kaltaista rakkautta yhtenä vahvistavana vaikutuksena elämässään. ”Hänen uskonsa on aina ollut puhtaampi ja voimallisempi ja vahvempi kuin kenenkään tuntemani ihmisen”, hän sanoi.
Muutkin huomasivat pariskunnan yhteisvaikutuksellisen hengellisen vahvuuden.
Presidentti Holland piti sisar Patricia Hollandin uskoa, hengellisyyttä ja Kristuksen kaltaista rakkautta yhtenä vahvistavana vaikutuksena elämässään.
Presidentti James E. Faust (1920–2007), toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, oli läheinen henkilökohtainen ystävä. Hän huomautti kerran, että presidentti Holland oli ”syvästi hengellinen ja poikkeuksellisen herkkävaistoinen”, mikä mahdollisti sen, että tämä pystyi näkemään tai tuntemaan asioita, joita muut eivät ehkä huomaisi. Presidentti Holland oli ”aina auttamassa ja kohottamassa ihmisiä ja vetämässä heitä puoleensa. Hänellä on ihmeellinen kyky saada ihmiset tuntemaan, että he ovat hänen parhaita ystäviään.”
Presidentti Faust lisäsi: ”Vanhin Hollandilla on sisar Holland. Hän on täydellinen kumppani miehelleen. He ovat esimerkillinen aviopari.”
Vuonna 1965, kun Jeff viimeisteli opintojaan Brigham Youngin yliopistossa, hän sai tilaisuuden opettaa osa-aikaisesti yliopistolla seuraavana vuonna, samalla kun hän suorittaisi maisterintutkintoaan. Toimittuaan tuon vuoden opettajana hän otti vastaan tehtävän kirkon koululaitoksessa ja alkoi opettaa uskontoinstituuteissa Haywardin alueella Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin instituutinjohtajaksi Seattlessa Washingtonissa Yhdysvalloissa, jossa hän innosti menestyksekkäästi nuoria mukaan oppimaan.
Opettaessaan hän ymmärsi pian, että pysyvä ura opetusalalla edellyttäisi tohtorin tutkintoa. Tämä johti perheen muuttoon New Haveniin Connecticutiin Yhdysvalloissa, jotta hän saattoi jatkaa opintojaan Yalen yliopistossa. Myöhempinä vuosinaan hänellä oli usein tapana kertoa Yalen aikoina saamistaan opettavaisista kokemuksista – eivätkä useimmat niistä olleet akateemisia. Mestaripedagogina ja innoitettuna opettajana hänellä oli tapana käyttää niitä elämän opetuksia evankeliumin periaatteita opettaessaan.
Yleiskonferenssipuheessaan lokakuussa 1999 vanhin Holland muisteli tuon Connecticutin matkansa tuskallista alkua 30 vuotta aiemmin. Hollandit olivat lähteneet St. Georgesta vanhalla autollaan kahden lapsensa kanssa (toinen näistä vain kolmen kuukauden ikäinen), lähes rahattomina ja koko omaisuus pakattuna pieneen peräkärryyn. Auto hajosi kaksi kertaa samassa paikassa, vain 55 kilometrin päässä St. Georgesta. Kaksi kertaa hänen oli käveltävä lähikaupunkiin apua saadakseen, ennen kuin kävi ilmeiseksi, ettei auto suoriutuisi matkasta.
Muistellessaan sitä aikaa presidentti Holland kuvitteli, mitä hän olisi saattanut sanoa masentuneelle, lannistuneelle nuorelle itselleen, joka laahusti pitkin maantietä: ”Älä anna periksi. – – Jatka vain yrittämistä. Edessä on apua ja iloa. – – Kaikki tulee lopulta olemaan hyvin. Luota Jumalaan ja usko meitä odottavaan hyvään.”
Sitten hän vakuutteli niille, jotka kamppailevat tavoitellen Herran apua tai siunauksia ja ihmettelevät, tulevatko he koskaan saamaan niitä: ”Jotkin siunaukset tulevat pian, jotkin tulevat myöhemmin, jotkin tulevat vasta taivaassa – mutta niille, jotka omaksuvat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, ne tulevat. Tästä todistan henkilökohtaisesti.”
