Missä vaiheessa ylpeyden kierrettä sinä olet?

Kelloa vertauskuvana käyttäen voisimme sanoa, että ylpeyden kierre alkaa kello kahdeltatoista – ylpeyden huippukohdassa. Kun olemme kello kahdentoista kohdalla ylpeyden kierteessä, me tunnemme muinaisten nefiläisten tavoin itsemme niin menestyneiksi, niin älykkäiksi ja niin suosituiksi, että alamme tuntea olevamme voittamattomia. Nautimme siitä, kun muut kehuvat meitä onnistumisistamme, ja meitä ärsyttää, kun muut ympärillämme saavat kehuja heidän onnistumisistaan.

Kello kahdessatoista meillä ei ole tapana kuunnella muiden neuvoja. Valitettavasti päädymme usein siihen tulokseen, ettemme edes tarvitse Jumalaa tai Hänen palvelijoitaan. Heidän neuvonsa ärsyttävät meitä. Pärjäämme ihan hyvin omillamme. Unohdamme tai hylkäämme kuningas Benjaminin opetuksen, että ikuisena velkanamme taivaalliselle Isällemme on antaa Hänelle kaikki, mitä meillä on ja mitä olemme (ks. Moosia 2:34).

Nykyajan profeettamme ovat varoittaneet meitä epävanhurskaasta ylpeydestä. Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) kutsui sitä ”yleismaailmalliseksi synniksi” ja ”suureksi kompastuskiveksi Siionille”. Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista vertasi ylpeyttä ”henkilökohtaiseen Rameumptomiin, pyhään korokkeeseen, joka oikeuttaa kateuden, ahneuden ja turhamaisuuden”. Ylpeys etäännyttää meidät Jumalasta. Se työntää meidät ylpeyden kierteessä kello kahteen, missä loukkaamme Pyhää Henkeä.

Aluksi saatamme ajatella, että Pyhän Hengen loukkaaminen on merkityksetöntä. Nefi kuvaili sen olevan tuudittautumista ”lihalliseen turvallisuuteen, – – kaikki on hyvin Siionissa [ajattelemme], niin, Siion menestyy, kaikki on hyvin” (2. Nefi 28:21). Mielenkiintoista on, että jos olemme rehellisiä itsellemme, emme todellakaan ole kovin onnellisia kello kahdelta ylpeyden kierteessä. Meillä on kalvava tunne, että olemme luisumassa. Yritämme taistella ylpeyden kierteen epämukavia virtauksia vastaan. Me takerrumme muistoihin menneistä onnistumisista ja haluamme ehdottomasti luottaa lihan käsivarteen. Se on vakava erehdys.

Jeesus opetti: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5.) Kun loukkaamme Henkeä, me erotamme itsemme kaiken hengellisen ravinnon lähteestä, ja on vain ajan kysymys, milloin alamme kuihtua. Ilman Herran apua ja Hengen vaikutusta ylpeyden kierteen vetovoima vetää meitä alaspäin kohti kello neljän epäonnistumista.

Herra opetti Joseph Smithiä: ”Vaikka ihminen – – saisi voiman tehdä monia voimatekoja, jos hän kuitenkin ylpeilee omasta voimastaan ja pitää Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja noudattaa oman tahtonsa ja lihallisten halujensa vaatimuksia, hän lankeaa pakostakin” (OL 3:4).

Me voimme valita, miten käyttäydymme, mutta me emme voi valita käytöksemme seurauksia. Kello neljältä ylpeyden kierteessä koemme typerän ylpeytemme tuskalliset seuraukset. Saatamme menettää työpaikan. Saatamme menettää tyttöystävän tai poikaystävän. Saatamme menettää niiden kunnioituksen, jotka merkitsevät meille eniten. Mikä pahempaa, saatamme menettää kunnioituksen itseämme kohtaan. Ja me joudumme kasvotusten omien puutteidemme kanssa. Mooseksen tavoin me käsitämme, ettemme olekaan niin tärkeitä, ”jota asiaa [me emme olleet koskaan ajatelleet]” (Moos. 1:10).

