Rauha oli ihme

Kuvitus Michael J. Bingham

Kun mieheni David ja minä saimme tietää, ettemme voi saada lapsia, itkin. Sitten vuonna 2016 lääkärini kutsui minut takaisin vastaanotolleen tehtyään rutiininomaisen lääkärintarkastuksen ja mammografian. Lisäkokeiden jälkeen siitä, minkä hän aluksi ajatteli olevan pieni ongelma, oli tullut iso: syöpä.

Se oli järkytys, ja meillä oli joitakin tosi huonoja päiviä. Ennen kuin tiesimme, kuinka tilanne kehittyisi, sanoin taivaalliselle Isälle: ”Jos tämä on minun loppuni, huolehdithan Davidista.”

Pystyin pitämään tunteeni kurissa päivisin, mutta kun yö koitti ja kaikkialla oli hiljaista, kyyneleet tulivat. Mutta silloin myös tunsin Pyhän Hengen kautta, että kaikki järjestyisi – ei välttämättä siten, että eläisin, vaan siten, että taivaallinen Isä oli läsnä. Niinpä hoitojeni ajan etenimme askel kerrallaan.

Tietyistä kirkon lauluista ja pyhien kirjoitusten kohdista tuli merkityksellisempiä. Jakeesta OL 122:8 tuli minulle todella merkityksellinen: ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?”

Ei, tajusin, en ole suurempi kuin Hän. Jos lapsettomuuden ja syövän läpi käyminen mahdollisti sen, että osasin arvostaa paremmin Vapahtajaa ja Hänen sovitusuhriaan, niin olin valmis siihen.

Pidimme katseemme Herrassa, jotta voisimme nähdä siunauksemme, kuten hämmästyttävän tukiverkon. Apuyhdistyksen johtajani oli suurenmoinen. Ihmiset koulussa, jossa opetin, tekivät syöpäkävelyn hyväkseni. Työtoveri, joka halusi minun tietävän, että hän välitti, antoi minulle pinkin kynän. Sellaisina hetkinä sanoo: ”Sinä olit minun enkelini tänään. Sinä olet todisteeni siitä, että Jumala tietää minun tarvitsevan halausta tai pinkkiä kynää.”

Ihmiset seuraavat meitä kirkon jäseniä. He haluavat tietää, miksi me voimme käydä läpi vaikeita asioita ja silti hymyillä.

”Miksi ette ole aivan maassa?” ihmiset kysyivät meiltä usein. Selitimme, että tuntemamme rauha johtui uskostamme ja uskonkäsityksistämme, rakkaudestamme taivaallista Isää kohtaan ja luottamuksestamme Hänen meitä koskevaan tahtoonsa. Uskostamme kertominen vahvisti uskoamme.

Rauhaa ei tullut sillä sekunnilla, kun sain diagnoosini, mutta se tuli. Rauha oli ihme.