Presidentti Holland piti aikaa, jonka hän ja sisar Holland viettivät Yalessa, kiihkeän oppimisen aikana – sekä akateemisesti että hengellisesti. Pian heidän Uuteen-Englantiin saapumisensa jälkeen hänet kutsuttiin palvelemaan vaarnan johtokunnassa. Pat, joka oli palvellut Apuyhdistyksen johtajana heidän opiskelijaseurakunnassaan, kutsuttiin myös heidän uudessa seurakunnassaan Apuyhdistyksen johtajaksi. Se, mitä Jeffrey oppi tänä aikana, olisi suureksi hyödyksi myöhemmin hänen palvellessaan kahdessa muussa vaarnan johtokunnassa ja sitten alue-edustajana.
”Itse asiassa sain koulutusta kirkon hallinnossa”, hän sanoi.
BYU – ”rakas paikka”
Kun Hollandit palasivat Utahiin vuonna 1972, Jeffrey kutsuttiin palvelemaan kirkon uudessa Melkisedekin pappeuden Nuorten Valistuskerhossa, jossa hän toimi läheisessä yhteistyössä vanhin James E. Faustin ja vanhin L. Tom Perryn kanssa, jotka kuuluivat kahdentoista apostolin koorumiin, sekä vanhin Hanksin kanssa. Vuonna 1974 veli Holland nimitettiin Brigham Youngin yliopiston uskontokasvatuksen dekaaniksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin kirkon kouluasiamieheksi. Hänen ollessaan tässä tehtävässä häntä pyydettiin vuonna 1980 johtamaan hakukomiteaa, joka valitsisi jatkajan BYU:n silloiselle rehtorille Dallin H. Oaksille.
Kun veli Holland muutama päivä myöhemmin kutsuttiin tapaamiseen ensimmäisen presidenttikunnan kanssa, hän oletti tapaamisen liittyvän hänen tehtäväänsä hakukomiteassa. Hän ällistyi, kun häntä pyydettiin presidentti Oaksin seuraajaksi BYU:n rehtorina.
Yliopisto oli ”minulle rakas paikka”, presidentti Holland sanoi myöhemmin, mikä johtui hengestä, jonka hän oli aina tuntenut siellä sekä tavasta, jolla BYU oli koskettanut hänen elämäänsä.
Rehtori Holland – kuvattuna toimistossaan pian sen jälkeen kun hänet oli nimitetty BYU:n rehtoriksi vuonna 1980 – katsoi, että yliopiston suuruus on sen ihmisissä.
Opettajakunta, henkilökunta ja opiskelijat ottivat Hollandit pian omikseen. Sisar Hollandin kokemus evankeliumin mukaisesta elämästä sekä hänen hyväntahtoinen luonteensa osoittautuivat suurenmoisiksi avuiksi vuosina, jolloin Hollandit työskentelivät tiiminä BYU:ssa. Tilaisuudessa, jota alettiin kampuksella kutsua rakastavasti ”Jeff ja Pat -show’ksi”, he antoivat kunkin kouluvuoden alussa lämminhenkisiä ja järkeviä hengellisiä neuvoja, jotka koskettivat monien elämää. Joistakin niistä BYU:ssa pidetyistä puheista tuli hänen evankeliumin opetuksensa merkkipaaluja.
Ensimmäisen vuotensa jälkeen BYU:n rehtorina hän puhui eräässä haastattelussa siitä, kuinka hän oli huomannut, että koulun monia hyviä puolia voisi kiillottaa kuin jalokiviä. Hän huomautti kuitenkin, että tuota kiillottamista tulisi tehdä katse kiinnitettynä laaja-alaiseen erinomaisuuteen. Hän sanoi, että moraalisen erinomaisuuden on oltava kiinteä osa koulutusta. Tuskin kukaan muu yliopiston rehtori voisi sanoa, että hänen oppilaitoksensa tehtäviin kuului vaikuttaa ”tänne tulevien miesten ja naisten korotukseen ja iankaikkiseen elämään”. Vuosia myöhemmin hänellä oli tapana sanoa, ettei BYU:n suuruus ollut sen hienoissa rakennuksissa tai sen asemassa akateemisissa saavutuksissa tai yliopistourheilussa, vaan pikemminkin sen ihmisissä.