Epäonnistumiset ja ahdingot eivät ole onnellisia ajatuksia kenellekään meistä, mutta ironista kyllä, huomaamme usein, että ne ovat suuria siunauksia, koska niillä on taipumus työntää meitä ylpeyden kierteessä kohti kello kuuden nöyryyttä. Emme enää yritä tehdä vaikutusta ympärillämme oleviin. Alamme nähdä asiat selkeämmin ja rehellisemmin. Kestämme paremmin arvostelua ja voimme hymyillä omille virheillemme ja heikkouksillemme. Erään kristityn kirjoittajan mukaan kyse ei ole siitä, että ajattelemme vähemmän itsestämme, vaan ennemminkin siitä, että ajattelemme vähemmän itseämme.

Kuudelta ylpeyden kierteessä meistä tulee todella nöyriä ja sävyisiä. Nöyryys ja sävyisyys ovat evankeliumin perusperiaatteita. Puhumme usein uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Mutta profeetta Mormon esitti, että on olemassa neljäs hyve, joka tekee mahdolliseksi nuo kolme muuta:

”Minä sanon teille, ettei hänellä voi olla uskoa ja toivoa, ellei hän ole sävyisä ja sydämeltään nöyrä.

Muuten hänen uskonsa ja toivonsa on turhaa, sillä kukaan ei ole otollinen Jumalan edessä, paitsi sävyisät ja sydämeltään nöyrät; ja jos ihminen on sävyisä ja sydämeltään nöyrä ja tunnustaa Pyhän Hengen voimasta, että Jeesus on Kristus, hänellä täytyy olla rakkautta.” (Moroni 7:43–44.)

Toinen pyhissä kirjoituksissa mainittu ominaisuus, joka usein yhdistetään kello kuuden nöyryyteen, on alistuvuus. Kuningas Benjamin opetti, että ”luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen – – ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän – – tule lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon” (Moosia 3:19).

On sanottu, ettei sävyisyys ole heikkoutemme tunnustamista vaan pikemminkin voimamme todellisen lähteen tunnustamista. Sävyisissä ei ole mitään heikkoa. Kun olemme nöyriä ja sävyisiä, me emme korota itseämme vaan me korotamme Jumalaa.

Kun olemme todella nöyriä ja sävyisiä kello kuudelta ylpeyden kierteessä, me käännymme takaisin Jumalan puoleen, koska useinkaan ei ole mitään muuta, minkä puoleen kääntyä. Sydämemme on nyt särkynyt, ja mielemme on murtunut. Särkynyt sydän on sellainen, jota kokemus on opettanut olemaan kuuliainen ja vastaanottavainen Mestarin käskyille. Vain särkynein sydämin me voimme olla todella hyödyllisiä ja tuotteliaita Herran palveluksessa. Pyhissä kirjoituksissa selitetään, että särkynyt sydän on rauhallinen ja toiveikas olotila ja viime kädessä iankaikkisen kirkkauden edellytys (ks. 2. Nefi 2:7; OL 97:8).

Kun annamme särkyneen sydämemme Jumalalle ja koska olemme nöyriä, Herra alkaa johdattaa meitä kädestä ja antaa meille vastauksen rukouksiimme (ks. OL 112:10). Hänen opastuksellaan me jatkamme ylpeyden kierteessä kohti kello kahdeksaa, jolloin kutsumme Pyhän Hengen jälleen elämäämme.

Hengen vaikutus muuttaa sydämemme. Kuningas Benjaminin kansan tavoin ”meillä [ei] ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Me alamme pitää Jumalan käskyt, ja Hän alkaa vuodattaa päällemme siunauksiaan – siunauksia, joita Hän on aina halunnut antaa meille, sillä sellainen on Hänen luonteensa, mutta joita me kieltäydyimme ottamasta vastaan typerän ylpeytemme tähden. Me alamme saada siunauksia, koska me noudatamme nyt lakeja, joihin ne perustuvat (ks. OL 130:20–21). Me maksamme kymmenyksemme, ja Herra avaa taivaan ikkunat ja vuodattaa niin monia siunauksia, ettemme voi ottaa niitä kaikkia vastaan (ks. Mal. 3:10).