Johtaessaan BYU:ta rehtori Holland kohtasi koetuksia ja haasteita. Hänet kutsuttiin johtamaan 100 miljoonan dollarin varainkeruukampanjaa yliopistoa varten, ja hän sai usein osakseen panettelua ja arvostelua BYU:n Jerusalem-keskuksen vastustajilta, kun sitä rakennettiin 1980-luvun loppupuoliskolla. Mutta projekti toi mukanaan ”mieluisaa yhteistyötä” presidentti Howard W. Hunterin (1907–1995) kanssa, joka oli silloin kahdentoista apostolin koorumin presidentti, kuin myös jälleen vanhin Faustin kanssa. Hänen saamansa hengellinen opastus oli korvaamatonta.
”Varmaankaan ei ole korkeampaa tarkoitusperää tai suurempaa etuoikeutta kuin saada olla ’Kristuksen nimen erityisenä todistajana koko maailmaan’”, presidentti Holland sanoi kutsumisestaan kahdentoista apostolin koorumiin vuonna 1994.
Kutsu kahdentoista koorumiin
Kun tuli Jeffrey Hollandin vuoro vapautua BYU:n rehtorin tehtävästä, hänet kutsuttiin 1. huhtikuuta 1989 seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin. Viisi vuotta myöhemmin, 23. kesäkuuta 1994, hänet kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin. Tuo kutsu jätti häneen syvän kunnioituksen ja kiitollisuuden tunteen.
”Tietenkin suurin riemunaiheeni ja kaikkein iloisin asia on se, että minulla on tilaisuus, kuten Nefi sanoi, ’puhua Kristuksesta, iloita Kristuksesta, saarnata Kristuksesta ja profetoida Kristuksesta’ (ks. 2. Nefi 25:26) missä tahansa olenkin ja kenen kanssa huomaankin olevani aina elämäni viimeiseen henkäykseen asti”, hän sanoi kirkon yleiskonferenssissa lokakuussa 1994. ”Varmaankaan ei ole korkeampaa tarkoitusperää tai suurempaa etuoikeutta kuin saada olla Kristuksen nimen erityisenä todistajana koko maailmaan (ks. OL 107:23).”
Yksi oppimiskokemuksista, jonka vanhin Holland sai tehtävässään, oli ainutlaatuinen toimeksianto, jollaisen sai myös presidentti Dallin H. Oaks.
Saatuaan ensimmäiseltä presidenttikunnalta erityisen tehtävän elokuussa 2002 silloinen vanhin Holland vei apostolisen todistuksensa Chileen, jossa hän toimi johtajana ja kouluttajana kahden vuoden ajan. Vanhin Oaks lähetettiin samaan aikaan Filippiineille.
”Vanhin Hollandin ensisijaisena tehtävänä oli näyttää esimerkkiä johtamisesta Herran tavalla”, eräässä historiallisessa kertomuksessa sanotaan. ”Hän auttoi uusien johtohenkilöiden koulutuksessa sekä satojen seurakuntien ja kymmenien vaarnojen uudelleenjärjestämisen, lakkauttamisen ja yhdistämisen valvonnassa. Tämä uudelleenjärjestäminen ja kouluttaminen olivat tarpeen, koska kirkko kasvoi maassa nopeasti. Hänen johtajuutensa vahvisti yksiköitä ja valmisti kirkkoa Chilessä tulevaisuutta varten.”
Hän solmi myös kirkolle tärkeitä yhteyksiä ystävystymällä Chilen valtiovallan edustajien kanssa, mukaan lukien kansakunnan presidentti vaimoineen, joiden kanssa kirkko järjesti humanitaarisia projekteja. Kun hänen tehtävänsä Chilessä päättyi, hyvästien jättäminen oli vaikeaa.
”Tämä hetki – tämä konferenssi – on minulle hyvin vaikea”, hän aloitti jäähyväispuheensa aluekonferenssissa 11. heinäkuuta 2004. Puhuen espanjaa, jota hän oli yrittänyt opetella kahden vuoden ajan, hän sanoi chileläisille pyhille: ”En tiennyt, että tulisin rakastamaan teitä näin paljon. – – Tulette aina olemaan sydämessäni.”
Sitten hän jatkoi tulkin välityksellä englanniksi kertoen näkemyksestään kirkon tulevaisuudesta heidän maassaan. ”En puhu vierailijana”, hän sanoi, sillä ”minä olen chileläinen”. Hän puhui tulevaisuuden kodeissa Chilessä ilmenevästä ”ihmeestä” – tulevaisuudesta, joka olisi täynnä hengellistä voimaa, kun vanhurskaat chileläiset pappeudenhaltijat, sisaret ja nuoret punoisivat elämänsä kankaaseen kuuliaisuuden evankeliumin periaatteita kohtaan.
”Me emme ole kirkossa itseämme varten”, hän lisäsi. ”Olemme kirkossa niitä varten, jotka tulevat meidän jälkeemme.”
”Isä oli onnellisimmillaan silloin, kun hän oli kotona perheensä kanssa”, Matthew Holland muistelee.
Perhe-elämä
Presidentti Hollandin iloinen, myönteinen, avoin persoonallisuus näkyi kaikessa, mitä hän teki, mutta hän onnistui pitämään perhe-elämänsä enimmäkseen yksityisenä. Hänen lastensa kertomukset ja kommentit kuitenkin osoittavat, että hän oli etevä opettaja kotonakin.
Hollandeilla on kolme lasta: Matthew, Mary Alice (McCann) ja David. He olivat kaikki jo varttuneita, kun heidän isänsä kutsuttiin apostoliksi. Mary Alice ja David muistavat kumpikin kasvuvuosiltaan isänsä halukkuuden tehdä uhrauksia lastensa hyväksi. Mary Alice sanoo isän aina järjestäneen huolella suunniteltuja isän ja tyttären yhteisiä treffejä, joista isä tiesi tyttärensä nauttivan, vaikka ne eivät kuuluneetkaan isän lempipuuhiin. David muistaa, kuinka isä otti useita päiviä vapaaksi kiireisestä aikataulustaan tehdäkseen kahdenkeskisen matkan nuoremman poikansa kanssa.
Isän tieto ja todistus taivaallisesta Isästä ja Hänen suunnitelmastaan kuuluivat aina osana kotona tapahtuvaan opetukseen.
Matthew kertoo eräästä isänsä kanssa saamastaan kokemuksesta, joka opetti hänelle ilmoituksesta. Eräällä retkellä he eksyivät kotimatkallaan pikkutiellä. Alkoi jo hämärtää, kun he tulivat tienristeykseen, eivätkä he kyenneet muistamaan, kumpi suunta oli oikea. Vanhin Holland kehotti poikaansa rukoilemaan. Sen jälkeen hän kysyi Mattilta, mihin suuntaan heidän tämän mielestä tuli kulkea. Matt vastasi, että heidän tulisi mennä vasemmalle, ja vanhin Holland sanoi tunteneensa samoin.
Jatkaen yhdessä sovittuun suuntaan he päätyivät kymmenessä minuutissa umpikujaan, ja heidän oli pakko palata tienhaaraan, jossa he tällä kertaa kääntyivät oikealle. Pohtiessaan tapahtunutta Matt kysyi isältään, miksi Herra antoi heille vastauksen, joka johdatti heidät väärälle tielle. Isä vastasi, että ehkä se oli nopein tapa, jolla Herra saattoi kertoa heille, kumpi tie oli väärä. He eivät tunteneet sitä toista tietä, mutta he saattoivat edetä luottavaisina tietäen, että se oli oikea tie.
Mattin mieluisimpia muistoja ovat perheen hetket ruokapöydän ääressä.
”Jokainen ilta oli jonkinlainen perheilta täynnä naurua, kohteliaisuuksia, kannustusta, kiinnostavia keskusteluja, todistuksia, opetusta ja rakkauden ilmauksia”, hän on sanonut. ”Tiesimme aina, että isä oli onnellisin silloin, kun hän oli kotona perheensä kanssa.”