22.00 – Siunattua onnea

Nöyrä kuuliaisuutemme käskyille vie edistymistämme ylpeyden kierteessä kohti kello kymmentä, jolloin huomaamme olevamme siunatun onnen tilassa. Koemme menestystä. Meidän ei pitäisi olla yllättyneitä, sillä se on pyhissä kirjoituksissa annettu lupaus: ”Minä tahdon teidän ajattelevan niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunattuja kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä.” (Moosia 2:41.)

Kello kymmenen ylpeyden kierteessä on miellyttävä ja ihana paikka olla, mutta valitettavasti se on myös vaarallinen paikka. Toverimme alkavat kehua meitä kaikista onnistumisistamme. Valitettavasti alamme uskoa heitä.

Ellemme ole varovaisia, kohteliaisuudet voivat hämärtää arvostelukykyämme ja luoda meihin jumalattoman halun saada yhä enemmän kiitosta ja kunniaa. Muinaisen vastustajamme tavoin (ks. Moos. 4:1) mekin kuiskaamme itsellemme, että me ansaitsemme kunnian, sillä varmasti olemme niin tehneet.

”Ja näin me voimme nähdä ihmislasten sydänten petollisuuden sekä epävakaisuuden; niin, me voimme nähdä, että Herra suuressa, äärettömässä hyvyydessään siunaa niitä, jotka panevat turvansa häneen, ja antaa heidän menestyä.

Niin, ja me voimme nähdä, että juuri sillä hetkellä, kun hän antaa kansalleen menestystä, nimittäin sen peltojen ja katraiden ja laumojen lisääntymisenä ja kultana ja hopeana ja kaikenlaisina erilaatuisina ja erilaisina kalleuksina; – – niin, ja sanalla sanoen tehden kaiken kansansa parhaaksi ja onneksi; niin, sillä hetkellä se paaduttaa sydämensä ja unohtaa Herran Jumalansa ja polkee Pyhän jalkoihinsa – niin, ja tämä sen mukavuuden ja tavattoman suuren vaurauden tähden.” (Hel. 12:1–2.)

Hitaasti – ja täysin tajuamatta sitä – me lähestymme jälleen kello kahdentoista ylpeyden huippua, niin kiireisinä etsien ympäriltämme ylistystä, ettemme pysty katsomaan eteenpäin meitä odottavaan lankeemukseen, sillä ”ylpeys käy [aina] lankeemuksen edellä” (Sananl. 16:18). Ja niin kierre jatkuu.

Olkaamme rehellisiä. Useimmat meistä, kuten muinaiset nefiläiset, ovat itsekin kiertäneet muutaman kierroksen ylpeyden kierrettä. Minulla oli tapana ihmetellä, kuinka nefiläisten kansakunta pystyi elämään koko kierteen niinkin lyhyessä ajassa kuin viidessä vuodessa. Olen sittemmin alkanut uskoa, että me voimme elää kierteen viidessä vuodessa ja jopa viidessä minuutissa. Se on turmiollinen ajattelu- ja käyttäytymismalli, joka leviää yhteiskunnassamme. Se on niin yleinen, että joskus sitä on vaikea tunnistaa.

Poistuminen ylpeyden kierteestä

Onko meidän määrä elää ikuisesti tätä loputonta epätoivon kierrettä? Eikö ole mitään keinoa poistua ylpeyden kierteestä? On. Itse asiassa ylpeyden kierteessä on kaksi kohtaa, joissa voimme poistua – toisessa iankaikkiseksi tuhoksemme ja toisessa ikuiseksi onneksemme.