Presidentti Hollandilla ja hänen perheellään oli myöhemmin aihetta suruun, kun sisar Holland kuoli 20. heinäkuuta 2023. Hänen hautajaisissaan presidentti Holland sanoi vaimonsa olleen ”suurenmoisin nainen, mitä olen koskaan tuntenut”. Hän lisäsi: ”Pat oli kaikkea sitä, mitä kumppani voi olla tässä maailmassa, ja kiitän Jumalaa siitä, että meillä on toisemme seuraavassa.”
Presidentti Hollandilla oli erityinen kyky kohottaa, vahvistaa ja ystävystyä kaikenikäisten ihmisten kanssa.
Apostolinen todistus
Presidentti Hollandin johtavana auktoriteettina pitämät lämminhenkiset puheet ovat kirkon jäsenille tuttuja, ja he rakastavat niitä. Hänen vankka todistuksensa Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja Vapahtajan rakkaudesta ovat tunnusomaisia kaikille hänen puheilleen.
”Turvautuminen Jumalan armolliseen luonteeseen on Kristuksen opettaman evankeliumin keskeisin sisältö”, hän on sanonut. ”Todistan, että Vapahtajan sovitus kohottaa harteiltamme paitsi syntiemme kuorman, niin myös pettymystemme ja surujemme, murheidemme ja epätoivomme kuorman.”
Eräässä toisessa tilaisuudessa hän neuvoi: ”Julistautukaamme täydellisemmin Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi, ei vain sanoissa eikä vain mukavien aikojen huumassa vaan teoissa ja rohkeudessa ja uskossa myös silloin kun polku on yksinäinen ja kun ristimme on raskas kantaa.”
Hän todisti myös: ”Ainoa toivomme todellisesta täydellisyydestä on saada se lahjana taivaasta – me emme pysty ’ansaitsemaan’ sitä. Näin Kristuksen armo tarjoaa meille paitsi pelastuksen surusta, synnistä ja kuolemasta, myös pelastuksen alituisesta itsemme arvostelemisesta.”
Presidentti Holland keskittyi aina auttamaan kuulijoitaan ymmärtämään Vapahtajan keskeisen roolin Isämme suunnitelmassa: ”Jos Jeesus – Hänen nimensä, Hänen oppinsa, Hänen esimerkkinsä, Hänen jumalallisuutensa – voi olla jumalanpalveluksemme keskipisteenä, niin me vahvistamme Alman kerran opettamaa suurenmoista totuutta: ’Monenlaista on tuleva; [mutta] katso, on yksi asia, joka on tärkeämpi kuin ne kaikki – – Lunastaja [joka] elää ja tulee kansansa keskuuteen’ [Alma 7:7].”
Hänen todistuksensa Jeesuksesta Kristuksesta liittyi erottamattomasti hänen todistukseensa profeetta Joseph Smithistä ja Mormonin kirjasta. Tuon kirjan voima auttoi muokkaamaan hänen opetuksiaan ja hänen elämäänsä:
”Tehtävässäni todistajana haluan julistaa, että ne hengelliset kokemukset ja pyhät vakuutukset, jotka olen saanut Vapahtajasta ja Hänen palautetusta kirkostaan, tulivat minulle ensimmäisen kerran, kun nuorena miehenä – – luin Mormonin kirjaa. – –
Mormonin kirjan todenperäisyys – sen alkuperä, sen opit ja ne olosuhteet, joissa se tuli esiin – on keskeistä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon todenperäisyydelle. – –
Mormonin kirja vahvistaa sitä itseään vielä korkeampana ja ylevämpänä pitämämme uskonkäsityksen, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, maailman Vapahtaja ja Lunastaja.”
Vaikka presidentti Jeffrey R. Hollandin ääni on vaiennut, niin jokainen, joka on joskus kuullut tai lukenut hänen todistuksensa Herrasta ja Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta, ei koskaan unohda sitä – aivan kuten he eivät koskaan unohda hänen voimallisia puheitaan.