Kello neljä, kun kohtaamme epäonnistumista tai ahdinkoa ja tunnemme, että kaikki on menetetty, niin jos me nöyrtymisen sijaan suutumme, jos menetämme toivon tai annamme periksi itsesäälille tai jos alamme syyttää epäonnestamme muita – myös Jumalaa – niin me poistumme ylpeyden kierteestä. Mutta me poistumme alaspäin kohti tuhoa, kuten muinaiset nefiläiset tekivät.

Sen sijaan kello kymmeneltä, kun tuntuu siltä, ettemme voi tehdä mitään väärää, kun kaikki sujuu hyvin, niin jos ylpeyden sijaan meistä tulee kiitollisia, silloin me poistumme ylpeyden kierteestä. Mutta tällä kertaa me poistumme ylöspäin kohti Jumalaa. Jotta pääsemme pois ylpeyden kierteestä kello kymmenen kohdalla, meidän täytyy ymmärtää, että jokainen saamamme siunaus tulee taivaalliselta Isältä. Hän on kaiken sen lähde, mikä on hyvää elämässämme – jokaisen siunauksen alkulähde. Meidän on omaksuttava kuningas Benjaminin opetus, että me kaikki olemme ”riippuvaisia samasta Olennosta, nimittäin Jumalasta, kaiken sen omaisuuden suhteen, mitä meillä on, sekä ruoan että vaatetuksen ja kullan ja hopean ja kaikkien rikkauksien, joita meillä on kaikenlaisia” (Moosia 4:19).

Onnistunut pelastuminen ylpeyden kierteen voimakkaasta vetovoimasta kello kymmeneltä ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Meillä on nefiläisten aikakirjassa muutamia esimerkkejä, jotka todistavat sen. Mieti tätä:

”Rikkauksistaan tai voimastaan tai vauraudestaan huolimatta he eivät ylpistyneet silmiensä kopeudessa, eivätkä he olleet hitaita muistamaan Herraa Jumalaansa, vaan he nöyrtyivät tavattomasti hänen edessään.

Niin, he muistivat, kuinka suuria Herra oli tehnyt heille, että hän oli vapauttanut heidät kuolemasta ja kahleista ja vankiloista ja kaikenlaisista ahdingoista, ja hän oli vapauttanut heidät heidän vihollistensa käsistä.

Ja he rukoilivat Herraa Jumalaansa alati, niin että Herra siunasi heitä, sanansa mukaisesti, niin että he vahvistuivat ja menestyivät maassa.” (Alma 62:49–51; ks. myös Alma 1:29–31.)

Jokainen meistä on todennäköisesti jossakin vaiheessa ylpeyden kierrettä. Missä sinä olet? Jos olet kello neljässä, jos tuntuu siltä, että kaikki on menetetty ja olet täysin epäonnistunut, älä vaivu epätoivoon. Olet hyvässä paikassa. Vältä syyttämästä muita epäonnistumisestasi. Käänny nöyrästi Jumalan puoleen ja tunnusta riippuvuutesi Hänestä.

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.

Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (Sananl. 3:5–6.)

Mutta jos olet kello kymmenessä paistattelemassa menestyksen valheellisessa valossa, ole varovainen. Vältä taipumusta kääntyä sisäänpäin ja ylpistyä. ”Siunaukses luettele jokainen.” Noudata pyhien kirjoitusten neuvoa muistaa kaikki, mitä Herra on tehnyt hyväksesi (ks. Moroni 10:3). Kuten sakramenttirukous meitä muistuttaa, me lupaamme muistaa Hänet – ei tunnin tai parin ajan – vaan aina (ks. OL 20:77, 79). Emme saa pitää Häntä tai Hänen uhriaan itsestäänselvyytenä. Meidän pitäisi olla kiitollisia Hänelle jokaisesta siunauksesta.

Kaikki hyvä tulee Jumalalta. Hän on jokaisen saamamme siunauksen lähde. Se, että täytämme sydämemme kiitollisuudella Hänen armollisesta hyvyydestään, suojelee meitä ylpeydeltä ja valmistaa meille keinon pelastua ylpeyden kierteestä.